Kirjoittajina tohtorikoulutettava-aktivisti Hai Nguyen ja valokuvaaja-aktivisti Aisha Benahmed
Perjantaina 19.11. ulos tulleessa Marja Sannikka -keskusteluohjelman jaksossa Sannikka oli kutsunut yhdenvertaisuuteen, feminismiin ja antirasistiseen työhön perehtyneet luonnontieteilijät Osmo Tammisalon ja Esko Valtaojan ja toimittaja-aktivisti Renaz Ebrahimin. Valitettavasti ohjelman ensisekunneilla selviää, ettei Sannikka, Tammisalo tai Valtaojakaan ole ajan tasalla yhdenvertaisuudesta ja rasisminvastaisesta työstä käytävästä keskustelusta, vaan he nojaavat voimakkaasti iltapäivälehtien otsikoiden luomiin mielikuviin ja tuovat esille omat väärinkäsityksensä puhumalla kyttäyskulttuurista ja rinnastamalla nykyisen rasisminvastaisen keskustelun totalitarismiin ja 1970-luvun taistolaisuuden puhdasoppisuuden vaatimuksiin.
Ohjelman luonnontieteilijöiltä puuttuu selvästikin kriittinen ymmärrys rasismista ja rodullistamisesta. Tässä tiivistettynä kriittinen näkökulma rasismiin ja rodullistamiseen:
Rotu ei ole ihonväriin sidottu fakta vaan sosiaalinen konstruktio, johon vaikuttavat historiallinen ja kulttuurillinen konteksti ja valtasuhteet. Rodullistaminen (racial formation) on prosessi, jossa rodullisia kategorioita luodaan, muovataan ja tuhotaan (Omi ja Winant, 2015: 109), ja tämän prosessin tuloksena on rodun käsite. Käsitettä ei tule sekoittaa 1940- ja 1950-luvuilla vallalla olleeseen tieteellisen rasismin popularisoimaan rotuteoriaan, jonka mukaan rotu on biologinen ja geneettinen käsite. Esimerkiksi valkoisuus on tarkoittanut eri aikoina eri asioita, ja hyvä esimerkki mustuudesta on ns. yhden tipan sääntö (one drop rule), jonka mukaan yksikin tippa afrikkalaista verta tarkoitti Yhdysvaltain lainsäädännön silmissä sitä, että ihminen on musta, oli hänen ihonvärinsä mikä tahansa. Suomen kontekstissa saamelaisia ei ole käsitetty valkoisina, vaan heidät on rodullistettu joksikin muuksi. Vaikka puhumme rodusta sosiaalisena konstruktiona, se ei tarkoita sitä etteikö sillä olisi todellisia vaikutuksia – päinvastoin, rodulla on hyvin voimakkaita materiaalisia vaikutuksia. Tässä huomaamme sen, miten voimakkaasti näihin merkityksiin vaikuttaa vallalla oleva ajatus rodusta ja siitä, kenellä on valtaa määritellä rotu.
Rotu sosiaalisena konstruktiona ei myöskään tarkoita sitä, että rotu olisi pelkästään joukko merkityksiä, jotka on yhdistetty joihinkin kasvonpiirteisiin, silmien väriin tai hiustyyppiin, vaan on selvää, että osa suomalaisista näyttää erilaiselta. Sitä, että näitä ulkonäöllisiä eroja (Eskolle ja Osmolle fenotyyppieroja) ja niiden johdosta syntyviä yhteiskunnallisia eroja ei paremman maailman toivossa tahdota myöntää, kutsutaan englanniksi termillä colorblind racism, värisokea rasismi (Bonilla-Silva 2010). Värisokealla rasismilla sivuutetaan täysin erilaisten ihmisten eri kokemukset ja siirretään vastuuta yhteiskunnasta yksilöille – ruskean yksilön kokema syrjintä ei olekaan tosiasiassa rasismia, vaan yksilössä on jotain vikaa, joka estää tätä rikkomasta lasikattoja ja muita esteitä. Sen lisäksi että värisokea rasismi sivuuttaa rodullistettujen ihmisten rasismin kokemukset, se on kätevä työkalu rasismin yhteiskunnallisen rakenteellisuuden ylläpitämiseen sen poistamisen sijaan. Samalla sillä vahvistetaan vanhanaikaisia stereotypioita ja ennakkoluuloja.
