Martin Luther King ei uskonut värisokeuteen

 

Identiteettipolitiikka on aiheuttanut äärioikeiston nousun. Tämä on keskeinen argumentti Amy Chuan keväällä julkaistussa artikkelissa “How America’s identity politics went from inclusion to division”. Keskustelu identiteettipolitiikasta on Suomessakin tunteikasta ja sekavaa. Mutta mitä termillä edes tarkoitetaan ja miksi Martin Luther King vedetään aina mukaan?

Identiteettipolitiikan käsitettä käytettiin ensimmäisiä kertoja mustista feministeistä koostuvan The Combahee River kollektiivin kannanotossa 1977,

“We realize that the only people who care enough about us to work consistently for our liberation are us. Our politics evolve from a healthy love for ourselves, our sisters and our community which allows us to continue our struggle and work. This focusing upon our own oppression is embodied in the concept of identity politics.”

Identiteettipolitiikalla tarkoitetaan poliittista toimintaa, jossa kiinnitetään erityistä huomiota marginalisoidun ihmisryhmän kokemaan sortoon yhteiskunnassa. Termiä on kuitenkin käytetty, ja käytetään edelleen, hyvin vaihtelevan poliittisen toiminnan kuvaamiseen. Identiteettipolitiikkaa on kautta historian toiminut välineenä marginalisoitujen ryhmien vapauden tavoittelussa. Arabinationalismi, panafrikkalaisuus, Black power movement, kaikki nämä ideologiat ovat onnistuneet saamaan poliittisia oikeuksia niin etnisille vähemmistöille länsimaissa, kuin kolonialialisoiduille kansoille Afrikassa ja muualla.

Yllä mainitut liikkeet ovat aina synnyttäneet vastustusta ja syytöksiä erottelusta rodun perusteella. Myös nykyhetkessä monet kokevat, että identiteettipolitiikka on jakavaa, jopa rasistista. Jotkut poliittiset kommentaattorit syyttävät sitä myös äärioikeiston noususta (1). Sanotaan, että meidän kaikkien pitäisi siirtyä kohti universalismia, sillä yhden ryhmän korostaminen on rasistista. On kuitenkin olemassa yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka kohdistuvat yksinomaan, tai voimakkaammin, tiettyihin vähemmistöihin. Esimerkiksi voisi ottaa Helsingin asuntotilanteen: asuntojen kalliit hinnat ja huono saatavuus koskettavat kaikkia, mutta jos kuulut etniseen vähemmistöön, on sinun vielä vaikeampi saada mitä tahansa asuntoa rakenteellisen syrjinnän vuoksi (2). Ratkaisu yleiseen asunto-ongelmaan ei ratkaise vähemmistöjen ongelmia täysin, sillä vaikka ongelma koskettaa kaikkia, se koskettaa meitä eri tavoin. Tarvitaan identiteettipolitiikkaa, sillä jälkimmäisen ongelman ydin piilee identiteetissä.

Identiteettipolitiikan sanotaan korostaneen myös “valkoista identiteettipolitiikkaa”, eli valkoisten poliittisten oikeuksien ajamista. Kyseisen retoriikan (identiteettipolitiikan soveltaminen valkoisiin) käyttäminen on itsessään osoitus termin väärinymmärryksestä. Läntisessä maailmassa on tuotettu vuosikymmenien ajan dataa, joka osoittaa ei-valkoisten vähemmistöjen huonomman aseman näissä yhteiskunnissa. Tätä dataa löytyy myös Suomesta (2-9). Siispä identiteettipolitiikan rakentaminen valkoisten aseman parantamiseen on paradoksi, sillä valkoisten asema verrattuna muihin etnisiin ryhmiin on parempi. Toisin sanoen, valkoiset eivät ole syrjitty etninen ryhmä. Tämä ei tarkoita, etteikö valkoisilla henkilöillä voisi olla huono yhteiskunnallinen asema, johtuen esim. taloudellisesta asemasta tai toimintakyvystä, mutta mitä tulee etnisyyteen ja ihonväriin, näin ei ole. Siispä narratiivia valkoisten alistamisesta ja valkoisten edun ajamisesta ei voida rinnastaa marginalisoitujen vähemmistöjen kamppailuihin.

Valkoisen nationalismin lisääntymistä selitetään kokemuksella siitä, ettei valkoisuudesta saa enää olla ylpeä. Koetaan epäreiluksi se, että vähemmistöt saavat voimaantua erilaisuudestaan, mutta vastaavat valkoiset liikkeet nähdään rasistisina. Jos tarkastellaan tällaisia liikkeitä lähemmin, esimerkiksi natural hair movement:ia, jossa kannustetaan mustia ihmisiä rakastamaan afrohiuksiaan, nähdään, että nämä liikkeet syntyvät syrjinnästä ja halusta purkaa olemassa olevia stereotypioita. Afrohiukset on edelleen kielletty joillain työpaikoilla ja julkisuuteen nousee jatkuvasti tapauksia, joissa lapsia käsketään “siistimään” afrohiuksensa (suoristamaan, pitämään kiinni) koulua varten. Tämä juontaa juurensa yleisemmin mustiin ihmisiin liitetyistä stereotypioista “likaisina”, sekä yleisistä kauneusihanteista, joissa eurooppalaisia piirteitä on pidetty ylempiarvoisena verrattuna afrikkalaisiin. Jos ja kun nämä liikkeet siis kumpuavat syrjinnästä, kysymys kuuluukin, mihin valkoiset tarvitsevat vastaavia liikkeitä? Ja miksi he kokevat syrjittyjen vähemmistöjen liikkeet uhkana heille?

Useat kokevat myös, että yhteiskunnallinen keskustelu rasismista ja etuoikeuksista demonisoi ja syyllistää valkoisia. Keskustelu kolonialismista tai Suomen kontekstissa vaikkapa rasistisesta assimilointihistoriasta (esim. saamelaisten ja romanien historia) ei kuitenkaan pyri syyttämään valkoisia heidän isovanhempiensa teoista, vaan tuomaan esille vaiettuja tarinoita. Näistä historioista on puhuttava, jotta ymmärretään vähemmistöjen tilanne nykyajassa. Myöskään etuoikeuksista puhumisen tarkoitus ei ole syyllistää, tai esittää, että jokainen valkoinen olisi paremmassa asemassa kuin jokainen ei-valkoinen. Jokaisella ihmisellä on vaikeuksia elämässään, vaikka olisikin sosiaalisesti paremmassa asemassa kuin useat muut. Lisäksi etuoikeudet ovat risteäviä ja komplekseja. Kuitenkin, on voitava keskustella siitä, että valkoisuus, itsessään ja erillään, tuo ihmiselle tiettyjä etuoikeuksia yhteiskunnassa. Tämä kumpuaa historiasta, joista kukaan tällä hetkellä elävä ei ole vastuussa, mutta joista kaikki valkoiset siitä huolimatta hyötyvät.

Identiteettipolitiikka nähdään myös esteenä rasismin loppumiselle ja kansakunnan yhtymiselle. Näiden argumenttien mukaan meidän kaikkien tulisi pyrkiä olemaan vain esimerkiksi suomalaisia, eikä korostaa erilaisuuksiamme ja erilaisia taustojamme. Mutta miksi meidän pitäisi luopua muista, komplekseista identiteeteistämme, jotta voisimme olla suomalaisia? On mahdollista samaistua yhtä aikaa esimerkiksi suomalaisuuteen, eurooppalaisuuteen, etiopialaisuuteen ja afrikkalaisuuteen ja samaan aikaan olla täysin suomalainen. Näitä ei pitäisi nähdä toisiaan poissulkevina asioina. Rasismista vapaa yhteiskunta ei synny illuusiolla samanlaisuudesta vaan erilaisuuden hyväksymisestä.

Identiteettipolitiikan vastustajat lainaavat usein amerikkalaista vapaustaistelijaa Martin Luther Kingiä. Erityisesti hänen ‘I have a dream’ puheensa kohta “I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin but by the content of their character” nähdään puolustuksena värisokeudelle. King ei kuitenkaan ollut värisokeuden kannattaja ja kuvaili jopa myöhemmin kyseistä ‘I have a dream’ puhettaan liian naiviksi. Vaikka useimmat meistä unelmoivatkin maailmasta, jossa Kingin sanat olisivat totta, totuus on, ettemme ole vielä siellä. Sinne ei myöskään päästä identiteettipolitiikan poistamisella, sillä ihonvärin tuomat erot yhteiskunnassa eivät häviä sillä, että esitetään ettei niitä ole. Sinne ei myöskään päästä ajamalla “yleistä tasa-arvoa” tai “asuntoja kaikille” politiikkaa, sillä tällöin jätetään väistämättä huomioimatta ne erityispiirteet, jotka leimaavat eri ryhmien asemaa yhteiskunnassa. Kingiä lainaavat eivät tunnu myöskään tietävän, että Kingin mielipiteet radikalisoituivat hänen lähestyessään kuolemaansa. Hän mm. menetti uskonsa siihen, että maltilliset valkoiset voisivat toimia mustien ihmisoikeusliikkeen ajavina voimina. Combahee River kollektiivin tavoin hänkin uskoi lopulta mustien vapautuksen tarvitsevan mustien ajamaa liikettä, mustien oikeuksien puolesta. Toisin sanoen, identiteettipolitiikkaa. (10-12)

Aurora Lemma, Fem-R:n hallituksen jäsen.

Lähteet:

  1. https://www.theguardian.com/society/2018/mar/01/how-americas-identity-politics-went-from-inclusion-to-division
  2. Ihmisoikeusliiton selvitys: romanien ja maahanmuuttajien syrjintä asunnonhaussa 2012
  3. THL kouluterveyskysely 2017
  4. Vähemmistövaltuutetun selvitys romanien syrjintäkokemuksista 2014
  5. EU-MIDIS II (FRA 2017)
  6. Keskinen S., Alemanji A., Himanen M. et al. Pysäytetyt – Etninen profilointi Suomessa (SSKH 2018)
  7. Rask A., Diversity and Health in the Population : Findings on Russian, Somali and Kurdish origin populations in Finland (HY 2018)
  8. https://ihmisoikeusliitto.fi/toiminta/rasismi-ja-syrjinta-suomessa/
  9. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220886-yk-vakavasti-huolissaan-rasismista-ja-vihapuheesta-suomessa-tehokkuutta
  10. Frances Berry, Vindicating Martin Luther King, Jr.: The Road to a Color-Blind Society, The Journal of Negro History, Vol. 81, No. 1/4, pp. 137-144
  11. https://theconversation.com/martin-luther-king-jr-had-a-much-more-radical-message-than-a-dream-of-racial-brotherhood-92795
  12. http://time.com/5197679/10-historians-martin-luther-king-jr/

Seksuaalinen häirintä ei ole maahanmuuttajien suomeen tuoma ilmiö

Yle julkaisi tänään artikkelin seksuaalisesta häirinnästä suomalaisissa kouluissa, jossa referoitiin sekä THL:n vuoden 2017 Kouluterveyskyselyä, että MOT:n teettämää koulukohtaista kyselyä syrjinnästä. Jutussa nostettiin esille seksuaalisen häirinnän yleisyys ammattikouluissa ja pohdittiin tämän syitä. Selittäviksi tekijöiksi nostettiin ammattikouluissa vallitseva “äijäkulttuuri”, sekä maahanmuuttajien suuri määrä. Kolmen eri ammattikoulun johtavassa asemassa olevat toimijat nostivat maahanmuuttajien määrän nousun syyksi syrjinnälle, antamatta kuitenkaan päätelmälle minkäänlaista tilastollista tai muutakaan taustaa. MOT:n kyselyyn osallistuneiden nuorten vastauksissa ei noussut esiin maahanmuuttajien tekemää seksuaalista häirintää.

Se, että ammattikoulujen johtajien ensimmäinen selitys seksuaalisen häirinnän paljastumiselle kouluissa on maahanmuuttajien syyllistäminen, on monella tapaa huolestuttavaa. Seksuaalinen häirintä ei ole Suomessa uusi tai maahanmuuton lisääntymisen tuoma ilmiö. Vuoden 2017 tasa-arvobarometrissä todetut luvut seksuaalisesta häirinnästä (38% naisista, 17% miehistä), eivät juuri poikkea aiemman, vuonna 2012 suoritetun tasa-arvobarometrin luvuista (n.33% naisista, 17% miehistä). Molemmissa selvityksissä alle 35-vuotiaista naisista noin puolet oli kokenut seksuaalista häirintää viimeisen kahden vuoden aikana.

Seksuaalista häirintää ei voida selittää lisääntyneellä maahanmuutolla. Tällaisessa keskustelussa jätetään lisäksi täysin huomioimatta se, että maahanmuuttajat ja rodullistetut suomalaiset ovat myös seksuaalisen häirinnän kohteita. Myöskään Yle:n artikkeli ei tuonut esille Kouluterveyskyselyn havaintoa, jossa seksuaalinen häirintä kohdistuu epätasaisesti eri taustaisiin opiskelijoihin. Kyselyn tuloksissa todetaan, että seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kokemukset “olivat myös perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisilla, lukiolaisilla ja ammattiin opiskelevilla huomattavasti yleisempiä, jos oppilaalla tai opiskelijalla oli toimintarajoitteita, hän oli ulkomaista syntyperää tai hän oli sijoitettuna.” Sama tulos saatiin 4. ja 5. luokkalaisilla.

Maahanmuuton lisääntymisellä ei selitetä seksuaalisen häirinnän ongelmia Suomessa. Tilastollisen taustan puuttumisen lisäksi nämä kommentit ovat huolestuttavia siksi, että ne perustuvat stereotypioille, joilla ylläpidetään kuvaa uhkaavista ja sivistymättömistä maahanmuuttajista. Tampereen seudun ammattiopiston Kivimiehenkadun toimipisteen koulutusalajohtaja Pirkko Achrén kommentti kuvaa ilmiötä hyvin “Uskoisin, että meillä on vielä tehtävää siinä, kuinka hyvin kerromme suomalaisen kansanluonteen reviiristä ja yksityisyydestä sekä suhtautumisesta vastakkaiseen sukupuoleen”. Ikään kuin viime vuosien Metoo-liike ei olisi jo todistanut, että naisten rajojen ja kehojen kunnioittamisen puute on globaali ilmiö, joka koskee miehiä kaikkialla.

Tämä on valitettavan yleistä retoriikkaa ajankohtaisessa poliittisessa keskustelussa. Maahanmuuttajia ja rodullistettuja suomalaisia stigmatisoidaan ja meistä luodaan uhkakuvia, joiden avulla ajetaan äärioikeistolaista agendaa. Kukaan ei väitä, etteikö maahanmuuttajien ja rodullistettujen suomalaisten toimesta tapahtuisi seksuaalista häirintää, tai etteikö patriarkaalinen systeemi olisi yhtä iso osa meidän ajattelutapaamme kuin valkoisten suomalaistenkin. Seksismi ja misogynia ovat kuitenkin ongelmia jotka koskettavat kaikkia ihonväriä tai etnistä taustaa katsomatta, eikä seksismi ole maahanmuuttajien Suomeen tuoma ilmiö.

Aurora Lemma,
Fem-R:n hallituksen jäsen

Rodullistetut ihmiset eivät ole väline valkoisten ihmisten agendan edistämiseksi

Uusimmassa kolumnissaan Sanna Ukkola on huolissaan maahanmuuttajista ja kuinka ihmiset käyttävät meitä pehmoleluina pönkittääkseen omaa agendaansa. Ukkola ei kuitenkaan itse sellaiseen sorru, koska hän ei näe erivärisiä ihmisiä. Rotujahan ei enää olemassa, kuten hän kauniisti toteaa.  

Ukkolaa harmittaa erityisesti se, että ihmisistä pitää puhutaan ”rodullistettuina” ja ”ruskeina” ihmisenä, koska ihmiset pitäisi lähtökohtaisesti kohdata ihmisinä. Hän kuitenkin läpi tekstin suoltaa varauksetta termiä maahanmuuttaja. Hän jopa kysyy miksemme suhtaudu maahanmuuttajaan, joka on syntynyt ja kasvanut Suomessa, kuten kehen tahansa suomalaiseen?

Ukkolalle ei ole siis mitään ongelmaa kutsua Suomessa syntynyttä ja kasvanutta ihmistä maahanmuuttajaksi. Se ei varmasti mitenkään liity ihonväriin, ketkä Suomessa syntyneistä ja kasvaneista olisivat maahanmuuttajia, koska Ukkola ei kiinnitä huomiota ihmisten ihonväriin.

Sen sijaan hän todistaa ongelman ”omaan suvaitsevaisuuteensa rakastuneissa” sekä ”hyväntahtoisissa rasisminvastustajassa”, jotka ”ratsastavat villisti heidän (maahanmuuttajien) uhristatutuksellaan”. Ukkolan mukaan heidän käyttämät termit kuten ”rodullistetut” ja ”tummat tytöt” toiseuttavat toisin kuin Suomessa syntynyttä ja kasvanutta maahanmuuttajaksi kutsuminen.

Kirjoituksessa paistaa kirkkaasti läpi se, ettei Ukkola ole kiinnostunut maahanmuuttajien oikeuksien ja aseman edistämisestä yhteiskunnassa. Hän enemminkin haluaa piikitellä kaikkia niitä ihmisiä, jotka päivittäisessä elämässään edistävät yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa feministisen ja anti-rasistisien periaatteiden mukaisesti.

Rodullistettu ja rodullistaminen on yleisesti käytetty termi antirasistista työtä tekevien ihmisten keskuudessa. Termi kuvastaa sitä yhteiskunnallista prosessia, jossa valta-asemassa olevat liittävät ihmisryhmiin ennakkoluuloja ja stereotypioita etnisen tausta, uskonnon tai kulttuurin perusteella.

Rodullistaminen ei ole identiteetti, eikä termi kuvaa millään tavalla ihmistä. Painopiste on siinä, mitä rodullistettu ihminen kokee yhteiskunnassa, joka rodullistaa häntä. Vastuu rodullistetun kokemuksista ja rasismista on näin ollen asetettu yhteiskunnalle.

Teksti ei ole pelkästään tarkoitettu pilkkaamaan aktivistien töitä, vaan siinä ilmenee selkeästi valkoisuuden normi, jota yhteiskunta ylläpitää. Ukkola kirjoittaa hyvin valkoisesta  asemasta, eikä hän missään vaiheessa edes halua asettua ihmisen asemaan, joka ei nauti samanlaisista etuoikeuksista kuin hän.

Se, ettet näe väriä eli et erota tummaihoista ihmistä vaaleaihoisesta, ei edistä minun oikeuksiani ruskeana ihmisenä Suomessa. Tälläisella toteamuksella ainoastaan sivuutetaan meidän kokemukset ja todellisuuden valkoisessa yhteiskunnassa, jossa arkipäivän kokemukset ovat usein hyvin erilaisia ruskeille ja mustille ihmisille kuin muille.

En halua myös tulla nähdyksi valkoisena ihmisenä, jotta olisin yhdenvertaisessa asemassa. Minä olen ruskea ihminen ja olen ylpeä juuristani. Tämä ei kuitenkaan tee minusta yhtään vähempää suomalaista.

