Euroopan komission uusi salkku ylläpitää valkoisen ylivallan retoriikkaa

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Uuteen Euroopan komissioon on suunniteltu salkku nimellä eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen, jonka tehtäviin kuuluu maahanmuuttoon liittyvät teemat. Fem-R arvostelee ankarasti komission vastuutonta päätöstä omaksua valkoista ylivaltaa pönkittävää retoriikkaa, jossa eri vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä rodullistetaan ja heistä maalataan uhkakuvia. 

Salkun nimi on viimeisin esimerkki  vaarallisesta kehityssuunnasta, jossa ruskeista ihmisistä luodaan yhteiskunnallisessa keskustelussa syntipukki yhteiskunnallisiin haasteisiin ja ongelmiin, asunnottomuudesta työttömyyteen. Salkun tehtävänkuva viittaa yksiselitteisesti siihen, että maahanmuuttajien, erityisesti turvapaikanhakijoiden, määrään pitää puuttua määrätietoisesti: muutoin eurooppalainen elämäntapa on vaarassa. Maahanmuutto on EU:lle ensisijaisesti turvallisuuskysymys, joka usein jättää varjoonsa muut maahanmuuttoon liittyvät teemat, kuten sosiaalinen kestävä kehitys ja ihmisoikeudet.

Euroopan komission päätös omaksua äärioikeistolaisen kieltä on huolestuttava kehitys, joka vaarantaa entisestään erityisesti ei-valkoisten turvallisuutta ja yhdenvertaisuutta Euroopan unionissa. Väkivallan, häirinnän ja syrjinnän uhka on arkipäiväistä monelle ruskealle Euroopan Unionissa. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan kolmannes afrikkalaistaustaisista eurooppalaisista on kokenut viiden viime vuoden ajan rasistista ahdistelua. 

Rasismia normalisoivan kielenkäytön omaksuminen EU:n päätöksentekoelimessä lisää väkivallan ja häirinnän uhkaa, sillä kieli luo ja rakentaa elämäämme todellisuutta. Fem-R vaatii, että salkun nimeä muutetaan välittömästi ja maahanmuuttoa käsitellään Euroopan komissiossa ensisijaisesti ihmisoikeuskysymyksenä, eikä ainoastaan turvallisuusuhkana. 

Euroopan komission tuleva puheenjohtaja Ursula von der Leyen kuvaili uutta komissiota “yhtä monimuotoiseksi kuin Eurooppa on”. Komissio koostuu kuitenkin yksinomaan valkoisista, keski-ikäisistä ja vammattomista henkilöistä. Puheenjohtajan havainto “monimuotoisuudesta” on hälyttävä ja osoittaa, ettei vähemmistöjä (haluta) nähdä eurooppalaisessa yhteiskunnassa. Fem-R pyrkii omalla toiminnallaan raivaamaan tilaa marginalisoiduille äänille sekä lisäämään erityisesti rodullistettujen representaatiota. Fem-R vaatii myös EU:ta huomioimaan yhdenvertaisen representaation päätöksenteon jokaisella tasolla.


Fem-R vaatii Finnkinoa lopettamaan perussuomalaisten rasistisen vaalivideon esittämisen

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Finnkino esittää elokuvateattereissaan perussuomalaisten vaalivideon, jossa ruskeita ja mustia ihmisiä rodullistetaan esittämällä heidät väkivaltaisena uhkana Suomen turvallisuudelle. Videossa väitetään, että rodullistettujen ihmisten takia naiset ja lapset eivät voi enää kävellä kaduilla Suomessa. Perussuomalaisten video ylläpitää vaarallisia ja haitallisia oletuksia rodullistetuista ihmisistä, joiden seurauksena oikeutetaan rodullistettuihin kohdistuvaa syrjintää, vihapuhetta ja väkivaltaa.

Videon esittäminen Finnkinon elokuvateatterissa normalisoi yhteiskunnassa esiintyvää rasismia, joka ajaa rodullistetut ihmiset marginaaliin ja aiheuttaa turvattomuutta rodullistettujen keskuudessa. Fem-R vaatii Finnkinoa välittömästi lopettamaan rasistisen videon esittämisen, koska sen sisältämä väkivalta ja rasismi vaarantavat ruskeiden ja mustien suomalaisten turvallisuuden.

“Finnkinon päätös esittää perussuomalaisten video on viimeisin osoitus muuttuvasta yhteiskunnastamme, jossa rasismi arkipäiväistyy ja on osa jokapäiväistä politiikkaa. Yrityksen mukaan demonisoivaa ja poliittista väkivaltaa sisältävää teos on sama asia, kuin muiden puolueiden vaalikampanjat. Tällainen ajattelutapa on askel lähemmäksi sellaista todellisuutta, jossa rasismi ei ainoastaan ole arkipäiväistä, mutta jopa oikeutettua”, sanoo Fem-R:n toinen puheenjohtaja Nitin Sood.

