Media, maahanmuuttajat ja rasismi

Ylen A-studiossa keskusteltiin hiljattain rasismista Suomessa. Haastateltaviksi oli kutsuttu Perussuomalaisten puheenjohtajisto ja rodullistettuja suomalaisia. Lisäksi juttua varten oli haastateltu lapsia, joita pyydettiin kertomaan rasismin kokemuksistaan ja kommentoimaan kansainvälistä huomiota saanutta, mustien ihmisten väkivaltaisiin murhiin perustuvaa Black Lives Matter -liikettä.

Lasten haastatteleminen heille potentiaalisesti traumaattisista, vaikeista, jopa väkivaltaisista kokemuksista on vastuutonta ja epäinhimillistä. Lisäksi se vääristää kuvaa rasismista, sillä lapset eivät kohtaa syrjintää samassa määrin kuin aikuiset.

Median roolia rasismin purkamisessa sivuttiin keskustelun loppupuolella. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja Michaela Moua toi esille rasismin normalisoinnin ja antoi esimerkiksi median tavan esittää maahanmuuttajat toistuvasti vain rajoittuneen kuvan kautta. Toimittaja Katri Mannonen toi syystä tai toisesta tässä kohtaa esille raiskaustilastot. Paneudutaan tähän lisää. 

Medialla on keskeinen rooli mielikuvien ja yleisen mielipiteen muodostamisessa. Sanomalehdet ja muut uutislähteet ovat joillekin ainoa yhteys eri yhteiskuntaluokista tai esimerkiksi etnisistä taustoista tuleviin ihmisiin. Vieraista maista ja kulttuureista puhumattakaan. Juuri tämän vuoksi on tärkeää miettiä millaisen kuvan media antaa maahanmuuttajista.

Kielitieteilijä Norman Fairclough on puhunut luonnollistumisesta (engl. naturalization) (1). Yksinkertaisimmillaan luonnollistuminen on tiedostamaton prosessi, jolla muodostetaan mielikuvia aiheista tai ihmisryhmistä toiston avulla. Median ollessa monille ainoa yhteys maahanmuuttajiin, kuvittele miten käy jos maahanmuuttajista toistuvasti puhutaan mediassa ongelmana? Ajatus ei ole kaukana Pavlovin ehdollistumisesta, mutta eri ärsykkeiden ja käytöksen sijasta mediassa on kyse kielestä ja mielikuvista. Niiden avulla luodaan todellisuutta.

Siksi on ongelmallista ettei keskustelua maahanmuuttajista tai rasismista voi käydä nostamatta esille raiskaustilastoja.

Yleensä kun maahanmuuttajista puhutaan mediassa, asiayhteys on negatiivinen. Erityisenä huomionkohteena ovat olleet nimenomaan rikokset, etenkin edellä mainitut maahanmuuttajien tekemät seksuaalirikokset. Useiden yhdysvaltalaistutkimusten mukaan mustat ja latino-amerikkalaiset ovat yliedustettuina rikosuutisoinnissa (2,3,4,5). Tutkimusten mukaan tämä voi johtua siitä, että nämä kaksi ihmisryhmää yhdistetään usein väkivaltaisiin rikoksiin ja huumausainerikoksiin. Samanaikaisesti valkoiset amerikkalaiset ovat aliedustettuina samoissa rikosuutisissa, ja syyksi ehdotetaan sitä että valkoisten amerikkalaisten rikokset ovat pääosin ns. valkokaulusrikoksia, eli talouteen ja petokseen liittyviä rikoksia, jotka eivät ole yhtä uutiskelpoisia kuin rodullistettujen tekemät väkivalta- ja huumausainerikokset. En ole tietoinen vastaavasta tutkimuksesta Suomessa, mutta rikostilastot meillä kielivät samantyyppisestä ongelmasta: voi olla että rodullistettujen ja maahanmuuttajien teoista tehdään useammin rikosilmoituksia kuin valkoisten suomalaisten.

Yleensä mediassa nimenomaan puhutaan maahanmuuttajista – ilman maahanmuuttajia. Vaikka maahanmuuttajia ja rodullistettuja näkyy silloin tällöin haastateltavina, ovat nämä tutkimusten mukaan harvassa ja silloinkin kommentit sijoitetaan usein artikkelien loppuun (6).

