Kahdeksan vuotta feminististä ja antirasistista aktivismia rodullistettujen vähemmistöjen ehdoilla
Maaliskuun 21. päivä tulee kuluneeksi tasan kahdeksan vuotta siitä, kun neljä somessa tutustunutta aktivistia perustivat uuden – feministisen ja antirasistisen – yhdistyksen toimimaan Suomessa asuvien rodullistettujen vähemmistöjen ehdoilla ja edistämään yhdenvertaisuutta Suomessa. Baiar Kutalin, Brigita Krasniqin, Pazilaiti Simayijiangin ja Nitin Soodin ideasta toteutukseen kypsynyt ajatus on synnyttänyt jo kahdeksan hallituskautta pyörineen konseptin, verkoston ja yhteisön, jonka vaikutukset ovat aina ensimmäistä kosketuspintaa laajemmat: kuin vesipisarat järvenselällä, jossa pisaroiden heijasteaallot voimistavat toisiaan, sekoittuvat toisiin ja muodostavat elävän värähtelevän vaikutuspinnan.
Vuosien varrella Fem-R:ssä ovat vaikuttaneet monet edelleenkin ajankohtaiset yhteiskuntavaikuttajat poliitikoista ja taiteilijoista tohtoreihin ja järjestöasiantuntijoihin asti. Osalle toiminta Fem-R:ssä on toiminut astinlautana isompiin organisaatioihin, mutta uskon, että monet entiset aktiivit muistelevat aikaansa yhdistyksen parissa lämmöllä. Moni muukin kuin Fem-R:n omat ydinaktiivit ovat hyötyneet yhdistyksen toiminnasta.
Yhdistyksen näkyvimmät ensivuosien aikaansaannokset olivat Fem-R:läisten koostama antirasistinen sanasto (jota edelleen päivitetään ja johon säännöllisesti viitataan eri antirasistisissa resursseissa) sekä alkuvuosien somekampanjat, jotka kaivoivat esiin suomalaisen rasismin luonteen arkipäiväisyyden. Kampanjat, kuten #OlenTodistanut, #OlenKokenut ja “Mun nimi lausutaan näin”, toivat esiin, kuinka yleistä rasismin kokeminen ja todistaminen on, sekä sen, miten arkipäiväisillä ja toisille ohimeneviltä tuntuvilla tavoilla voi viestiä toiselle tämän ulkopuolisuudesta tai muusta “outoudesta”. Arki outona ja ulkopuolisena jättää moneen pysyviä jälkiä, joiden syvempää vaikutusta yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumiseen usein aliarvioidaan.
Suomalaisen rasismin luonne on pitkään ollut samankaltainen kuin naisvihan esiintyminen ja siihen puuttuminen: siitä ei tunnisteta kuin soveliaisuuden rajan ylittävä huippu, jonka lähtökohtaisesti kaikki yhteisön mielipiteestä ja ihmissuhteistaan välittävät tuomitsevat. Tuon rajan alle jäävä rasismi taas on keskustelunaiheena sellainen, jossa monet saavat siipeensä, kun yrittävät nostaa läheisten kanssa keskusteltavaksi omassa elämässään kohtaamiaan epämiellyttäviä vuorovaikutuksia. Ei ole lainkaan harvinaista, että kun joku yrittää ottaa esiin jotain arjessa kohdattua epämukavaa tilannetta ja tilanne sivuaa esim. nimeen tai ulkonäköön liittyvää muiden tekemää oletusta, puheeksiottaja tulee usein käytännössä hiljennetyksi kevyesti heitetyillä kyseenalaistuksilla. Sellaisilla, kuten “kuvittelet vain, ihmiset tuijottavat, koska olet niin näyttävä”; tilanteessa, jossa kertoja on kuvaillut esim. täydessä bussissa muilta matkustajilta kohtaamiaan katseita, joista kyllä aavistaisi lämpimyyden, jos sitä olisi ennakkoluuloisen kylmyyden, jopa pelon, tilalla. Tai kuten “ei hän sitä varmasti pahalla tarkoittanut”, tilanteessa, jossa kertojan on oletettu olevan ulkonäkönsä perusteella ulkomaalainen tai maahanmuuttanut ja häneltä on sinnikkäästi kyselty “mistä olet OIKEASTI kotoisin”, vaikka on tarjottu jo useampi vastaus: saaristosta, Turusta, pk-seudulta, Herttoniemestä.