“Yleisöllä ei ole mahdollisuutta valita mainoksia, joita näkee elokuviin mennessä. Se tarkoittaa, että monet rodullistetut ihmiset joutuvat katsomaan teattereissa, kuinka heidät esitetään hirviöinä ja uhkana suomalaiselle yhteiskunnalle. Monet näistä ihmisistä ovat asuneet ja eläneet koko elämänsä Suomessa, mutta Finnkinon esittämä mainos esittää heidät ulkopuolisina omassa kotimaassaan. Tällaisella toiminnalla Finnkino on osallisena rasismin normalisoitumiseen”, kommentoi Fem-R:n puheenjohtaja Aurora Lemma.

“Perussuomalaiset esittää videossaan rodullistetut ihmiset uhkana naisten ja lasten turvallisuudelle. Kyseessä on puolue, joka on johdonmukaisesti vastustanut naisten ja muiden vähemmistöjen oikeuksien turvaamista esimerkiksi äänestämällä tasa-arvoista avioliittolakia vastaan ja torjumalla suostumusperustaisen lainsäädännön sekä translain uudistuksen. Tästä huolimatta heidän mielestään rodullistetut ihmiset tekevät Suomesta turvattoman naisille”, Fem-R:n puheenjohtajat jatkavat.

Fem-R vaatii Finnkinoa lopettamaan videon esittämisen elokuvateattereissaan. Minkään yhteiskunnallisen toimijan ei pidä toimia alustana rasismille. Lisäksi Fem-R suosittelee, että yritys laatii eettisen mainonnan periaatteet, jotta Finnkino ei tulevaisuudessa enää näyttäisi rasistista, sekstistä, homo- ja transfobista tai muutoin syrjivää materiaalia.

Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia – moninaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan on loputtava

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Luku on pöyristyttävä: noin 700 000. Niin moni suomalaisnainen on ollut väkivaltaisessa parisuhteessa. Tämä tarkoittaa lähes joka kolmatta naista.

Tiedämme, että näin ei voi eikä saa jatkua.

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomen merkittävin ihmisoikeusloukkaus. Nainen joutuu kumppaninsa surmaamaksi kolme kertaa useammin kuin mies. Tiesitkö, että maamme toiseksi yleisin henkirikostyyppi on parisuhdekumppanin tai entisen kumppanin surmaama nainen?

Tutkimukset kertovat lisäksi, että maahanmuuttajanaiset ja vammaiset naiset ovat muita naisia alttiimpia kokemaan väkivaltaa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii tulevalta hallitukselta järeitä toimia moninaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi. Haluamme, että naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskeva Euroopan neuvoston sopimus toimeenpannaan täysimääräisesti.Tämä tarkoittaa, että päättäjät alkavat vihdoin priorisoida naisten oikeuksia puheiden lisäksi myös poliittisissa valinnoissa. Jotta väkivaltaa voidaan estää tehokkaasti, tarvitaan työhön riittävästi rahaa, laadukasta koulutusta viranomaisille sekä järjestöjen roolin ja rahoituksen vahvistamista.

Väkivallan ehkäisy ja väkivallan uhrien palvelut on suunniteltava siten, että Suomessa jokainen nainen saa elää vailla pelkoa väkivallasta.

Kun puhutaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan uhreille tarkoitetuista palveluista, on ensiarvoisen tärkeää, että palveluverkoston järjestämisessä kiinnitetään huomiota paitsi palvelujen sukupuolierityisyyteen myös naisten moninaisuuteen.Palvelut täytyy turvata jokaiselle: lapsille ja nuorille, ikääntyville naisille, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille, vammaisille naisille ja maahanmuuttajanaisille. Palveluiden täytyy olla saatavilla ilman ajanvarausta, sosiaaliturvatunnusta, rahaa tai suomen kielen taitoa asuinpaikasta riippumatta.

Tilanne ei korjaannu toiveajattelulla. Poliittisessa päätöksenteossa on tunnistettava ja tunnustettava jatkossa entistä paremmin eri taustoista tulevien naisten tilanteet ja ne intersektionaaliset risteyskohdat, joissa väkivallan tai syrjinnän uhka on keskimääräistä korkeampi. Muun muassa tämän takia on välttämätöntä, että erilaisten naisten edustus turvataan kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Moninaisten naisten osaamista on hyödynnettävä, kun yhteiskunnallisia uudistuksia suunnitellaan ja toteutetaan. Se on paitsi naisten myös koko yhteiskunnan etu.

Yhdessä saamme moninaiset äänemme kuuluviin!

Eva Biaudet
Puheenjohtaja
Naisjärjestöjen Keskusliitto

Vuonna 1911 perustettu Naisjärjestöjen Keskusliitto on sukupuolten tasa-arvoa edistävien naisjärjestöjen kattojärjestö. Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 60 jäsenjärjestöä, joissa on yhteensä yli 400 000 jäsentä. Keskusliitto toimii naisten aseman, sukupuolten tasa-arvon ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksien edistämiseksi yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa

Rasismin normalisointi

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Rasismista ei saa tulla normaali, arkinen asia. Normaalia siitä tulee silloin, kun sitä ei tunnisteta, ei tunnusteta tai siltä suljetaan pahimmassa tapauksessa silmät kokonaan.

Rasismi on monitahoinen ilmiö, jonka osoittaminen on myös hyvin moninaista. Se ei ole aina fyysisesti haavoittavaa suoranaista väkivaltaa vaan arkipäivän rasismia voivat olla mm. ylimieliset ja arvioivat katseet, syrjiminen, ryhmästä poissulkeminen tai epäkunnioittavat huutelut liittyen etniseen taustaan.

Rasismi ruokkii epätasa-arvoa yksilöiden ja ryhmien välillä. Sen voisi sanoa olevan jopa sairaus. Sairaus, jonka ennaltaehkäisemiseen on pureuduttava jo hyvissä ajoin. Sairaus, jonka torjumiseen meidän kaikkien on pyrittävä. Vaikka se monelle saattaa tuntua hyvin tavoitteelliselta, voimme jokainen tehdä ennaltaehkäisyn eteen hommia.

Habiba Ali

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

The Impossible choice

Kirjoitettu kirjoittaja &s

The life of a refugee starts with an impossible choice and continues with a dangerous journey to an uncertain future, to escape the violent and grim circumstances of their countries. Many are beaten, shot or drowned in their paths to find peace and security. Yet, in some ways, their journey never ends because the receiving countries see them as threats to their society. On the other hand, the complex and protracted system of asylum seeking and the high probability of rejection of protection applications has intensively put these marginalized people social and psychological health at risk. The governments have visibly failed to provide protection and enforce civil, economic, political and social rights of minority groups, particularly of minority women.

In this regard, life of a refugee woman with Muslim background, such as myself, becomes even more vulnerable and exposed to myriad challenges. The precarious situation of their presence in a new society not only exposes them to racist practices but also forces them to adapt involuntary segregation.

The greatest segregation of refugee Muslim women is seen in the job market. They are highly concentrated in low-skilled jobs irrespective of their human capital (prior experiences, skills and qualifications). As one of my friends explained her job hunt experience: “Every time, when I try to find a job that suits my qualification and experience through recruitment agencies, I have been directed to the jobs which are totally under-skilled for me. Every time I have been reminded that my competency is not required in education but if I want to have work, I must accept the jobs where they need workers. I needed work badly, so I accepted a cleaning job.”

Another issue that emerges during interviews, is that refugees are not only steered towards low-skilled employment but also directed to the regional areas where labor-shortage has been identified. Safety and a grant of valid residency is only possible if that job falls in the region-required-category.

“After six months of constant work in cleaning, I came to know that I cannot apply for a work permit on the basis of my cleaning work form the region I am working in, because that region does not fall under the area where cleaners are required. Now I am moving to another region just to secure my residence permit.”

Another factor that aggravates marginalization, is that these refugee Muslim women don’t feel like they are in a situation to be “picky”. They are coming from distressed lands and precarious situations and they have no one to support them. This is why they often take whatever comes up regardless of the fact that the jobs being offered are much below their labour market experience, qualification and potential.

Such institutional and structural constraints keep refugees’, particularly Muslim women refugees, economically and culturally distant from the labour market. This aggravates the atmosphere of despair and anxiety, which manifests in loss of faith in the system and a lowered believe in opportunities to achieve better life standards. Structural discrimination causes not only adverse economic sentiments and social exclusion, but also imprints psychological scars. The ingrained discrimination, attitudinal and structural, results in lowering of self-esteem and depreciates the morale.

Secondly, due to misconceptions about Muslim women, particularly those who wear hijab, they are often seen as being passive and oppressed in the hands of religion and men. They are mocked for religious practices and rampantly queried to adapt in to the so-called Finnish norms. The notion of oppression and subjugation in their communities further marginalizes them and depletes opportunities to participate productively in the mainstream society. As a result of this, they become a clear and easy target for hate crimes, whether they are sitting in classrooms or participating in workplaces. In other words, Muslim women are profusely alienized in the host society and stigmatized for their choices. Muslim women experience more vulnerability and discrimination because their identities are coupled with religion.

The exclusion of Muslim women from mainstream society by means of gender, religion and culture reinforces racial inequalities. When Muslims are being expulsed from public spheres and employment opportunities, their abilities and capabilities to assimilate into mainstream society are simultaneously decreased. Moreover, precarious positions in social and economic spheres and their probability of progression are compromised. Therefore, instead of focusing on Muslim womens bodies and their attire in order to liberalize them, it is more important to underline the racialization of gender identities, defaecate islamophobia, and diminish other social hindrances which hamper in the social and economic inclusion of refugee Muslim women in the contemporary Finnish society.

