Poliisi ei saa työssään vahvistaa rasistisia stereotypioita

Helsingin poliisi järjesti yhdessä Helsingin kaupungin kanssa paperittomuutta käsittelevän seminaarin. Seminaarissa olleet ihmisoikeusaktivistit ovat jakaneet kuvia koulutusmateriaaleista, jotka ovat erittäin rasistisia ja järkyttäviä. Materiaalit liittyivät ulkomaalaisvalvontakoulutukseen, jonka piti komisario Heli Aaltonen. Koulutusmateriaaleissa paperittomat rodullistetut on jaettu “seitsemään veljekseen”, jossa heitä käsitellään rasististen stereotypioiden kautta. Kuvaukset paperittomista pohjaavat rasistisiin ennakkoluuloihin rodullistetuista, esimerkiksi somaleista ja aasialaisista.

Tällaista toimintaa ei voi hyväksyä. Paperittomuus on vakava aihe, joka koskettaa tavallisia ihmisiä, jotka ovat joutuneet epäinhimilliseen asemaan. Aihetta tulee käsitellä sensitiivisesti eikä rasististen mielikuvien tai parodian kautta, niin kuin tässä tapauksessa “seitsemän veljestä” on.

Viime vuosina on käyty erittäin paljon keskustelua poliisin harjoittamasta laittomasta etnisestä profiloinnista. Julkisuuteen on tullut monia tapauksia esille, joissa poliisi on käyttäytynyt rasistisesti rodullistettua ihmistä kohtaan. LongPlay julkaisi artikkelin, jossa paljastettiin, että poliisilla on 2800 jäsenen Facebook-ryhmä, joissa käytiin erittäin rasistista keskustelua rodullistetuista. Kaiken tämän lisäksi, nyt poliisi järjestää koulutuksen, jossa sen koulutusmateriaalit pohjaavat rasistisiin ennakkoluuloihin. Poliisi on instituutiona kertonut, että se käy jatkuvasti sisäistä keskustelua siitä, miksi vähemmistöt ja rodullistettujen luottamus poliisiin on alhaista.  Kuinka poliisilla on vielä varaa kysyä, miksi rodullistetut eivät pysty luottamaan poliisiin? Olisiko nyt vihdoin ja viimein peiliin katsomisen paikka?

Koulutuksen jälkeen Helsingin poliisi twiittasi, että he tekevät päivittäin työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja kertoivat, että heidän tarkoitus oli “esitellä ulkomaalaisvalvonnassa esille tulleita esimerkkitapauksia Aleksis Kiven päivän teeman kautta. Poliisi ei missään nimessä halua vahvistaa rasistisia stereotypioita.”

Tässä ei ole halusta kyse, eikä Aleksis Kivestä. Tässä on kyse siitä, että on tehty valinta, joka vahvistaa rasistisia stereotypioita. Tämä ei ole mikään selitys sille, miksi juuri näin on päätetty toimia. Vaadimme Helsingin poliisilta kunnollista anteeksipyyntöä. Näin ei voi enää jatkua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *