Poliisi ja rasismi – onneksi ei meillä!

“Keskittäkää voimat eli ei pienellä porukalla m***ja haastamaan”, totesi helsinkiläinen ylikonstaapeli viesteissään Kansallismielisten liittouman puheenjohtajalle. Viesti on luettavissa kokonaisuudessaan toissapäivänä julkaistusta Ylen artikkelista, jossa kuvataan, kuinka poliisi neuvoi äärioikeistolaista ryhmittymää heidän suunnitelmissaan etsiä jyväskyläläistä “m***jengiä”.

Kyseinen poliisi ei ole yksittäistapaus kytköksissään äärioikeistolaisiin ryhmittymiin. Seura-lehti on aikaisemmin uutisoinut äärioikeistoryhmästä, jonka jäsenissä on “sekä turva-alan että poliisin työntekijöitä ja muun muuassa ammatillisen asteen oppilaitoksissa opettajina työskennelleitä ihmisiä.”

Satunnaisten poliisin ja äärioikeistolaisten ryhmien kytkösten paljastumisen lisäksi on poliisissa kytevä rasismi ollut esillä myös muissa konteksteissa. Katsotaan nopeasti mitä aiheesta löytyy viimeisen viiden vuoden ajalta.

Vuonna 2016 Poliisiammattikorkeakoulun raportti maahanmuutosta ja turvallisuudesta sai ansioituneilta tutkijoilta osakseen kritiikkiä. Tutkimus oli kritiikin mukaan hatarasti tehty sekä paikoin harhaanjohtava ja tarkoitushakuinen. Tutkijoiden mukaan siinä mm. “sorrutaan ajoittain huolimattomiin yleistyksiin” eikä eritellä lähteitä “niiden luonteen ja luotettavuuden mukaan vaan niitä käytetään sekavasti tukemaan kirjoittajien näkemyksiä”. 

Tutkimusten lisäksi poliisi on hyödyntänyt rasististen ajatusten tuulettamiseen myös Facebook-ryhmäänsä. Vuonna 2017 Long Play uutisoikin poliisien salaisesta Facebook-ryhmästä, jossa rasistinen kommentointi oli yleistä ja paikoin rajua.

Vaikkei omien mielipiteiden kirjoittelu nettiin ole välttämättä laitonta, etninen profilointi sen sijaan on. Vuonna 2018 Helsingin yliopiston tutkimus totesi poliisin silti harjoittavan sitä. Esimerkkinä etnisestä profiloinnista muistuu mieleen Mustan Barbaarin lähipiirissä sattunut tapaus vuonna 2016, josta poliisi sai lopulta uhkasakon. Poliisi oli pysäyttänyt Mustan Barbaarin äidin ja siskon, sillä he käyttäytyivät epäilyttävästi: he olivat mustia ja kävelivät kadulla puhuen englantia valkoisen miehen kanssa. 

Jos poliisien stereotyyppiset asenteet kiinnostavat, kannattaa katsoa tämä loppuvuodesta 2018 uutisiin noussut seminaariluento, jossa poliisi luonnehti maahanmuuttajia seitsemän veljeksen hahmojen kautta. Maahanmuuttajataustaisia naisia kuvaavaa “Ainoa” luonnehdittiin muun muassa näin: “eivät osallistu yhteiskuntaan, vaan ovat kotona”, “uskonto velvoittaa”, “kielitaidottomuus”, “perheväkivalta”, “prostituutio” ja “nimi paperilla, firman osakas”.  

Tässä kohtaa on lienee hyvä tuoda esille, että nämä tapaukset ja tutkimukset ovat ne, jotka päätyvät uutisiin. Ne ovat siis oletettavasti se kuuluisa jäävuoren huippu. Tutkimuksista tiedetään myös, etteivät vähemmistöt ilmoita kokemaansa syrjintää kovin aktiivisesti. Ottaen huomioon, että suuri osa näistä ilmoituksista pitäisi tehdä juuri poliisille, tämä ei ole kovin yllättävää. Kuten edellisessä kannanotossamme toimme esille, ei poliisilla ole myöskään juuri resursseja esimerkiksi vihapuheen tutkimiseen.

Jos siis haluaisi tehdä ilmoituksen poliisin rasistisesta käytöksestä olisi mentävä seuraavalle tasolle. Kuka valvoo poliisin työtä? Kenties ei yllättäen vastaus on monesti muut poliisit.  

Jos Suomi haluaa tosissaan puuttua rasistisiin rakenteisiin ja rasistiseen syrjintään olisi jo korkea aika puuttua niiden toimintaan, joiden kuuluisi varjella kaikkien — myös ei-valkoisten — turvaa. Ei vain siksi, että poliisi käyttää huomattavaa valtaa, vaan myös siksi, että juuri poliisin kuuluisi suojella vähemmistöjä rasistisilta rikoksilta. Sikäli kun siihen vain jää aikaa kaiken muun, kuten rasististen Facebook kirjoitteluiden, etnisen profiloinnin, puolueellisten tutkimusten tekemisen ja stereotyyppejä viljelevien luentojen ohella.

Fem-R:n hallitus 

Korjaus 8.3.: Tekstiä on muokattu selventämään sitä, että poliisin rasismi kohdistuu yleisesti ei-valkoisiin Suomessa, ei vain Suomen kansalaisiin.

Suomen täytyy viipymättä kriminalisoida vihapuhe

Yle uutisoi, että Suomi on Euroopan unionin oikeusmenettelyn alaisena sen puutteellisen vihapuheen kriminalisoinnin takia. EU:n mukaan Suomen kuuluisi kohdella vihapuhetta omana rikoksenaan, josta voisi myös nostaa syytteet myös ilman uhrin ilmoitusta. Lisäksi sellaista vihapuhetta, joka kohdistuu yksilöön esimerkiksi rodullistamisen tai etnisyyden takia, ei ole kriminalisoitu. 

Miksi Suomessa ei ole kriminalisoitu vihapuhetta aiemmin hallituksen omasta aloitteesta? Miksi Suomessa ei kriminalisoida vihapuhetta edes Euroopan unionin sitä pyytäessä? 

Jättämällä vihapuheen kriminalisoimatta hallitus välittää selvän viestin siitä, että rasismilla ei ole väliä eikä siitä rangaista, jolloin kaikki puhe rasisminvastaisista toimista jää vain kaunopuheiden tasolle. Tämä viestii myös siitä ettei rodullistettujen ihmisten oikeudella turvalliseen elämään ole mitään merkitystä.

Tuoreimpana esimerkkinä tästä on se, että syyttäjä totesi Ylen somalinkielisten uutisten juontajan Ujuni Ahmedin nimittelyn n-sanalla sosiaalisessa mediassa liian vähäiseksi edes tutkittavaksi. Ahmed oli alun perin ajatellut olla tekemättä rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta, mutta poliisi lähipiirissä vakuutti asian etenevän. Syyttäjä kuitenkin päätti vihapuheen olevan “vähäinen omassa rikoslajissaan” ja kommentin kuitenkin hukkuvan muiden kommenttien sekaan — ja lopetti esitutkinnan. Rikosilmoituksen tekeminen olikin siis ilmeisesti turhaa. 

Oikeusministeriö on alkanut kehittää rasisminvastaista toimintasuunnitelmaa vasta tämän hallituskauden aikana, joten vihapuheen kriminalisoimatta jättäminen ei sinänsä ole yllättävää. Hallitus voi EU:n oikeusmenettelyssä vedota toimiensa aikajanan lisäksi myös resurssipulaan mm. poliisien koulutuksessa ja sosiaalisen median valvonnassa. Poliisi myönsi jo vuonna 2018, että vihapuhe netissä on tuskin vähentynyt, vaikka sen tutkiminen on entistä harvinaisempaa vähentyneen rahoituksen takia. 

Oikeusjärjestelmä rasittuisi oikeusjutuista yksinkertaisesti siitä syystä, että Suomi on rasistinen yhteiskunta, jossa rodullistetut ihmiset kokevat jatkuvaa, sallittua vihapuhetta. Euroopan unionin perusoikeusvirasto totesi raportissaan vuonna 2018, että 63 prosenttia afrikkalaistaustaisista vastaajista oli kokenut rasistista häirintää, mikä teki Suomesta rasistisimman maan kaikista tutkituista EU-maista. Sisäministeriön, oikeusministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä puolestaan totesi vihapuheen olevan kasvussa ja vaati sen mukaisia muutoksia lainsäädäntöön jo vuonna 2019.  

Vihapuheen huomioiminen rikoksena rasittaisi varmasti poliisia ja oikeusjärjestelmää. Mutta se rasittaa vielä enemmän ihmisiä, jotka sitä joutuvat pahimmillaan päivittäin kokemaan rodullistamisen tai sukupuolensa perusteella. Vihapuhe rasittaa vielä sitäkin enemmän, kun sitä kokevat tietävät, että siihen ei puututa, vaikka siitä raportoisi poliisille. Se vaikuttaa sitä kokevien arkeensa ja turvallisuudentunteeseen. Vihapuhe tutkitusti vaikuttaa myös rodullistettujen ihmisten ja muihin vähemmistöihin kuuluvien halukkuuteen osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon.

Vihapuheen kriminalisoimiselle on ilmiselvä syy juuri teknologisesti edistyneessä ajassa — vihapuheen levittäminen ja kohdentaminen tiettyjä ryhmiä kohtaan on entistä helpompaa sosiaalisen median myötä. Näin usein myös tehdään. Niin kävi myös Ahmedille, jonka tapauksessa syyttäjä kuitenkin vetosi alustaan päätöksessään keskeyttää esitutkinta. Sosiaalisen median yritykset puolestaan kieltäytyvät valvomasta sisältöä alustoillaan, koska klikit ovat elintärkeitä. Sosiaalisen median alustat reagoivat vasta, kun niiden liiketoimintaa uhataan. Näin on varsinkin jos vihan levittäjät ovat valtaapitäviä. Trump poistettiin Twitteristä jakamasta valkoista ylivaltaa puoltavia ajatuksiaan vasta, kun ne johtivat terroritekoon. Sen tekemättä jättäminen olisi saattanut saada seuraavan presidentin kohdentamaan valvontaa aiottuakin enemmän.

Vihapuhe yllyttää väkivaltaan, kuten Yhdysvaltojen entinen presidentti näytti. Vihapuheen eliminoiminen kulkisi käsi kädessä myös muun muassa rasististen hyökkäysten vähenemisen kanssa, joita EU:n perusoikeusvirasto totesi Suomessa myös esiintyvän eniten raportin maista. Ainakin se näyttäisi Suomen olevan sitoutunut ihmisoikeuksien puolustamiseen myös kotimaan rajojen sisäpuolella eikä vain ulkomailla — varsinkin nyt, kun Suomi on juuri käynnistänyt kampanjansa YK:n ihmisoikeuskomitean jäsenyydestä.    

Kriminalisointi saattaisi saada netissä kirjoittelevat ajattelemaan tekojensa seurauksia itselleen, vaikka he eivät ajattelisi vihapuheen kohdetta. Suomea puolestaan uhkaa EU-oikeuskäsittely, jos asiaan ei puututa seuraavan kahden kuukauden aikana. Monet rodullistetut ja muiden vähemmistöjen edustajat elävät kuitenkin vihapuheen ympäröimänä jatkuvasti. On kohtuutonta odottaa, että rodullistetut ihmiset ilmaisisivat itseään jatkuvan vihapuheen uhan alaisena. Hallitus väittää haluavansa kuulla rodullistettuja ihmisiä, mikä ei ole mahdollista, jos äänet hiljentää vihapuheen möly.