Written by: Fath e Mubeen

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

Christchurchin tapahtumat eivät yllättäneet

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Viime viikon perjantaina klo 13:30 mies tervehti vierailijaa ystävällisesti Uuden-Seelannin Christchurchin moskeijan ovella. Tervehdyksen sijaan kävijä alkoi päättömästi ampumaan perjantai-rukoukseen osallistuneita ihmisiä: miehiä, naisia, teinejä, lapsia. Näin uutiset ja purskahdin itkuun työpöydän äärellä. Työkaveri halasi ja lohdutti. Uuteen-Seelantiin on 16 893 kilometriä, mutta tuntuu kuin se olisi tapahtunut aivan vieressä.

Päivää ennen Christchurchin iskua helsinkiläisen moskeijaan seinään, jossa vierailen säännöllisesti, oli tuhrittu “Fuck Islam”. Perjantaiaamuna, kun isku tapahtui, oltiin seinään taas kirjoitettu “Rapers”. “Islam vittuun” luki tyttäreni tarhan vieressä. “Vaihda sun tiedot salaiseksi”, aneli äiti, “pyydän sua”.

Christchurchin tapahtumat järkyttivät, mutta ne eivät yllättäneet. Tätä osattiin odottaa. Se vain nyt sattui tapahtumaan Uudessa-Seelannissa. Vuosia jatkunut vihapuhe sosiaalisessa mediassa, uutisten lööpeissä sekä poliitikkojen puheissa kulminoitui raa’aksi teoksi. Emmekö ymmärrä, että sanoilla on merkitystä?

Olen kohdannut rasismia jo lapsesta saakka. “Mitä mieltä olet Saudi-Arabian teloituksista?”, kysyi maikkarin tv-juontaja minulta kun olin vain 16-vuotias. “Mikset sä saatana voi mennä takas kotimaahas?” raivosi mies ennenkuin räkäisi naamaani koulupäivän päätyttyä. “Emmä kehtaa kävellä sun kanssa kadulla.”, ilmaisi aikuinen sukulaiseni sinä kesänä kun olin 10-vuotiaana päättänyt aloittaa hijabin käytön.

Selailen Uuden-Seelannin uhrien nimilistaa. Farid Ahmedin vaimo kuoli hänen syliinsä suojellessaan miestään ampujalta. “Olen antanut hänelle [tekijälle] jo anteeksi”, sanoo Farid. Kuulostaa uskomattomalta, mutta samaistun häneen täysin. Minäkin olen antanut anteeksi jokaiselle kohtaamalleni ennakkoluuloiselle vastaantulijalle. Olen antanut anteeksi, mutta olenko unohtanut? En, eikä tule unohtamaan Faridkaan. Sanat jättävät jäljet, teot arvet, halusimme tai emme.

Nyt mietin, kuinka monta kertaa kuuluu antaa anteeksi. Miksi olen hyväksynyt sen, että vihapuhe “nyt vaan on tällainen juttu jota jokainen huivipäinen kohtaa”? En osaa vastata kysymykseen. Tiedän kuitenkin sen, että anteeksiannolla on rajansa.

Vihapuheet täytyy ottaa vakavasti. Syrjintä täytyy ottaa vakavasti. Vandalisointi ja uhkailu täytyy ottaa vakavasti. En halua samaa kohtaloa tyttärelleni kuin kolmevuotiaalle Mucad Ibrahimille joka teloitettiin Christchurchissa. En halua, että hänen arkensa koostuu vihapuheesta ja ennakkoluuloista.

Sanat muuttuvat teoiksi ja hiljalleen teot myös normalisoituvat. Nyt elämme aikaa Christchurchin jälkeen ja toivon hartaasti, että se aika tuo mukanaan muutoksen. Voimme aloittaa muutoksen puuttumalla vihapuheeseen. Toivoin jo lapsena aikuisten puuttuvan vihapuheeseen, nyt vaadin sitä. Meistä jokainen on vastuussa, tapahtukoon vihapuhe kadulla, täynnä olevassa bussissa, työpaikassa tai somessa. On viimein aika tunnistaa, ettei vihapuhe koskaan jää vain puheiksi.

Sara Salmani

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

Suomi ja ihmisoikeudet – kenelle ja keneltä?

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Ystävänpäivä oli tänä vuonna erityinen. Utsjoella käytiin käräjäoikeudessa historiallinen oikeudenkäynti. Syytettynä “luvattomasta kalastuksesta” oli joukko saamelaisia, sillä pari vuotta sitten he kalastivat  siellä, missä he ovat kalastaneet aina ennenkin. Ainoa ero entiseen oli, että uusien säännösten mukaan se oli kielletty. Se taas ei sovi saamelaiseen oikeuskäsitykseen eikä Suomen perustuslakiin tai kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Ei kalastus samoilla paikoilla, joilla monet sukupolvet meitä ennenkin ovat kalastaneet, voi olla väärin. Siksi nämä henkilöt ilmoittautuvat poliisille ja tässä ollaan, omista oikeuksista käräjöimässä.