Tämä oli todellisuus ainakin monelle omanikäiselleni ja 90-luvullakin syntyneelle, todennäköisesti myös edelleen monelle muulle täällä nyky-Suomessa, etenkin mitä syrjäisemmälle ja monokulttuurisemmalle alueelle mennään. Nykyään tiedämme, että näitä leväperäisiä puhetekoja kutsutaan muun muassa mikroaggressioiksi. Sanoilla on mahdollista osoittaa toiselle, mitä ajattelee tämän paikasta maailmassa, esimerkiksi suhteessa itseensä. Vähemmistössä olevaa kokemusta on helppo vähätellä enemmistöasemasta käsin vähäpätöisempänä – vaikka todellisuudessa valitsemme jokaisena hetkenä ne kokemukset, joita pidämme huomioonottamisen arvoisena. Yhdenvertaisessa maailmassa kenenkään elämänlaatuun liittyvien kokemusten ei soisi olevan muiden silmissä vähäpätöisiä vain sen takia, että heidän ongelmansa näyttää erilaiselta kuin enemmistön.
Länsimaisessa kapitalistisessa maailmankuvassa, jossa olemme tottuneet jatkuvaan pulaan resursseista tai huomiosta (tai mielikuvaan siitä), ajattelemme helposti, että yhdelle annettu huomio on toiselta pois, vaikka vaihtoehtona on myös sitoutua pidemmällä tähtäimellä jatkuvaan oppimiseen yhteisöidemme moninaisuudesta ja kestävämmästä yhteiselosta. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa valtakeskittymät ovat myös periyttäneet vaikutusvaltaa miehille ja muokanneet yhteiskuntaa siten, että yhä yritämme korjata vinoumia niin perhe- ja parisuhdenormeissa, työelämässä kuin arjen vuorovaikutuksissa. Valtavinoumat ovat niin syvään juurtuneita, että yhteiskunnassa alisteiseen asemaan asetetut itsekin saattavat uskoa vinoumien tueksi esitettyjä väitteitä esim. “luonnonjärjestyksestä” – johon mm. eugeniikka ja rotuoppi ovat kummatkin epätieteellisesti pohjanneet.
Feminismillä ja antirasismilla on vähintään tämä yhteistä: ne puuttuvat ilmiöihin, jotka ovat arjessa yleisempiä kuin useimmat haluavat myöntää, ja ne johtavat usein kiusallisiin ja hankalana pidettyihin keskusteluihin, kun joku nostaa feminismin tai antirasismin keskiössä olevat ilmiöt pöydälle. Fem-R on täällä näitä vaikeita keskusteluja varten.
Rasismikeskustelut Suomessa ja antirasismikentän kehittyminen
Suomessa oli pitkään vallalla kummallinen käsitys rasismin ongelman ratkaisemisesta. Monet tuntuivat ajattelevan, että ongelmista vaikeneminen maagisesti poistaisi rasismin olemassaolon. Mutta kokemuksista vaikeneminen ei ole koskaan vähentänyt rasististen tilanteiden esiintymistä. Sen sijaan kokemuksistaan puhumatta jättäminen jättää kokijan elämään yksin vaikean asian kanssa. Samoin tapahtuu silloin, kun kokemuksistaan puhuvaa yritetään vaientaa tai vähätellä hiljaiseksi – “kiusallinen” ilmiö ei suinkaan lakkaa olemasta, mutta ilmiön uhrit jätetään kantamaan taakkansa yksin sen sijaan, että ongelmaan puututtaisiin.
Meidän kaikkien onneksi antirasismikentän kehitys viimeisenä vuosikymmenenä Suomessa on ollut merkittävä. Kentällä on tapahtunut tärkeitä kehityksiä, jotka mahdollistavat laajemman aiheskaalan ja paremman laadun rasismin ympärillä käytävissä keskusteluissa. Näin useampi, joka kokee aiheen koskevan itseään saa näkökulmansa kuuluviin, jopa paikoissa, joissa sillä voi olla yhteiskunnallisen osallisuuden kannalta merkitystä, kuten poliittisessa päätöksenteossa ja virastojen suunnittelupöydissä.