Fem-R:n hallitus

Korjaus 2.3. tekstiin

Olemme saaneet palautetta koskien 2.3. päivänä julkaistua blogikirjoitustamme “Suomen täytyy viipymättä kriminalisoida vihapuhe”. Palautteen mukaan tekstistä saa virheellisesti kuvan, että vihapuhetta ei Suomessa olisi lainkaan kriminalisoitu. Olemme arvioineet tekstiä palautteen valossa ja olemme samaa mieltä, että siitä voi saada väärän kuvan. Pahoittelemme tätä ja tarkenamme alla aiemman tekstin epäselväksi tulkittavia kohtia.

Vihapuheen kriminalisoimisvaatimuksella viittaamme EU:n kommission viralliseen oikeusmenettelyyn Suomea kohtaan vihapuheen puutteellisen kriminalisoinnin takia. Vihapuhe ei ole Suomessa rikosnimike. Esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutettu arvioi vihapuhetta yhdenvertaisuuslain häirinnän kiellon näkökulmasta. Tämä ei kuitenkaan suojaa vähemmistöjä tarpeeksi, koska sen nojalla ei pysty nostamaan syytettä rodun, ihonvärin, uskonnon, syntyperän taikka kansallisen tai etnisesti määräytyvän ihmisryhmän yksittäiseen jäseneen kohdistuvasta vihapuheesta. Yksilöön kohdistuvasta vihapuheesta voi nostaa syytteen vain kunnianloukkauksesta tai laittomasta uhkauksesta. Rangaistavuutta ei ole tarkkaan määritelty.

Kuten alkuperäisessä tekstissä kerrotaan, vihapuheesta ei voi myöskään nostaa syytettä ilman uhrin ilmoitusta tai syytöstä. Suomi ei ole myöskään kriminalisoinut vihapuheen erityismuotoja, kuten kansainvälisten rikosten tai holokaustin puolustelua, kieltämistä tai törkeää vähättelyä.

Poliisilla ei ole resursseja tutkia vihapuhetta, vaikka se kriminalisoitaisiin. Vuonna 2017 poliisi sai eduskunnalta 1,26 miljoona euroa rahoitusta nimenomaan vihapuheen tutkimiseen netissä. Sen jälkeen resursseja vähennettiin ja poliisilaitokset saavat itse päättää, kuinka paljon rahoitusta kohdentavat netin vihapuheen tutkimiseen. Vuonna 2019 tutkintaan käytettiin noin 20 henkilötyövuotta vuodessa.

Avoin kirje Helsingin Sanomille – Ulkomaalaisuuden korostaminen rikosuutisoinnin yhteydessä

Helsingin Sanomien tiistaina julkaiseman artikkelin (Helsingin keskustassa liikkuu nyt joukoissa yli sata mahdollisesti vaarallista nuorta – Asiantuntijoiden mukaan taustalla on uusi maahanmuuttoon liittyvä ilmiö) jälkeen sosiaalisessa mediassa on keskusteltu maahanmuuttajia koskevasta uutisoinnista. Kyseisessä artikkelissa korostettiin otsikosta jutun loppuun asti tekijöiden taustaa, sitä, että suurin osa heistä on ulkomaalaistaustaisia. Otsikossa annettiin myös ymmärtää, että tämä on rikollisuutta selittävä tekijä, tosin jutussa ei varsinaisesti selitetty miten (lukuunottamatta Fenix ry:n Ujuni Ahmedin kommenttia paluumuuttajista, jota poliisi ei tukenut).

Keskustelu on vanha, mutta ilmeisesti edelleen ajankohtainen. Helsingin Sanomat on itsekin uutisoinut siitä, kuinka maahanmuuttajien tekemät rikokset uutisoidaan erilaisen linssin kautta kuin muiden. 

Toimittajilta toivomme seuraavaa: ennen kuin yhdistät maahanmuuton ja rikollisuuden, mieti, onko maahanmuuttajuus oleellinen selittävä tekijä kyseisessä jutussa? 

Nuorisorikollisuuden kohdalla on kyseenalaista, onko maahanmuuttajuus tärkein tai edes oleellinen tekijä. Kyse on oireilevista nuorista, joista kaikki eivät edes ole maahanmuuttajataustaisia. Mikä näiden muiden nuorten toimintaa selittää? Oletettavasti sama huono-osaisuuden ja osattomuuden kokemus kuin maahanmuuttajataustaisilla nuorillakin. Toki maahanmuuttajanuorilla on taakkanaan myös syrjinnän kokemukset ja ulossulkeva yhteiskunta, mutta tämäkään ei liity maahanmuuttoon vaan rakenteisiin.

Kokonaan toinen kysymys on, kuinka iso osa näistä nuorista edes on maahanmuuttajia. Oletettavasti suurinta osaa ei ole tilastoitu, jolloin voidaan olettaa että heidät on lokeroitu ulkonäönsä perusteella. Kaikki ruskeat ja mustat ihmiset eivät kuitenkaan ole maahanmuuttajia, mikä olisi hyvä muistaa jos halutaan että joku nuorten sukupolvi voi kokea olevansa enemmän suomalaisia, kuin maahanmuuttajia.

Ilmiö on vanha ja siitä löytyy myös akateemisia tutkimuksia. Esimerkiksi tämä vuonna 2014 tehty australialainen tutkimus kuvaa edelleen suomalaisen median tilannetta lähes sana sanalta.

Tutkimusten mukaan maahanmuuttajuudesta uutisoidaan enimmäkseen nimenomaan rikosten yhteydessä. On myös viitteitä siitä, että näistä rikoksista uutisoidaan korostetun paljon niiden absoluuttiseen määrään suhteutettuna. Kun maahanmuuttajuus nostetaan jokaisen ei-valkoisen kohdalla otsikkoon rikosten yhteydessä (mutta ei hyvissä asioissa) tämä vaikuttaa sekä nuorten kuvaan itsestään, että muun väestön kuvaan heistä. Maahanmuuttajuus voi olla yksi taustatekijä, mutta tätä harvoin kontekstoidaan: maahanmuuttajuus heitetään juttuun selittäjänä mutta yhteyttä ei avata. Näin luodaan automaattista mielleyhtymää maahanmuuttajien ja rikollisuuden välille.