Kuukautta myöhemmin asiasta tuli  tuomio, jossa oikeus hylkäsi syytteet. Lapin käräjäoikeus on tuomioissaan samaa mieltä kanssamme; perustuslaki on kalastuslakia ja kalastusta rajoittavia säännöksiä vahvempi. Saamelaisilla on oikeus kieleen ja kulttuuriin, siis myös kalastukseen ja nyt tehdyt rajoitukset ovat kohtuuttomia. Ratkaisut ovat historiallisia, sillä tämä oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun rikosoikeudenkäynnissä perustellaan saamelaisten perustuslaillisella oikeudella. Asia etenee sovitusti vielä korkeimpaan oikeuteen, jotta siitä saadaan ennakkopäätös koskien kaikkien saamelaisten oikeuksia omaan kulttuuriin. Sitä odotellessa mielessä on kuitenkin tämä: Voitto, voitto! Käräjäoikeuden päätös on oikea.

Mutta hetkinen. Tähänkö on tultu? Miksi ihmisoikeuksien mallimaassa Suomessa, ihmisoikeuksista taistellaan oikeudessa?

Suomen valtio on sitoutunut YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien sopimukseen ja kirjannut saamelaisten oikeudet perustuslakiin. Perustuslaissa siis lukee näin: “Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.” Lisäksi saamelaiskäräjälaissa todetaan, että viranomaisten on neuvoteltava saamelaiskäräjien kanssa kaikista saamelaisia merkittävästi koskevista kysymyksistä.

Nämä ovat kuitenkin vain muodollisuuksia, joihin valtio ei tosiasiassa ole sitoutunut. Kerta toisensa jälkeen näemme, kuinka äänellämme ei ole väliä. Tenon kalastussopimus, kalastuslaki, metsähallituslaki, saamelaiskäräjälaki… Esimerkiksi näissä viime aikaisissa hankkeissa Suomi valtiona on systemaattisesti sivuuttanut saamelaisten mielipiteen.

Eikä tälle tunnu olevan loppua; yllä leijutetaan nytkin uhkaa esimerkiksi Jäämeren radasta ja porolukujen leikkaamisesta, jotka molemmat veisivät lukuisilta poronhoitajilta elinkeinon. Poronhoito ja muut perinteiset elinkeinot ovat tärkeä osa kulttuuriamme ja niiden katoaminen uhkaisi myös kielen säilymistä. Samaan aikaan Suomi lykkää hamaan tulevaisuuteen meille äärimmäisen tärkeän ILO 169-sopimuksen ratifioinnin vetoamalla syihin, joita itse kutsun tekosyiksi.

Suunnan voi muuttaa. Saamelaisten oikeudet on otettava osaksi muuta Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa. Ne eivät ole mielipidekysymyksiä eikä niitä voi jättää vain saamelaisten itsensä vastuulle. Saamelaisten ei pidä viettää ystävänpäivää tai muitakaan päiviä oikeusistuimissa kertoen, että Suomen on noudatettava omaa perustuslakiaan. Siitä huolehtiminen on valtion itsensä tehtävä.

Buori rasismma vuostásaš vahku!T

Kirjoittaja: Anni Koivisto

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa

Liian hyvä romaniksi?

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Meitä rodullistettuja vaaditaan kantamaan kollektiivista vastuuta toisistamme, saman etnisen taustan omaavista henkilöistä. Kun kollektiiviselle vastuunkannolle haetaan oikeutusta, niin meille sanotaan, että menkää itseenne ja katsokaa peiliin…

Entä jos rodullistettu ei täytä niitä negatiivisia mielikuvia, joita meihin liitetään?

Syntyy tilanne, jossa rodullistettu ”edustaa liian hyvin”, eli toisin sanoen ei täytä hänestä olevia negatiivisia stereotypioita. Silloin monesti pyritään tekemään rodullistetusta vähemmän rodullistettu ja enemmin valkoinen.

Esimerkiksi:

Eräässä työharjoittelupaikassa harjoitteluaikani läheni loppuaan. Olin mielestäni päässyt hyvin työyhteisöön sisään ja hommat luisti hyvin. Harjoittelijana sain kehuja täsmällisyydestäni ja joustavuudesta. Eräänä iltapäivän rauhallisemmalla hetkellä aloimme keskustelemaan toisen työntekijän kanssa niitä näitä. Siinä keskustelun ohessa tuli esille, työmaailmassa olevat sukulaiseni.

Tämän esille tultua työkaverini sanoi hymyillen, että ”niin sähän oletkin vain puoliksi romani”.

Tämä kommentti sai minut hämilleni, totesin, että ”kyllä minun molemmat vanhempani ovat romaneita”. Odotin keskustelun jatkuvan. Se ei jatkunut.