On siis mielenkiintoista, että Sannikka on valinnut vieraikseen ihmisiä, joilta puuttuu kriittinen käsitys puheenaiheesta, ellei kyseessä ollut tietoinen provokaatioksi tulkittava valinta kutsua juuri nämä ihmiset. Tammisalo on ainakin vuonna 2006 julkaistussa kirjassaan, Keisarinnan uudet (v)aatteet, ymmärtänyt sukupuolentutkimuksen käsitteet ja lähtökohdat väärin, ja tutkimusetiikan yliopistonlehtori Kristina Rolin ansiokkaasti kumoaakin nämä Tammisalon väärinkäsitykset kirjan arvostelussa Tieteessä tapahtuu -julkaisussa. Ymmärtääkseni Valtaojallakin on hyvin vähänlaisesti kosketuspintaa rasisminvastaiseen työhön ja aiheeseen liittyvään tutkimukseen. Valtaojan kiinnostus aiheeseen kiteytyykin käsien levittelyyn hänen kysyttyään Ebrahimilta, mitä hän voi tehdä, ja saatuaan vastauksen, joka ei häntä miellytä. Tämä on naurettava positio arvostetulta tutkijalta, joka varmasti osaa hakea tietoa aiheesta halutessaan ja joka asemaansa hyväksi käyttäen voisi tehdä paljon hyvää, mutta tyytyy siihen, että koska hänen hyvät tarkoitusperänsä ja “hyvät” tekonsa eivät riitä, ei hänen tarvitse enää tehdä muuta. Vierasvalintojen lisäksi Sannikka kehystää ohjelman etukäteen jo sellaiseksi, jossa keskustellaan huonoista keinoista vaikuttaa, ja jo jakson ensimmäisen minuutin aikana käydään läpi hyvin asenteellisesti (ja myös virheellisesti) vaikutuskeinoja. Ohjelman vieraiden ajatusmaailmaa, päätöstä heidän kutsumisestaan ja ohjelman kehystä tarkastellessa ei jää juuri vaihtoehtoja kuin tulkita jakso kokonaisuudessaan tietoiseksi provokaatioksi.
Alla avaamme Sannikan mainitsemia keinoja, jotka hänen mukaansa voivat olla haitallisia:
Cancel-kulttuuri
Tästä on kirjoitettu valtavasti, mutta vallalla olevan käsityksen mukaan tämä on jokin automaattinen mekanismi, jolla ihmisiä ajetaan pois vallan asemista ja jolla väärillä perusteilla tuomitaan ihminen täysin. Tällä oikeutetaan pitkälti jo kliseeksi muodostunutta ajatusta ettei “mitään enää uskalla tai saa sanoa”. Mutta kuten Ebrahimi toteaa haastattelussa, tämä voidaan myös kehystää vastuunottamisen kulttuuriksi, jonka äärimmäinen muoto cancelöinti on. Ja mitä tulee siihen, että ihmisten täytyisi nykyisin jatkuvasti varoa sanomisiaan, se on suhteessa pieni vaiva aidosti yhdenvertaisen yhteiskunnan eteen.
Ihmisten lokerointi
Segregaatiosta eli erottelusta pitäisi ehdottomasti pyrkiä eroon, mutta Sannikka onnistuu sekoittamaan yhteen erottelevan syrjinnän ja ihmisten identiteettien haltuunoton. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten sensitiivisyys on ymmärretty täysin väärin, ja siitä, millä tavalla värisokea rasismi vaikuttaa. Ruskeaksi identifioituminen ei tarkoita, että ihminen tahtoo erottautua joukosta ja asettaa itsensä tahallaan ulkopuoliseen asemaan valkoisessa yhteiskunnassa, joka muutenkin pitää muita kuin valkoisia huonompana. Sen sijaan ruskeuden esilletuominen palvelee ainakin kahta tarkoitusperää: valkoisuuden normin näkyväksi tekeminen ja kyseenalaistaminen sekä rasismin kokemuksista kertominen. Se, että kykenemme tunnustamaan ihmisten erilaisuuden ei suinkaan ole lokerointia, vaan se avaa yhteiskunnan ihmisenä olemisen normeja ja mahdollistaa rasismiin ja muihin siihen liittyviin ongelmiin puuttumisen, koska tällöin tunnustetaan myös rasismin olemassaolo. Tätä Ebrahimi tarkoittaa kun hän puhuu valkoisten ihmisten epämukavuuden tunteesta – kun ruskea ihminen tuo esille olevansa ruskea, hän haluaa sen olevan yhtä neutraali asia kuin valkoisuus, kun taas valkoisille ihmisille tulee herkästi päinvastainen reaktio ja he tahtovat kieltää ruskeilta ihmisiltä ruskeana olemisen ja haluavat, että he olisivat vain ihmisiä. Tämä reaktio pyyhkii pois ne rasistiset mekanismit, jotka vaikuttavat ruskeiden ihmisten olemassaoloon, ja väheksyy yhteiskunnan näkymätöntä rasismia.
Me vastaan te –mentaliteetti
Sannikan esille tuomat esimerkit me vastaan te -mentaliteetista ovat niin absurdeja ja vailla kontekstia, ettei niitä pysty tämän tekstin aikana käsittelemään.
Avoimen dialogin estäminen
Sannikka esittää esimerkin, jossa joitakin puhujia on estetty pääsemästä tapahtumiin vain siksi, että he ovat olleet eri mieltä joidenkin kanssa. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään liikettä, joka tätä harjoittaisi tai boikotoisi tapahtumia. Suomessa ei ymmärtääkseni ole rasisminvastaisia liikkeitä, jotka systemaattisesti toimisivat näin, vaan nämä ovat usein tapauskohtaisia ja nostavat esille kysymyksen siitä, kenellä on oikeus puhua, missä tiloissa ja mistä aiheesta. Sannikan ohjelman tapauksessa tämä esimerkki on sikäli surullinen, että myöskään Valtaoja ei ole valmis avoimeen keskusteluun vaan kieltäytyy kuuntelemasta Ebrahimia ja oppimasta uusia toimintatapoja omiensa rinnalle tai tilalle ja tekeytyy uhriksi.
Kulttuureista oppimisen kieltäminen
Tämän otsikon alla Sannikka osoittaa jälleen, ettei ymmärrä mistä kulttuurisessa omimisessa (cultural appropriation) on varsinaisesti kyse. Tähän liittyvän keskustelun lähtökohta on aina sosiohistoriallinen konteksti ja valta-asema, ja riippuu täysin, mistä symboleista, hiusmalleista tai vaatteista puhutaan. Saamenpuvusta (gákti) puhuttaessa keskustelussa täytyy lähteä saamelaisten historiasta Suomessa ja Saamenmaan koloniaalisesta asemasta. Erityisen tärkeää on ottaa huomioon saamelaisten pakkosuomalaistaminen: heiltä vietiin kieli ja kulttuuriset tunnukset, ja heitä käytännössä rankaistiin saamelaisuudesta. Näin kehystettynä on ehkä helpompi ymmärtää, miksi saamenpukuihin liittyy niin paljon kulttuurillisia merkityksiä ja miksi saamenpukua käyttäviin valkoisiin suomalaisiin suhtaudutaan niin penseästi.
Kyttäyskulttuurista yhdenvertaisuuteen ja aktiiviseen rasisminvastaiseen toimintaan
Rasisminvastaisen toiminnan pitää olla lähtökohtaisesti aktiivista ja siihen sitoutuneiden ihmisten täytyy olla valmiita uudistumaan, hakemaan uutta tietoa ja sisäistämään ne etuoikeudet ja olemassa olevat valta-rakenteet joiden keskellä elämme ja jotka vaikuttavat muun muassa arkielämäämme, arvoihimme ja siihen miten maailmaa katsomme. Tällöin antirasistin täytyy sietää tukalaa oloaan ja pyrkiä ymmärtämään mahdollisia virheitään. Tämä ei ole meistä kyttäyskulttuuria, vaan me tahdomme aidosti käydä keskustelua suomalaisen yhteiskunnan kipupisteistä. Toisaalta olemme väsyneet siihen, että joudumme jatkuvasti puolustelemaan olemassaoloamme ja meidän lähtökohtiamme. Osmon ja Eskon mielestä tämä vaikuttaa kyttäyskulttuurilta ja puhdasoppisuuden vaatimiselta, koska olemme tehneet heidän hyvesignaloinnistaan ja hyvää tarkoittavista teoistaan merkityksettömiä ja tuoneet esille niiden tyhjänpäiväisyyden. Vaadimme heiltä parempaa, koska tiedämme heidän pystyvän parempaan.
Puhe on teko, ja siksi myös sanoilla on merkitystä. Yksi rasistisen toiminnan määritelmä on, että se luo tai toisintaa sorron tai syrjinnän rakenteita rodullisten kategorioiden perusteella (Omi ja Winant, 2015: 128). Tällöin tarkoitusperillä ei ole merkitystä, jos puheellaan tulee luoneeksi tai toisintaneeksi syrjinnän rakenteita. Sannikan vaatimus siitä, että ystävällisillä aikeilla sävytetyt kysymykset tai teot tulisi aina tulkita positiivisesti on absurdi, koska vaatimuksessa annetaan ymmärtää, ettei ystävällisin aikein kysytty loukkaava kysymys voi olla loukkaava.
Marja Sannikka valkoisena ihmisenä omassa televisio-ohjelmassaan – vierainaan niin ikään valkoiset Esko Valtaoja ja Osmo Tammisalo – määrittelee ruskeille ihmisille väärät tavat joilla me – rodullistetut, ruskeat ihmiset, jotka kohtaamme rasismia päivittäin – olemme tehneet rasisminvastaista työtä. Tässä valossa Sannikan esittämä Martin Luther King, jr. sitaatti “Vihalla ei voi taistella vihaa vastaan” (alkup. Hate cannot drive out hate, only love can do that) vaikuttaa irvokkaalta, koska myös aikalaistensa silmissä Kingin keinot olivat huonoja ja kyseenalaisia. King joutui vankilaan keinojensa vuoksi, ja häntä painostettiin sekä valtion taholta että kansalaisoikeusliikkeen sisältäkin vaihtamaan vaikuttamiskeinojaan.
Ja ei, emme mainitse Sannikan, Valtaojan tai Tammisalon ihonväriä erotellaksemme heitä meistä muista vaan tuodaksemme esille heidän etuoikeutensa, joka heille on suotu heidän valkoisuutensa johdosta. Etnisyyden tai rodun ääneen sanominen ei ole sama asia kun etnisyyden tai rodun perusteella luokitteleminen. Sannikka ei ymmärrä, miten tärkeää on löytää kieltä, jonka kautta kuvaamme itseämme, kokemuksiamme ja sitä todellisuutta, jota kollektiivisesti elämme. Yhteisen kielen ja niin sanotun “luokittelun” kautta voimme löytää muita ihmisiä, jotka jakavat kokemusmaailmamme. Tämä on erityisen tärkeää vähemmistöihin kuuluville ihmisille, jotka kokevat valtavaa ulkopuolisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Siinä, missä Sannikka toteaa ohjelman loppujuonnossa kaivanneensa yhteisiä keinoja taistella syrjintää vastaan, jäävät konkreettiset teot jo keskustelun aikana olemattomiksi. On suorastaan tekopyhää puhua rasismin- ja syrjinnänvastaisuuden tärkeydestä, jos vieraiden annetaan kritiikittä käyttää avoimen rasistista kieltä. Jos rasismin ja syrjinnän vastustaminen olisi Sannikalle niin tärkeää kuin hän väittää, olisi hän puuttunut Valtaojan puheisiin heti kommentin jälkeen eikä hakenut ymmärrystä Ebrahimilta tai Valtaojalta itseltään. Tässä onkin niin Sannikalle, Valtaojalle ja Tammisalolle tuhannen taalan paikka lunastaa puheensa hyvistä aikeistaan. Olemme antaneet lyhyen oppimäärän rodullistamisesta ja rasismista, käyneet läpi vaikutuskeinot meidän näkökulmastamme ja lisänneet tekstin loppuun lähdeluettelon ja tutustumisen arvoisia teoksia, joissa käydään tätä keskustelua vielä syvällisemmin. Mikäli olette tosissanne siitä, että meillä on yhteiset päämäärät, tutustutte tarkemmin tähän keskusteluun ja tuotte pöydälle vaikuttamiskeinoja, jotka tekin hyväksytte. Ehdotukset voitte lähettää meille esimerkiksi tätä kautta.
Kirjoittajat ovat Fem-R:n jäseniä.
Päivitetty 23.11. klo 22.26: kielenhuollollisia ja luettavuutta edistäviä muutoksia ja asiavirheiden korjauksia.
Lähteet ja lisää luettavaa
Bonilla-Silva, Eduardo. 2010. Racism without racists: color-blind racism and racial inequality in contemporary America. Lanham: Rowman & Littlefield cop.
Davis, Angela Y. 2021. Naiset, rotu ja luokka. Tallinna: Tutkijaliitto.
Eddo-Lodge, Reni. 2021. Miksi en enää puhu valkoisille rasismista. Gummerus.
Hill, Jane. 2008. The Everyday Language of White Racism. Malden: Wiley-Blackwell.
Keskinen, Suvi, Minna Seikkula ja Faith Mkwesha (toim.) 2021. Rasismi, valta ja vastarinta – Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Tallinna: Gaudeamus.
Omi, Michael and Howard Winant. 2015. Racial Formation in the United States. 3rd ed. New York: Routledge.
Rolin, Kristina. (2006). ”Näyttö naistutkimuksen epätieteellisyydestä jäi esittämättä” Kirja-arvostelu Jussi K.Niemelän & Osmo Tammisalo: Keisarinnan uudet (v)aatteet – naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta.Helsinki, Terra. Tieteessä tapahtuu, (8), 57-61.
Shukla, Nikesh (toim.) 2016. The Good Immigrant. Unbound.
Tatum, Beverly Daniel. 1997. “Why Are All the Black Kids Sitting Together in the Cafeteria?” and Other Conversations About Race. Basic Books.