HS:n jutussa mentiin jopa niin pitkälle, että kerrottiin missä päin nämä nuoret viettävät aikaansa. Keskivertolukija, puhumattakaan ihmisistä jotka ajattelevat jo nyt rasistisesti kohtaamistaan BiPoC nuorista kaupungilla, ei tule erottamaan näissä paikoissa hengaavia muita nuoria oireilevista. On kyseenalaista, että nuorista, joista useimmat eivät ole edes syytettyjä rikoksesta, kerrotaan näin kuvailevasti. Huolettaako ketään näiden nuorten turvallisuus? Muistaako kukaan enää, kuinka vähemmistöjen häiriköinti lisääntyi Oulussa raiskausuutisoinnin lomassa?

Uutisoinnissa ihmisten taustojen kertomisen tulisi olla tasapuolista siten, ettei kynnys ole matalampi joidenkin ryhmien kohdalla. Mikäli maahanmuuttajuus ja rikollisuus yhdistetään, tulisi avata ja perustella miksi maahanmuuttajuus on oleellinen kyseisen rikoksen tai ilmiön kohdalla. Nuorten huono-osaisuus ja osattomuus on laajempi ilmiö, kun taas syrjintä ja ulossulkeva yhteiskunta (esimerkiksi demonisoivan uutisoinnin muodossa) liittyvät vähemmistöasemaan, eivät maahanmuuttajuuteen. 

Fem-R:n hallitus

Sananvapaus on kuollut

Juha Mäenpää vapautettiin tänään odotetusti sanojensa vastuun kantamisesta. Turvapaikanhakijoiden rinnastaminen eläimiin, suruisenkuuluisiin ”vieraslajeihin” ei suomalaisten edustajien mielestä ole siis kovinkaan vakava asia.

Ironisesti, juuri edellisenä päivänä Sanna Ukkola julkaisi Iltalehdessä kirjoituksen siitä, kuinka mitään ei saa enää sanoa. Hänen mukaansa viimeaikainen antirasistinen liikehdintä on täydellinen esimerkki poliittisen korrektiuden tuhoavasta voimasta ja vertaa kirjoituksessaan patsaiden kaatelua ja rasististen elokuvien poistamista Orwellimaiseen diktatuuriin. Kirjoituksessa itsessään ei ole mitään uutta, sillä nk. ”free speech myth”:n kannattajat ovat verranneet ihmisoikeustaisteluja Orwelliin, Neuvostoliittoon ja fasismiin jo 90-luvulta alkaen.

Kuten Guardianin toimittaja Nesrine Malik hyvin tuo esille, on itsessään ironista että hiljentämisestä ollaan usein huolissaan kovaan ääneen ja näkyvältä paikalta. Kun poliitikot ja toimittajat maamme suurimmilla ja alustoilla huutavat ”Minut on hiljennetty!” herää kysymys, kenellä on oikeus kritisoida puhetta. Näiden puheenvuorojen viesti on yleensä yksinkertainen: vähemmistöjen ja naisten kritiikillä heitä koskeviin sanoihin, tekoihin ja lakeihin ei ole merkitystä. Vaaditaan ”paksunahkaisuutta” ja ”huumoria” jota ei tosin tarvita silloin, kun kritiikki osuu omalle kohdalle. Ukkola mm. tunnetusti lähestyi häntä Twitterissä kritisoineen henkilön työnantajaa tämän käytöksestä.

Vähemmistöiltä odotetaan sietämistä, hiljaisuutta ja kärsivällisyyttä. Huomioimatta sitä, että vähemmistöihin kohdistuva ”kriitiikki” sisältää näissä tapauksissa usein mm. rasistisia, ksenofobisia ja islamofobisia sävyjä. On lukuisia tutkimuksia jotka osoittavat, että nämä sanat ja keskustelut ovat yhteydessä väkivaltaan vähemmistöjä kohtaan. On myös tutkimuksia siitä, että nettihäirintä ja vaientaminen kohdistuu suhteettomissa määrin nimenomaan vähemmistöihin. (Lisää myös täältä ja täältä.)

Ukkola kirjoittaa, että ”historia ei pyyhkiydy pois sillä, että se siirretään pois silmistä”. Mutta ei kukaan yritä pyyhkiä pois historiaa elokuvia tai patsaita vastustamalla. Enemmänkin se yritetään tehdä näkyväksi. Mitä yritetään muuttaa, on näiden historioiden ja henkilöiden ihannointi, mitä patsaat, laulut ja muut henkilöiden/tapahtumien kunnioitukseksi rakennetut muistot ovat. Rasistisen historian ihannointi kulkee käsi kädessä sen neutralisoinnin kanssa ja sillä on konkreettisia seurauksia.

Mäenpään tapaus ei lienee yllättänyt ketään. Mikä on yllättävää, on ettei tämäkään tule muuttamaan ”sananvapaus on kuollut” keskustelua. Sananvapaus ei ole absoluuttinen, se ei sisällä esimerkiksi tahallista loukkausta tai kansanryhmää vastaan kiihottamista. Ei tarvitse mennä eduskunnan kyselytuntia pidemmälle ymmärtääkseen, että Suomessa näitä ei vieläkään rajoiteta. Ja se on oikea sananvapaus ongelma.

Aurora Lemma
Fem-R:n toinen puheenjohtaja

Rasisti on rasisti on rasisti

Husu Hussein sai kesällä aikaan kollektiiviset itkupotkuraivarit nimittäessään Twitterissä rasisteja rasisteiksi. Ei uutta auringon alla. Ei kai siitä ole vielä montakaan kuukautta kun toimittaja Johanna Vehkoo sai sakkotuomion nimitettyään omalla Facebook seinällään rasistia rasistiksi. Tästäkös rasistit suuttuivat.

Rasisti on rasisti on rasisti. Rasisti on ihminen, jolla on rasistinen maailmankatsomus ja jos et tiedä mitä se tarkoittaa niin kysy lähimmältä rasistiltasi. Nykyään rasisti on kuitenkin ennen kaikkea ilkeämielisesti käytetty termi, riippumatta siitä onko henkilö rasisti vai ei. Termit ovat aina olleet meille suomalaisille tärkeitä, paitsi tietenkin vähemmistöjä koskevat termit, mutta hei lopettakaa jo tuo valittaminen.