Keskeinen siirtymä rasisminvastaisessa keskustelussa on ollut esimerkiksi siirtyminen suvaitsevaisuuden tärkeyden korostamisesta ihmisoikeuspainotteiseen ajattelun korostamiseen yhtäläisestä ihmisarvosta yksilöön liittyviin sisäsyntyisiin tai aatteellisiin ominaisuuksiin katsomatta.
Antirasismi tunnistetaan ainakin nyt vähintään nimellisesti laajemman järjestökentän asiaksi, joka kattaa kaikenlaisia järjestöjä ja yhteisöjä ihmisoikeusjärjestöistä monikulttuurijärjestöihin. Sen lisäksi, että antirasismi on ottanut Suomessa ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuusjärjestöjä puhuttelevan muodon, järjestökenttä on täydentynyt itseohjautuvasti järjestäytyneillä yhdistyksillä, edunvalvontajärjestöillä ja vapaamuotoisemmilla kollektiiveilla, jotka huolehtivat tietyn väestöryhmän edustuksesta sekä esimerkiksi vertaistuen järjestämisestä.
Fem-R lukeutuu näihin vertaisuuteen pohjautuvien järjestöjen joukkoon, ja konsensus ainakin omien toimijoidemme parissa on, että jokaisella vertaisryhmänä toimivalla taholla on oma tärkeä äänensä annettavana suomalaisen antirasismin kentälle: “ei mitään meistä ilman meitä”. Tärkeinä lisäyksinä antirasismin kentälle voidaan erityisesti mainita esim. vuonna 2016 perustettu Anti-Racist Forum (ARF) ja vuonna 2020 perustettu African Anti-Racism Society Finland (AFARS), joiden kanssa olemme olleet vuoropuhelussa ja järjestäneet myös yhteisiä tapahtumia. Muita viime vuosina nousseita yhteiskunnallisia toimijoita, jotka toimivat suurin piirtein samoilla kentillä mainittakoon esim. Students of Color, Mixed Finns, Ruskeat Tytöt ja Good Hair Day -kollektiivi.
Fem-R on kenties tällä hetkellä yksi Suomen tunnetuimpia rodullistettujen vähemmistöjen äänellä puhuvia yhdistyksiä, joka on isosti velkaa edelläkävijöilleen, erityisesti Koko Hubaralle ja Ruskeille Tytöille. Jonkun täytyi sanoa se ensimmäisenä ääneen: tarvitaan sana kuvailemaan suomalaista valkoisuuden normin ulkopuolelle jäämisen kokemusta, joka ei pyöri valkoisuuden käsitteen ympärillä (kuten ei-valkoinen pyörii) ja joka tunnistaisi sen suomalaisen ytimen. Todennäköisesti keskustelu suomalaisen ruskeuden kokemuksen ympärillä on edelleen aivan alkutekijöissään, mutta tärkeää on, että tuo keskustelu on aloitettu ja mukana on nyt jo reilu vuosikymmen sen aloittamisesta satoja uusia keskustelijoita.
Fem-R:n erityisvahvuus on rodullistettujen vähemmistöjen itsensä tekemä suomenkielinen antirasismityön kehittäminen. Puhumme pitkälti Suomessa kasvaneiden ei-valkoiseksi rodullistettujen suulla, ja ammennamme vahvasti paitsi kansainvälisestä akateemisesta ja ruohonjuuritason antirasistisesta keskustelusta, myös eletystä, suomalaisesta rodullistetuksi joutumisen kokemuksesta. Tämä kokemus usein poikkeaa olennaisesti aikuisena Suomeen muuttaneiden kokemuksista.
Intersektionaalisuuden voima paikallisessa ja kansainvälisessä ihmisoikeusajattelussa
Kiitos sekä feminismimme että antirasismimme tinkimättömän intersektionaalisen luonteen, Fem-R:läisen uteliaisuus kohdistuu kuitenkin kaikkien Suomessa olevien ei-valkoisiksi rodullistettujen huoliin emmekä unohda kansainvälisen osuutta paikalliseen ja päinvastoin.