Medialla on olemassa valmiit roolit maahanmuuttajille ja rodullistetuille: kiitollinen maahanmuuttaja, joka ylistää uutta kotimaataan; rasismin uhri tai rasismia väheksyvä tai sen jopa kieltävä ruskea ihminen. Mediassa maahanmuuttajista puhuttaessa korostuu myös tietynlaisten maahanmuuttajien esillenostaminen. Mediakeskustelua seuratessa on helppo unohtaa että Suomessa on enemmän eurooppalaisia maahanmuuttajia kuin Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleita.

Kun tarkastellaan maahanmuuttajiin ja rodullistettuihin liittyvää uutisointia huomataan, että maahanmuuttajat esiintyvät vain rajatuissa konteksteissa. Näitä eivät ole esimerkiksi taitoluistelu, seitsemän L:n kirjoittaminen, mansikkakojun pystyttäminen tienvarteen tai mikään muukaan banaali konteksti. Samanaikaisesti voidaan havaita että maahanmuuttajuuden ja ruskeuden välille vedetään yhtäläisyysmerkit.

Mitä asialle pitäisi sitten tehdä?

Ensiksi maahanmuuttajista voisi kirjoittaa erilaisia tarinoita. Tämä voi yllättää monia, mutta maahanmuuttajilla on itse asiassa keskenään yhteistä vain se, että he ovat maahanmuuttajia. Maahanmuuttajalla on varmasti myös mielipiteitä soten järjestämisestä tai yrittäjien työttömyysturvasta rasismin lisäksi. Toiseksi, keskustelu olisi hyvä siirtää huutelusta rakenteiden tasolle, voisimme esimerkiksi vähitellen alkaa keskustella siitä miksi emme näe montakaan ruskeaa ihmisiä johtavassa asemassa tai miksi kouluissamme edelleen ohjataan maahanmuuttajanuoria hakemaan hoitoalalle. Kolmanneksi, rodullistettuja ja maahanmuuttajia pitäisi kuunnella enemmän. Maahanmuuttajat integroituvat paremmin, jos heidät otetaan mukaan vaikuttamaan heitä koskeviin asioihin ja kun heitä kohdellaan tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä. Myös rasismin vähättelyn on loputtava. Monesti rodullistetuille selitetään mitä rasismi on ja mitä se ei ole (engl. whitesplaining). Neljänneksi, sanomalehtien ja uutistoimistojen tulisi palkata ennakkoluulottomasti enemmän maahanmuuttajia ja ruskeita suomalaisia ja antaa heille myös aidosti mahdollisuuksia vaikuttaa lehden linjaan. Viimeisenä on hyvä muistuttaa, että jos et pyytäisi valkoista lasta kertomaan traumoistaan suorassa lähetyksessä, tai kommentoimaan väkivaltaisia kuolemia, älä tee sitä meidänkään lapsillemme. 

Hai Nguyen, 

Kieliasiantuntija, Fem-R:n jäsen

————————————————- 

Lähteet:

  1. Fairclough, Norman. 1989. Language and power.
  2. Megan Strom & Emily Alcock 2017. Floods, waves, and surges: the representation of Latin@ immigrant children in the United States mainstream media. Critical Discourse Studies Vol 14: Issue 4, pp. 440-457.
  3.  Dixon Travis L. and Linz Daniel 2000. Overrepresentation and underrepresentation of African Americans and Latinos as lawbreakers on television news. Journal of Communication 50(2): 131-154.
  4. Hurwitz Jon and Peffley Mark 1997. Public perceptions of race and crime: the role of racial stereotypes. American Journal of Political Science 41(2): 375–401.
  5.  Oliver Mary Beth 2003. African American men as “criminal and dangerous”: Implications of media portrayals of crime on the “criminalization” of African American men. Journal of African American Studies 7(2): 3-18
  6. Teo, Peter. 2000. Racism in the news: A critical    discourse analysis of news reporting in two Australian newspapers. Discourse & Society 11 (1): 7–49

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.