Rasismia on, mutta kukaan ei ole rasisti. Rasismi leijuu irrallaan ihmisruumista, abstraktina käsitteenä jossain Jussi Halla-Ahon hiusrajan takana. Teuvo Hakkarainenkaan ei muuten ole rasisti, sillä matu tarkoittaa lähinnä maaseudun tulevaisuutta ja kuka oikeastaan voi edes tietää mitä se alunperin tarkoitti. Ei pidä olla niin herkkä. Mutta älä perkele sano minua rasistiksi tai haastan vielä oikeuteen. Mene takaisin Viitasaarelle, on sielläkin ongelmia.

Kuka sitten on rasisti? Vastaus lienee ilmiselvä, sillä rasismi on ilmiö jonka maahanmuuttajat ovat tuoneet Suomeen. Ennen kaikki oli hyvin, oltiin kaikki samaa mieltä siitä, että kukaan ei ole rasisti ja jos kysyit romaneilta niin et kysynyt. Ai mitkä saamelaiset? 

Rasismia on muuten Suomessa tosi vähän. Vain 5% on tosissaan rasisteja ja 20% vain harrastelee. 30% on sitten hiljaa ja eikös hiljaisuus ole suvaitsemisen merkki? Minäkin muuten suvaitsen suomalaisia, ainakin niin kauan kun ne on mulle kivoja, sitten vedän suvaitsevuuteni takaisin!

Kun katsotaan tilastoja niin nähdään että puolet suomalaisista ei itse asiassa vihaa maahanmuuttajia sydämensä kyllyydestä. Haloo, mikä rasismi!?!?? Kaikki ei-valkoiset ihmisethän ovat maahanmuuttajia joten eiköhän tämä ole tällä käsitelty. 

Ongelma on myös se, että maahanmuuttajia on täällä niin vähän, kun ei me niitä tänne haluta. Mutta sitten jos niitä joskus tulee lisää, niin rasismi häviää kuin hakaristi perussuomalaisten kerhotilan ikkunasta sen jälkeen kun siitä uutisoidaan. Katsokaa vaikka miten rasismi on hävinnyt Yhdysvalloista! Siihen asti kannattaa vaan pysyä piilossa, mutta ei mitään peittäviä asuja kuitenkaan herranjumala. Sitten taas jos näyttää liikaa ihoa niin on ihan oma vika jos joku siitä vähän hipaisee, eletään kuitenkin tasa-arvon maassa. Minua muuten kiinnostaisi tietää valkoisten kokemukset tästä rasismi asiasta, koska sekin on tärkeää, tosi tärkeää.

Rasisteista puheenollen, feministit ne vasta rasisteja onkin! Ne ei tykkää kenestäkään. Niiden mielestä naapurin Seppoakin pitäisi syrjiä koska se sattuu olemaan valkoinen. Kerran yksi feministi sanoi minulle ilkeästi ja sen jälkeen meinasin liittyä Suomen sisuun kun suututti niin kovin. En haluaisi että meidän välillä on hierarkioita, eli haluaisin pitää nämä hierarkiat jotka nyt on, koska tykkään omasta äänestäni. Näin kerran kadulla kun joku huusi n-sanaa ja tiedätkö, minä menin väliin, ihan siihen väliin menin. Eikä se ollut edes kiitollinen se maahanmuuttaja! Lisäksi minulle sanottiin kerran että onpa hassu hattu sinulla joten tiedän kyllä miltä syrjintä tuntuu.

Joten voitaisko jo lopettaa tuo rasistiksi nimittely, sillä meillä on isompiakin ongelmia. En tiedä oletko kuullut eläinten oikeuksista mutta minusta ne on paljon kivempia kuin te, eivät muuten koskaan ole sanoneet minua rasistiksi. Kerran näin kadulla jonkun kerjäämässä ja sillä oli huonokuntoinen koira ja minun kävi sitä koiraa sääliksi, elää nyt kadulla niin! Minä sitten rakastan koiria.

Aurora Lemma

Rasismin normalisointi

Rasismista ei saa tulla normaali, arkinen asia. Normaalia siitä tulee silloin, kun sitä ei tunnisteta, ei tunnusteta tai siltä suljetaan pahimmassa tapauksessa silmät kokonaan.

Rasismi on monitahoinen ilmiö, jonka osoittaminen on myös hyvin moninaista. Se ei ole aina fyysisesti haavoittavaa suoranaista väkivaltaa vaan arkipäivän rasismia voivat olla mm. ylimieliset ja arvioivat katseet, syrjiminen, ryhmästä poissulkeminen tai epäkunnioittavat huutelut liittyen etniseen taustaan.

Rasismi ruokkii epätasa-arvoa yksilöiden ja ryhmien välillä. Sen voisi sanoa olevan jopa sairaus. Sairaus, jonka ennaltaehkäisemiseen on pureuduttava jo hyvissä ajoin. Sairaus, jonka torjumiseen meidän kaikkien on pyrittävä. Vaikka se monelle saattaa tuntua hyvin tavoitteelliselta, voimme jokainen tehdä ennaltaehkäisyn eteen hommia.

Habiba Ali

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

The Impossible choice

The life of a refugee starts with an impossible choice and continues with a dangerous journey to an uncertain future, to escape the violent and grim circumstances of their countries. Many are beaten, shot or drowned in their paths to find peace and security. Yet, in some ways, their journey never ends because the receiving countries see them as threats to their society. On the other hand, the complex and protracted system of asylum seeking and the high probability of rejection of protection applications has intensively put these marginalized people social and psychological health at risk. The governments have visibly failed to provide protection and enforce civil, economic, political and social rights of minority groups, particularly of minority women.

In this regard, life of a refugee woman with Muslim background, such as myself, becomes even more vulnerable and exposed to myriad challenges. The precarious situation of their presence in a new society not only exposes them to racist practices but also forces them to adapt involuntary segregation.