Intersektionaalisena feministisenä ja antirasistisena toimijana Fem-R:n tärkeimpiä työkaluja ja vahvuuksia ovat yhteiskunnallisten ilmiöiden tunnistaminen ja nimeäminen. Kiitos feministisen ja antirasistisen käsitteistön pystymme sanoittamaan, miltä näyttää esimerkiksi rajoittava miehisyyden käsite ja miten se suhteutuu naiseuden käsitteeseen. Tunnistamme, että voit yhtä hyvin olla mieheksi kasvanut kuin naiseksi kasvanut ja silti kokea, että muut tuomitsevat sinut vääränlaiseksi suhteessa koettuun lokeroosi. (Saati, että olisit ymmärtänyt lokerosi olevan kotoisin kaikesta muusta kuin kaksinapaisesta mies–nainen -maailmankuvasta. Että et kuulu näihin lokeroihin ollenkaan.)
Ruskea – kenties kahden tai useamman kulttuurin välissä kasvanut – suomalainen voi samalla tavalla kohdata arjessaan rasismia, mutta koska hän kokee sitä eri tavalla kuin räikeimmin tunnistettavat rasistiset ilmiöt, hänen kokemuksensa jäävät varjoihin. Yrittäessään sanoittaa kokemuksiaan, hän saattaa itse kuvailla ongelmiaan pienempinä kuin tummempihipiäisen vanhempansa – hän hiljentää itse itsensä. Siinä missä yhteiskuntarakenteelliset ongelmat ovat ehkä olleet ensimmäisen polven maahanmuuttajalla konkreettisesti esteellisempiä, heidän Suomessa kasvaneella lapsellaan on omanlaisensa ristiriidat ratkottavanaan. Mutta henkinen taakka ei kokemusten pullottamisesta ainakaan kevene.
Ruskea nainen kohtaa suomalaisessa yhteiskunnassa lisäksi sukupuolitetun kokemuksensa paineen, kuten kokee myös, mutta eri tavalla, ruskea mies. Meidät yksinkertaisesti kohdataan yhteiskunnassa eri tavalla riippuen siitä, miltä näytämme ja minkälaisia identiteettejä kannamme, ja siitä on pystyttävä puhumaan.
Nuori maahanmuuttajien lapsi yrittää luoda uraa kilpaillulla, “kovien” ja konservatiivisten arvojen alalla samaan aikaan, kun kipuilee seksuaali-identiteettinsä ja humaanien arvojensa ristiriitaa valitsemansa alan yleisen toimistoilmapiirin kanssa. On tarpeeksi vaikeaa pärjätä rajoittavan miehisyyden ilmapiirissä omana itsenään ilman, että joutuisi itse nostamaan tikun nokkaan kuinka satuttavia asioita kuulee joka päivä läpällä käydyissä toimistokeskusteluissa. “Väärät mielipiteet” voivat sysätä kauemmas tavoitellulta menestyksen polulta.
Itse ajattelen, että yhteiskuntana tarvitsemme enemmän ja syvemmälle kansanriveihin omaksuttua ihmisyyteen ja ihmisyhteisöissä elämiseen liittyviä taitoja, jotka rokottavat meidät vallan väärinkäyttökeinoja vastaan, jotta voimme vaatia parempaa. Meidän on oltava taitavia tunnistamaan vallan väärinkäyttö muiden tekemänä ja oltava tarpeeksi rohkeita kohtaamaan samat taipumukset myös itsessämme. Vasta kun tunnistamme “todellisen vihollisen”, voimme keksiä ratkaisut, jotka pureutuvat juurisyihin – joskus ne juurisyyt ovat omissa opituissa ajatuksissamme ja toimintatavoissa, jotka ajattelemattomasti siirrämme eteenpäin. Usein vahingollinen tapa on puuttumattomuus.
Intersektionaalisen feminismin linssi on mainio väline tunnistamaan vallankäytön mekanismeja niin paikallisella kuin kansainväliselläkin tasolla: se tunnistaa samat vallankäytön elementit eri konteksteissa – suomalaisessa arjessamme on samoja ilmiöitä kuin toisella puolella maailmaa, vaikka kulttuuripiirit olisivat erilaiset. Sosiaalisesti hurmaavalla, usein paikallisen yhteiskunnan normit täyttävällä, yksilöllä on enemmän sosiaalista vaikutusvaltaa kuin vähemmän hurmaavana nähdyllä, ja luokkaan sidottu valta on valtaa myös ruskean ihmisen käyttämänä. Patriarkaatti elää perinteisesti miesvaltaisissa rakenteissa eri puolilla maailmaa: räikeillä tavoilla laeissa ja hillitymmillä tavoilla tapakulttuurin piirissä.