Ainut asia mitä hän sai tuossa tilanteessa sanottua, oli ”aijaa”, samalla kun kasvoilla oli pöyristynyt ilme. Ilme jäi hänen kasvoilleen ja keskustelumme päättyi.

Monesti myös selitetään, että menestyvät romanit, joita ei tunnista romaneiksi vaatetuksen tai nimen perusteella, ovat valinneet menestyä ja siksi ”hylänneet” romanitaustansa. Puhutaan, ikään kuin meillä romaneilla olisi jonkinlainen sääntö, joka kieltää meiltä menestymisen. Vaihtoehtona ei nähdä sitä, että romanina Suomessa menestyminen voi olla haastavaa romaneihin kohdistuvan asenteellisuuden takia.

Kolmas ja yleisin valkoisen tapa selvitä siitä, jos romani onkin ”hyvä tyyppi”, on selittää, että hän on poikkeus verrattuna muihin romaneihin. Tätä ”sä oletkin erillainen” tai ”oot parempi ku ne muut” -perustelua kuulee moni romani.

”Hyvälle romanille” yritetään löytää joku selitys. Edellä mainituista esimerkeistä kuulee, että yleensä se selitys on se, että jos romani on ”hyvä romani”, niin hän ei ole ”niin paljon romani”. Pyritään vähättelemään henkilön romaniuutta.

Siinä missä ”hyvälle romanille” löytyy monta selitystä, niin huonosti käyttäytyvän romanin kohdalla tämä on yksinkertaisempaa.

Jos esimerkiksi päihteitä käyttävä romani käyttäytyy huonosti, niin tämä selitetään vain ja ainoastaan henkilön romanitaustalla. Päihteitä ei nähdä vaikuttavana asiana henkilön käytökseen.

Vaikka nämä esimerkit olivat romanin näkökulmasta, niin tämä sama kieroutunut ajatusmalli koskee muitakin rodullistettuja.

Meitä usein käsketään menemään peilin eteen ja olemaan rehellisiä ja katsomaan rehellisesti miksi meitä yleistetään.  Meitä rodullistettuja vaaditaan kantamaan vastuu toistemme tekemisistä. Meidät on laitettu asemaan, jossa meidän on edustettava koko vähemmistöämme, halusimme sitä tai emme. Me joudumme jankkaamaan itsestään selvää asiaa, että emmehän me voi olla vastuussa vieraasta ihmisestä vain sen takia, että hänellä on sama etninen tausta.

Minä olen ollut peilin edessä ja vaikka kuinka siinä seison, niin en näe aiheelliseksi kantaa vastuuta kenenkään muun teoista.

Nyt kysynkin sinulta, joka pidät oikeutettuna vaatia meiltä kollektiivista vastuunkantoa, milloin sinä olet viimeksi ollut peilin edessä?

Kirjoittaja: Leif Hagert


Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.


Kommentti viimeaikaiseen rasismi yliopistoissa -keskusteluun

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Fem-R:n hallituksen jäsen Brigita Krasniqi otti osaa tärkeään keskusteluun koskien rasismia yliopistomaailmassa. Artikkelissa Krasniqi toi esiin mm. jatkuvat toiseutetuksi tulemisen kokemukset, sekä valkoisuuden normina yliopistoissa. Krasniqin sanoihin kohdistunut vastalauseiden ja mitätöinnin aalto ei surullista kyllä yllätä ketään, joka on aiheesta aiemmin keskustellut. Jälleen todistimme tuttua tapahtumien kulkua: kun rodullistettu ihminen Suomessa nostaa keskusteluun rasismin olemassaolon, tässä tapauksessa yliopistoinstituutiossa, pyritään nämä puheet kiistämään mahdollisimman nopeasti, unohtamatta henkilöön kohdistuvaa suoranaista häirintää ja vihapuhetta. Tämä johtaa vaikenemisen kulttuuriin, jossa vähemmistöön kuuluvan kynnys ottaa kantaa sortaviin rakenteisiin nousee monille ylitsepääsemättömän korkeaksi.

On myös huomionarvoista, että Krasniqin esiintuomat ilmiöt mitätöitiin henkilön omana “herkkyytenä”, “liiotteluna” tai “negatiivisuutena” ja juttuun haastatellun tutkijan kommentit ohitettiin täysin. Lisäksi ihmeteltiin, miksi Krasniqi edes nostaa esille yliopiston valkoisuuden – yliopistot ovat valkoisia, koska maahanmuuttajat ovat uusi ilmiö Suomessa. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että meidän sukupolvestamme, Suomessa syntyneistä rodullistetuista suomalaisista, edelleen pienempi osa päätyy yliopistoon kuin ns. valtaväestöstä. Lisäksi on muistettava, että esimerkiksi Suomen romanit ovat olleet täällä jo vuosisatoja.