The greatest segregation of refugee Muslim women is seen in the job market. They are highly concentrated in low-skilled jobs irrespective of their human capital (prior experiences, skills and qualifications). As one of my friends explained her job hunt experience: “Every time, when I try to find a job that suits my qualification and experience through recruitment agencies, I have been directed to the jobs which are totally under-skilled for me. Every time I have been reminded that my competency is not required in education but if I want to have work, I must accept the jobs where they need workers. I needed work badly, so I accepted a cleaning job.”

Another issue that emerges during interviews, is that refugees are not only steered towards low-skilled employment but also directed to the regional areas where labor-shortage has been identified. Safety and a grant of valid residency is only possible if that job falls in the region-required-category.

“After six months of constant work in cleaning, I came to know that I cannot apply for a work permit on the basis of my cleaning work form the region I am working in, because that region does not fall under the area where cleaners are required. Now I am moving to another region just to secure my residence permit.”

Another factor that aggravates marginalization, is that these refugee Muslim women don’t feel like they are in a situation to be “picky”. They are coming from distressed lands and precarious situations and they have no one to support them. This is why they often take whatever comes up regardless of the fact that the jobs being offered are much below their labour market experience, qualification and potential.

Such institutional and structural constraints keep refugees’, particularly Muslim women refugees, economically and culturally distant from the labour market. This aggravates the atmosphere of despair and anxiety, which manifests in loss of faith in the system and a lowered believe in opportunities to achieve better life standards. Structural discrimination causes not only adverse economic sentiments and social exclusion, but also imprints psychological scars. The ingrained discrimination, attitudinal and structural, results in lowering of self-esteem and depreciates the morale.

Secondly, due to misconceptions about Muslim women, particularly those who wear hijab, they are often seen as being passive and oppressed in the hands of religion and men. They are mocked for religious practices and rampantly queried to adapt in to the so-called Finnish norms. The notion of oppression and subjugation in their communities further marginalizes them and depletes opportunities to participate productively in the mainstream society. As a result of this, they become a clear and easy target for hate crimes, whether they are sitting in classrooms or participating in workplaces. In other words, Muslim women are profusely alienized in the host society and stigmatized for their choices. Muslim women experience more vulnerability and discrimination because their identities are coupled with religion.

The exclusion of Muslim women from mainstream society by means of gender, religion and culture reinforces racial inequalities. When Muslims are being expulsed from public spheres and employment opportunities, their abilities and capabilities to assimilate into mainstream society are simultaneously decreased. Moreover, precarious positions in social and economic spheres and their probability of progression are compromised. Therefore, instead of focusing on Muslim womens bodies and their attire in order to liberalize them, it is more important to underline the racialization of gender identities, defaecate islamophobia, and diminish other social hindrances which hamper in the social and economic inclusion of refugee Muslim women in the contemporary Finnish society.

Written by: Fath e Mubeen

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

Suomi ja ihmisoikeudet – kenelle ja keneltä?

Ystävänpäivä oli tänä vuonna erityinen. Utsjoella käytiin käräjäoikeudessa historiallinen oikeudenkäynti. Syytettynä “luvattomasta kalastuksesta” oli joukko saamelaisia, sillä pari vuotta sitten he kalastivat  siellä, missä he ovat kalastaneet aina ennenkin. Ainoa ero entiseen oli, että uusien säännösten mukaan se oli kielletty. Se taas ei sovi saamelaiseen oikeuskäsitykseen eikä Suomen perustuslakiin tai kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Ei kalastus samoilla paikoilla, joilla monet sukupolvet meitä ennenkin ovat kalastaneet, voi olla väärin. Siksi nämä henkilöt ilmoittautuvat poliisille ja tässä ollaan, omista oikeuksista käräjöimässä.

Kuukautta myöhemmin asiasta tuli  tuomio, jossa oikeus hylkäsi syytteet. Lapin käräjäoikeus on tuomioissaan samaa mieltä kanssamme; perustuslaki on kalastuslakia ja kalastusta rajoittavia säännöksiä vahvempi. Saamelaisilla on oikeus kieleen ja kulttuuriin, siis myös kalastukseen ja nyt tehdyt rajoitukset ovat kohtuuttomia. Ratkaisut ovat historiallisia, sillä tämä oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun rikosoikeudenkäynnissä perustellaan saamelaisten perustuslaillisella oikeudella. Asia etenee sovitusti vielä korkeimpaan oikeuteen, jotta siitä saadaan ennakkopäätös koskien kaikkien saamelaisten oikeuksia omaan kulttuuriin. Sitä odotellessa mielessä on kuitenkin tämä: Voitto, voitto! Käräjäoikeuden päätös on oikea.

Mutta hetkinen. Tähänkö on tultu? Miksi ihmisoikeuksien mallimaassa Suomessa, ihmisoikeuksista taistellaan oikeudessa?

Suomen valtio on sitoutunut YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien sopimukseen ja kirjannut saamelaisten oikeudet perustuslakiin. Perustuslaissa siis lukee näin: “Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.” Lisäksi saamelaiskäräjälaissa todetaan, että viranomaisten on neuvoteltava saamelaiskäräjien kanssa kaikista saamelaisia merkittävästi koskevista kysymyksistä.

Nämä ovat kuitenkin vain muodollisuuksia, joihin valtio ei tosiasiassa ole sitoutunut. Kerta toisensa jälkeen näemme, kuinka äänellämme ei ole väliä. Tenon kalastussopimus, kalastuslaki, metsähallituslaki, saamelaiskäräjälaki… Esimerkiksi näissä viime aikaisissa hankkeissa Suomi valtiona on systemaattisesti sivuuttanut saamelaisten mielipiteen.