Globaalistuneessa, kapitalismin rattaiden mukaan pyörivässä maailmassa suomalainen elämä on myös peruuttamattomasti kytkeytynyt globaaliin kehykseen kansainvälisesti liikkuvan työvoiman, yksityisihmisten elämän, maailmanlaajuisen kaupankäynnin ja politiikan kautta. Toisin kuin monet haluavat ajatella, myös valkoisuuden ja koloniaalisen ajattelun perintö elää syvällä omankin kansakuntamme juurissa. Jo suomalainen kansallinen identiteetti on alkujaan ollut kiinni muun Euroopan ja “länsimaiden” kehityksessä – valkoisuudesta, jopa siirtomaista, haaveileminen on omassa kansallisessa perinnössämme irtikytkemättömissä. Se näkyy tänäkin päivänä siinä, keitä päättäjämme liehittelevät, keiden kanssa he liittoutuvat, keiden kanssa tehdään asekauppoja ja sovitaan puolustusyhteistyöstä.
Joten oli kyse sitten Suomessa ruokalähettien työntekijänoikeuksia polkevat alustafirmat, ihmiskaupasta tuomitut marja- ja ravintolayrittäjät, Kongossa älypuhelinkomponenttien materiaalien takia konflikteissa kuolevat paikalliset, palestiinalaisten kansanmurha, saamelaisten taistelu oikeudesta perinteiseen elinkeinoonsa alueilla, joita “vihreän teknologian” firmat havittelevat haltuunsa, etninen profilointi työnhaussa tai palveluissa, Suomessa syntyneiden nuorten lähettäminen kurinpitomatkoille tai Suomessa tapahtuva kunniaan liittyvä väkivalta tai tyttöjen sukuelinten silpominen; nämä ovat kaikki ongelmia, joita intersektionaalinen näkökulma pyrkisi aiheen vaatimalla moniulotteisuudella tarkastelemaan.
Yhteiskunnan marginaaleissa elävillä on taipumus olla keskenään samankaltaisia kokemuksia vallankäytön ja haitallisten normien nurjalle puolelle jäämisestä. Monet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat tunnistavat ehkä samankaltaisen näkymättömyyden tunteen kuin mixed-suomalainen tai diasporassa elävä “vieraaseen maahan” syntynyt, vieraan kielen oppinut: koit itsesi aina erilaiseksi, ehkä sinulla oli tunne, että muut näkevät sinut erilaisena kuin itse koet olevasi – liikut piiristä toiseen, joissa yhdessäkään sinua tai kokemustasi ei tunnisteta tavalla, jonka sinä tunnistat omaksi itseksesi. Kunnes löysit sanat kokemuksellesi ja löysit vertaistesi pariin.
Niin rasisminvastaisessa kuin muita vähemmistöjä ja naisten oikeuksia uhkaavien liikkeiden vastaisessa taistelussa on muistettava, että jokaisella marginaalista nousevalla äänellä on merkitystä eikä näiden äänten tarkoitus ole hiljentää toisiaan, vaan vahvistaa yhteistä, toisiamme tukevaa vaatimusta yhdenvertaisemmasta tulevaisuudesta.
Fem-R kutsuu juuri Sinut mukaan loppuelämäsi mittaiselle matkalle vaatimaan yhteiskunnan rakenteisiin ja arkeemme asti inhimillisempää ymmärrystä ihmisyyden moninaisuudesta ja ihmisarvon kunnioittamisesta. Aloita polku tutkimalla omaa ymmärrystäsi, jatka levittämällä ymmärrystä eteenpäin. Ja muista: olemme toisillemme velkaa enemmän kuin yleensä kuvittelemme.
Kirjoittaja: Mia Aintila (kääntäjä, kieliasiantuntija, aktivisti, Fem-R:n toinen puheenjohtaja kaudella 2026)