Ilmiötä selittää yhteiskuntaluokan vahva periytyvyys, mutta tämän lisäksi on katsottava nykypäivän rakenteita. Esimerkiksi rodullistettujen nuorten ohjaaminen hoitajakouluun lääkiksen sijaan, arvosanoista huolimatta, on yksi esimerkki tällaisista rakenteista. Valkoisuudesta käsitteenä voi lukea enemmän esim. täältä. Muita rasistisen maailmankuvan jäänteitä yliopistoissa ovat mm. opetusmateriaalien eurosentrisyys, sekä henkilökunnan homogeenisyys.

Krasniqin artikkelissa esiintuomat mikroaggressiot, kuten jatkuva utelu henkilön ”alkuperästä” ja oletus siitä, että kuulumalla johonkin rodullistettuun vähemmistöryhmään, olet tietopankki koskien kyseisen ryhmän asioita, ylläpitävät asetelmaa, jossa rodullistettu opiskelija nähdään toisena, poikkeuksena normista. Ne sisältävät ajatuksen: sinä et kuulu tänne, joten mitä teet täällä; selittämisen taakan ollessa rodullistetulla opiskelijalla.

Kuten Krasniqi itse myöhemmissä kommenteissaan on korostanut: ei ole väliä sillä, tarkoittiko henkilö hyvää vai ei. Kyse ei ole yksittäisten ihmisten pahantahtoisuudesta, vaan institutionaalisesta asenteesta, joka välittyy yksilöiden kautta. Jos näitä asenteita voi kritisoida vain silloin, kun ihminen tarkoittaa pahaa, ei yhteiskunnalliseen, rakenteelliseen syrjintään voida koskaan puuttua.

Fem-r:n hallituksen jäsenistä monilla on kokemusta yliopistossa opiskelusta. Tunnustamme Krasniqin esiintuomat ongelmat ja haluamme täten jakaa ajatuksiamme koskien rasismia yliopistoissa. Lisäksi muistuttaisimme, että tällaisten puheenvuorojen tärkein tehtävä on parantaa kyseisten instituutioiden, sekä niissä annettavan opetuksen, laatua.

 

  • Syksyllä 2019 ihotautien opetuksessa opettaja puhui mustista n-sanalla. Huoneessa oli lähes sata opiskelijaa, joista lisäkseni vai yksi oli rodullistettu. Olin ainut joka puuttui asiaan. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
  • Päivystysopetuksessa ohjaava lääkäri käski käydä kysymässä potilaalta haluaako reseptin vai ei. Oletus oli, ettei potilaalla ole varaa. Syy oli “eihän nämä mamut tee mitään töitä”.
  • Suomessa kasvaneena ja tällä kouluni käyneenä koin jo peruskoulu- ja lukioaikana vahvaa kokemusta toiseutetuksi tulemisesta. Odotuksen yliopistoa kohtaan olivatkin sitten korkealla. Pettymys olikin suuri, kun sama kokemus jatkui yliopistossaki. Ajattelen, että valtaväestöön kuuluvan henkilön voi olla hyvin vaikea ymmärtää, miten edellä mainittu kokemus voi syntyä, kun kyse on jatkuvasti toistuvista yksittäisistä tapauksista, kuten siitä miten muihin kuin valkoisiin ihmisiin ja kansoihin suhtaudutaan tutkimuskohteina, tai siitä miten vaikka luennolla on hyvin vaikea nostaa keskusteluun valtaväestön positioon liittyvää kritiikkiä.
  • Olen kokenut jatkuvaa epäilyä ja stressiä omia kykyjäni kohtaan. Tuntuu, että mikään muu kuin erinomainen suoritus ei riitä, jotta pystyn oikeuttamaan paikkani yliopistossa.
  • Olen monesti miettinyt, että mitä keinoja minulla on purkaa/viedä eteenpäin esimerkiksi tilanteita, joissa olen kokenut rodullistamista. Pystynkö oikeasti luottamaan siihen, että todennäköisesti valtaväestöön kuuluva henkilökunnan jäsen ottaa todesta sanomani. Riski vähätellyksi tulemiseen tai siihen, että ongelma kiistetään täysin on sen verran suuri, että valinta kallistuu vaikenemisen puolelle.
  • Ajattelen, että meidän täytyy kyetä asettamaan rasismin, kuten muidenkin sortojärjestelmien, historiallinen rooli myös yliopiston kaltaisissa ”sivistyksen kehdoissa” kriittiseen tarkasteluun, tai on vaarana, että ne jäävät vaikuttamaan siellä opiskelevien ja työskentelevien ihmisten asenteisiin, sekä rodullistettujen ihmisten kokemukseen ja kykyyn toimia näissä instituutioissa.

Lue lisää täältä: https://www.ruskeattytot.fi/rtmedia/valtaontietoa?rq=Yliopisto

Kirje Sari Essayahille

Kirjoitettu kirjoittaja &s

 

Suomen Kristillisdemokraattinen puolue, kirjoitan teille avoimen kirjeen tunteistani, joita puheenjohtajanne Sari Essayahin  kirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 18.01.2019 minussa herätti. (Seksuaalirikosten taustalla on ”kulttuurin ja uskonnon värittämä vääristynyt naiskuva, jossa naisen ’kunnia’ on isänsä, veljensä tai puolisonsa kontrollin alla.)  