Eikä tälle tunnu olevan loppua; yllä leijutetaan nytkin uhkaa esimerkiksi Jäämeren radasta ja porolukujen leikkaamisesta, jotka molemmat veisivät lukuisilta poronhoitajilta elinkeinon. Poronhoito ja muut perinteiset elinkeinot ovat tärkeä osa kulttuuriamme ja niiden katoaminen uhkaisi myös kielen säilymistä. Samaan aikaan Suomi lykkää hamaan tulevaisuuteen meille äärimmäisen tärkeän ILO 169-sopimuksen ratifioinnin vetoamalla syihin, joita itse kutsun tekosyiksi.

Suunnan voi muuttaa. Saamelaisten oikeudet on otettava osaksi muuta Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa. Ne eivät ole mielipidekysymyksiä eikä niitä voi jättää vain saamelaisten itsensä vastuulle. Saamelaisten ei pidä viettää ystävänpäivää tai muitakaan päiviä oikeusistuimissa kertoen, että Suomen on noudatettava omaa perustuslakiaan. Siitä huolehtiminen on valtion itsensä tehtävä.

Buori rasismma vuostásaš vahku!T

Kirjoittaja: Anni Koivisto

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa

Liian hyvä romaniksi?

Meitä rodullistettuja vaaditaan kantamaan kollektiivista vastuuta toisistamme, saman etnisen taustan omaavista henkilöistä. Kun kollektiiviselle vastuunkannolle haetaan oikeutusta, niin meille sanotaan, että menkää itseenne ja katsokaa peiliin…

Entä jos rodullistettu ei täytä niitä negatiivisia mielikuvia, joita meihin liitetään?

Syntyy tilanne, jossa rodullistettu ”edustaa liian hyvin”, eli toisin sanoen ei täytä hänestä olevia negatiivisia stereotypioita. Silloin monesti pyritään tekemään rodullistetusta vähemmän rodullistettu ja enemmin valkoinen.

Esimerkiksi:

Eräässä työharjoittelupaikassa harjoitteluaikani läheni loppuaan. Olin mielestäni päässyt hyvin työyhteisöön sisään ja hommat luisti hyvin. Harjoittelijana sain kehuja täsmällisyydestäni ja joustavuudesta. Eräänä iltapäivän rauhallisemmalla hetkellä aloimme keskustelemaan toisen työntekijän kanssa niitä näitä. Siinä keskustelun ohessa tuli esille, työmaailmassa olevat sukulaiseni.

Tämän esille tultua työkaverini sanoi hymyillen, että ”niin sähän oletkin vain puoliksi romani”.

Tämä kommentti sai minut hämilleni, totesin, että ”kyllä minun molemmat vanhempani ovat romaneita”. Odotin keskustelun jatkuvan. Se ei jatkunut.

Ainut asia mitä hän sai tuossa tilanteessa sanottua, oli ”aijaa”, samalla kun kasvoilla oli pöyristynyt ilme. Ilme jäi hänen kasvoilleen ja keskustelumme päättyi.

Monesti myös selitetään, että menestyvät romanit, joita ei tunnista romaneiksi vaatetuksen tai nimen perusteella, ovat valinneet menestyä ja siksi ”hylänneet” romanitaustansa. Puhutaan, ikään kuin meillä romaneilla olisi jonkinlainen sääntö, joka kieltää meiltä menestymisen. Vaihtoehtona ei nähdä sitä, että romanina Suomessa menestyminen voi olla haastavaa romaneihin kohdistuvan asenteellisuuden takia.

Kolmas ja yleisin valkoisen tapa selvitä siitä, jos romani onkin ”hyvä tyyppi”, on selittää, että hän on poikkeus verrattuna muihin romaneihin. Tätä ”sä oletkin erillainen” tai ”oot parempi ku ne muut” -perustelua kuulee moni romani.

”Hyvälle romanille” yritetään löytää joku selitys. Edellä mainituista esimerkeistä kuulee, että yleensä se selitys on se, että jos romani on ”hyvä romani”, niin hän ei ole ”niin paljon romani”. Pyritään vähättelemään henkilön romaniuutta.

Siinä missä ”hyvälle romanille” löytyy monta selitystä, niin huonosti käyttäytyvän romanin kohdalla tämä on yksinkertaisempaa.

Jos esimerkiksi päihteitä käyttävä romani käyttäytyy huonosti, niin tämä selitetään vain ja ainoastaan henkilön romanitaustalla. Päihteitä ei nähdä vaikuttavana asiana henkilön käytökseen.

Vaikka nämä esimerkit olivat romanin näkökulmasta, niin tämä sama kieroutunut ajatusmalli koskee muitakin rodullistettuja.

Meitä usein käsketään menemään peilin eteen ja olemaan rehellisiä ja katsomaan rehellisesti miksi meitä yleistetään.  Meitä rodullistettuja vaaditaan kantamaan vastuu toistemme tekemisistä. Meidät on laitettu asemaan, jossa meidän on edustettava koko vähemmistöämme, halusimme sitä tai emme. Me joudumme jankkaamaan itsestään selvää asiaa, että emmehän me voi olla vastuussa vieraasta ihmisestä vain sen takia, että hänellä on sama etninen tausta.

Minä olen ollut peilin edessä ja vaikka kuinka siinä seison, niin en näe aiheelliseksi kantaa vastuuta kenenkään muun teoista.

Nyt kysynkin sinulta, joka pidät oikeutettuna vaatia meiltä kollektiivista vastuunkantoa, milloin sinä olet viimeksi ollut peilin edessä?

Kirjoittaja: Leif Hagert


Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.


Kommentti viimeaikaiseen rasismi yliopistoissa -keskusteluun

Fem-R:n hallituksen jäsen Brigita Krasniqi otti osaa tärkeään keskusteluun koskien rasismia yliopistomaailmassa. Artikkelissa Krasniqi toi esiin mm. jatkuvat toiseutetuksi tulemisen kokemukset, sekä valkoisuuden normina yliopistoissa. Krasniqin sanoihin kohdistunut vastalauseiden ja mitätöinnin aalto ei surullista kyllä yllätä ketään, joka on aiheesta aiemmin keskustellut. Jälleen todistimme tuttua tapahtumien kulkua: kun rodullistettu ihminen Suomessa nostaa keskusteluun rasismin olemassaolon, tässä tapauksessa yliopistoinstituutiossa, pyritään nämä puheet kiistämään mahdollisimman nopeasti, unohtamatta henkilöön kohdistuvaa suoranaista häirintää ja vihapuhetta. Tämä johtaa vaikenemisen kulttuuriin, jossa vähemmistöön kuuluvan kynnys ottaa kantaa sortaviin rakenteisiin nousee monille ylitsepääsemättömän korkeaksi.