Olen itse tullut Suomeen Somaliasta perheenyhdistämisen kautta vuonna 1994. Olen perheemme ainoa tyttölapsi; iltatähti, kauan kaivattu ja syvästi rakastettu. Perheeseeni kuuluu lisäksi neljä huomattavasti vanhempaa isoveljeä. Äitimme menehtyi sodassa ollessani taaperoikäinen. Hän oli matkalla meidän lasten luokse, kun luodit bussissa tappoivat hänet. Miksi? Hän sattui kuulumaan väärään klaaniin.

Isäni, nykykeskusteluissa usein demonisoitu turvapaikkaa hakeva mies, joutui tekemään elämänsä vaikeimman ratkaisun — ratkaisun, jota kukaan tätä lukeva ei toivottavasti joudu ikinä tekemään. Hänen piti päättää paetako ja luottaa, että perhe voi myöhemmin tulla perässä vai jäädäkö, ja kuolla kaikki yhdessä? Isäni lähti ja päätyi Suomeen turvapaikanhakijaksi.


Entäs me lapset? Muistatko ne minua reilusti vanhemmat veljet? He  — itsekin lapset vasta — pitivät minut hengissä ja turvassa useamman vuoden sodan runtelemassa maassa. He kannattelivat minua fyysisesti ja henkisesti läpi sisällissodan, pakolaisleirin, ylitse äidin traumaattisen kuoleman.  He suojelivat minua kehoillaan suuremmilta fyysisiltä vammoilta niin hyvin kuin kykenivät (vaikka edelleen kannan arpia kehossani näiltä ajoilta). He kannattelivat henkensä uhalla minua, perheen iltatähteä. Heidän vammojaan ja psyykkisiä traumojaan en pysty edes kuvittelemaan, saati sitten avaamaan tähän. Eikä heitä kuultaisikaan, vaikka he pystyisivät niistä kertomaan, ovathan he pelottavia turvapaikan saaneita miehiä. Puheenjohtajanne kirjoituksessaan vahvasti syyllistämiä, mutta onneksi nykyään Suomalaisen yhteiskunnan tärkeitä jäseniä.

Heistä yksi katosi sodan myllerryksessä, löysimme hänet muutaman vuoden jälkeen.

Ensikohtaamisemme suomalaisella leikkipihalla päättyi armottomaan itkuuni. Itkin, että haluan oikean veljeni takaisin. Sota oli muuttanut hänen ulkonäkönsä minulle tuntemattomaksi, tämän samaisen rakkaan veljeni, joka oli suojellut minua monelta hirveydeltä. Hän oli tuolloin 13- vuotta vanha ja minä vasta 6.

Isäni jätti meidät sukulaisten luokse, turvallisimpaan tietämäänsä kotiin ja uskalsi luottaa siihen, että hän saa ansaitsemaansa suojelua ja sen myötä me seuraamme häntä pian kokonaisena perheenä. Aikaa meni kuitenkin vuosia, neljä tai viisi, turvallisuudesta ei ikävä kyllä ollut tietoakaan. Sota saa huonoimmat puolet esiin suvussakin, tästä meillä veljieni kanssa on kokemusta. Kokonaisena perheenä emme koskaan päässeet suojaan.

Lopulta minua, iltatähteä, ovat suojelleet perheeni miehet. Ilman isääni ja veljiäni en olisi elossa. Joten Sari, en anna sinun demonisoida heitä. Sari, jos olisit kokenut sen, minkä minä, et puhuisi isästäni ja veljistäni näillä sanoin. Jos tietäisit, millaisessa kiitollisuudenvelassa olen  näille mielestäsi ”resursseja väärinkäyttäville miehille”, et varmasti kehtaisi lausua sanojasi.

Minun arvoni ovat elämäni miehet mitanneet rakkaudessa ja teoissa. Yksi näistä rakkaudenteoista oli se, että isäni lähti turvapaikanhakijaksi Suomeen. Sanoistasi huolimatta toivon, ettet koskaan joudu kokemaan sitä, minkä minä veljineni olen kokenut. Samalla toivon, että saat jostain lahjaksi inhimillisyyttä, sydäntä ja solidaarisuutta, ja osaat osoittaa näitä myös miehille sekä niille, joiden uskonto ja kulttuurinen tausta on sinulle vieras. Tarve kansainväliselle suojelulle ei liity sukupuoleen, uskontoon tai etniseen taustaan. Se liittyy vainoon, hengenvaaraan, väkivallan ja vakavien oikeudenloukkausten uhkaan. Niiltä meidän pitää edelleen suojella ihan kaikkia sukupuoleen ja kansallisuuteen katsomatta.

Yasmin Yusuf

Fem-R hallituksen yhdenvertaisuusvastaava