On myös huomionarvoista, että Krasniqin esiintuomat ilmiöt mitätöitiin henkilön omana “herkkyytenä”, “liiotteluna” tai “negatiivisuutena” ja juttuun haastatellun tutkijan kommentit ohitettiin täysin. Lisäksi ihmeteltiin, miksi Krasniqi edes nostaa esille yliopiston valkoisuuden – yliopistot ovat valkoisia, koska maahanmuuttajat ovat uusi ilmiö Suomessa. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että meidän sukupolvestamme, Suomessa syntyneistä rodullistetuista suomalaisista, edelleen pienempi osa päätyy yliopistoon kuin ns. valtaväestöstä. Lisäksi on muistettava, että esimerkiksi Suomen romanit ovat olleet täällä jo vuosisatoja.

Ilmiötä selittää yhteiskuntaluokan vahva periytyvyys, mutta tämän lisäksi on katsottava nykypäivän rakenteita. Esimerkiksi rodullistettujen nuorten ohjaaminen hoitajakouluun lääkiksen sijaan, arvosanoista huolimatta, on yksi esimerkki tällaisista rakenteista. Valkoisuudesta käsitteenä voi lukea enemmän esim. täältä. Muita rasistisen maailmankuvan jäänteitä yliopistoissa ovat mm. opetusmateriaalien eurosentrisyys, sekä henkilökunnan homogeenisyys.

Krasniqin artikkelissa esiintuomat mikroaggressiot, kuten jatkuva utelu henkilön ”alkuperästä” ja oletus siitä, että kuulumalla johonkin rodullistettuun vähemmistöryhmään, olet tietopankki koskien kyseisen ryhmän asioita, ylläpitävät asetelmaa, jossa rodullistettu opiskelija nähdään toisena, poikkeuksena normista. Ne sisältävät ajatuksen: sinä et kuulu tänne, joten mitä teet täällä; selittämisen taakan ollessa rodullistetulla opiskelijalla.

Kuten Krasniqi itse myöhemmissä kommenteissaan on korostanut: ei ole väliä sillä, tarkoittiko henkilö hyvää vai ei. Kyse ei ole yksittäisten ihmisten pahantahtoisuudesta, vaan institutionaalisesta asenteesta, joka välittyy yksilöiden kautta. Jos näitä asenteita voi kritisoida vain silloin, kun ihminen tarkoittaa pahaa, ei yhteiskunnalliseen, rakenteelliseen syrjintään voida koskaan puuttua.

Fem-r:n hallituksen jäsenistä monilla on kokemusta yliopistossa opiskelusta. Tunnustamme Krasniqin esiintuomat ongelmat ja haluamme täten jakaa ajatuksiamme koskien rasismia yliopistoissa. Lisäksi muistuttaisimme, että tällaisten puheenvuorojen tärkein tehtävä on parantaa kyseisten instituutioiden, sekä niissä annettavan opetuksen, laatua.

 

  • Syksyllä 2019 ihotautien opetuksessa opettaja puhui mustista n-sanalla. Huoneessa oli lähes sata opiskelijaa, joista lisäkseni vai yksi oli rodullistettu. Olin ainut joka puuttui asiaan. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
  • Päivystysopetuksessa ohjaava lääkäri käski käydä kysymässä potilaalta haluaako reseptin vai ei. Oletus oli, ettei potilaalla ole varaa. Syy oli “eihän nämä mamut tee mitään töitä”.
  • Suomessa kasvaneena ja tällä kouluni käyneenä koin jo peruskoulu- ja lukioaikana vahvaa kokemusta toiseutetuksi tulemisesta. Odotuksen yliopistoa kohtaan olivatkin sitten korkealla. Pettymys olikin suuri, kun sama kokemus jatkui yliopistossaki. Ajattelen, että valtaväestöön kuuluvan henkilön voi olla hyvin vaikea ymmärtää, miten edellä mainittu kokemus voi syntyä, kun kyse on jatkuvasti toistuvista yksittäisistä tapauksista, kuten siitä miten muihin kuin valkoisiin ihmisiin ja kansoihin suhtaudutaan tutkimuskohteina, tai siitä miten vaikka luennolla on hyvin vaikea nostaa keskusteluun valtaväestön positioon liittyvää kritiikkiä.
  • Olen kokenut jatkuvaa epäilyä ja stressiä omia kykyjäni kohtaan. Tuntuu, että mikään muu kuin erinomainen suoritus ei riitä, jotta pystyn oikeuttamaan paikkani yliopistossa.
  • Olen monesti miettinyt, että mitä keinoja minulla on purkaa/viedä eteenpäin esimerkiksi tilanteita, joissa olen kokenut rodullistamista. Pystynkö oikeasti luottamaan siihen, että todennäköisesti valtaväestöön kuuluva henkilökunnan jäsen ottaa todesta sanomani. Riski vähätellyksi tulemiseen tai siihen, että ongelma kiistetään täysin on sen verran suuri, että valinta kallistuu vaikenemisen puolelle.
  • Ajattelen, että meidän täytyy kyetä asettamaan rasismin, kuten muidenkin sortojärjestelmien, historiallinen rooli myös yliopiston kaltaisissa ”sivistyksen kehdoissa” kriittiseen tarkasteluun, tai on vaarana, että ne jäävät vaikuttamaan siellä opiskelevien ja työskentelevien ihmisten asenteisiin, sekä rodullistettujen ihmisten kokemukseen ja kykyyn toimia näissä instituutioissa.

Lue lisää täältä: https://www.ruskeattytot.fi/rtmedia/valtaontietoa?rq=Yliopisto