Se, että olen suomalainen, ei tarkoita, ettenkö voisi olla samalla helsinkiläinen ja intialainen. Väittämä siitä, etteivät suomalaiset voisi olla muuta kuin suomalaisia, on ahdasmielinen ja kapeakatseinen. Ukkola tuntuu haittaavan erityisesti se, että joillain suomalaisilla voisi olla useampi identiteetti kuin pelkkä suomalaisena oleminen. Omaan korvaani suomalaisuuden rajaaminen tiettyyn muottiin kuulostaa vaivaannuttavalta, jopa hivenen rasistiselta.

Lisäksi Ukkola taitavasti unohtaa, että jopa moni suomalainen suomalainen (lue: valkoinen ihminen, jonka suvussa ollaan sodittu Suomen itsenäisyyden puolesta) kokee itsensä myös pohjoismaalaiseksi, eurooppalaiseksi ja/tai maailmankansalaiseksi. Tai ehkä hän vai suo ainoastaan näille suomalaisille etuoikeuden olla muutakin kuin suomalaisia.  

”Hyväntahtoiset rasisminvastustajat”, joihin itse varmasti lukeudun Ukkolan mukaan, eivät kohtaa rodullistettuja hoivattavina uhreina. Toisin kuin Ukkola, joka päättää puhua meidän puolesta valkoisesta näkökulmastaan, antirasistisessa ja feministisessä työssä rodullistetut ihmiset käyttävät omaa toimijuutta ja ääntään edistääkseen omaa asemaansa omilla ehdoillaan.

Ukkola itse tekstissään redusoi meidät pehmolelukseen edistääkseen omaa agendaansa. Kolumnin tarkoituksena ei ollut millään tavalla puolustaa maahanmuuttajien oikeutta kuulua Suomeen, vaan Ukkola pyrkii ainoastaan käyttämään meitä välineenä ”hyvesignaloivan porukan” kritisoimiseksi.

Mutta me emme suostu olemaan valkoisten ihmisten poliittinen agenda, jota hyödynnetään oman aseman edistämiseksi. Sen sijaan, että valkoiset suomalaiset puhuvat meistä ja meidän kokemuksistamme puolestamme, Suomen on nyt aika kuunnella meitä.

Nitin Sood,

Fem-R:n 2. puheenjohtaja
nitin@fem-r.fi

Poliisi ei saa työssään vahvistaa rasistisia stereotypioita

Helsingin poliisi järjesti yhdessä Helsingin kaupungin kanssa paperittomuutta käsittelevän seminaarin. Seminaarissa olleet ihmisoikeusaktivistit ovat jakaneet kuvia koulutusmateriaaleista, jotka ovat erittäin rasistisia ja järkyttäviä. Materiaalit liittyivät ulkomaalaisvalvontakoulutukseen, jonka piti komisario Heli Aaltonen. Koulutusmateriaaleissa paperittomat rodullistetut on jaettu “seitsemään veljekseen”, jossa heitä käsitellään rasististen stereotypioiden kautta. Kuvaukset paperittomista pohjaavat rasistisiin ennakkoluuloihin rodullistetuista, esimerkiksi somaleista ja aasialaisista.

Tällaista toimintaa ei voi hyväksyä. Paperittomuus on vakava aihe, joka koskettaa tavallisia ihmisiä, jotka ovat joutuneet epäinhimilliseen asemaan. Aihetta tulee käsitellä sensitiivisesti eikä rasististen mielikuvien tai parodian kautta, niin kuin tässä tapauksessa “seitsemän veljestä” on.

Viime vuosina on käyty erittäin paljon keskustelua poliisin harjoittamasta laittomasta etnisestä profiloinnista. Julkisuuteen on tullut monia tapauksia esille, joissa poliisi on käyttäytynyt rasistisesti rodullistettua ihmistä kohtaan. LongPlay julkaisi artikkelin, jossa paljastettiin, että poliisilla on 2800 jäsenen Facebook-ryhmä, joissa käytiin erittäin rasistista keskustelua rodullistetuista. Kaiken tämän lisäksi, nyt poliisi järjestää koulutuksen, jossa sen koulutusmateriaalit pohjaavat rasistisiin ennakkoluuloihin. Poliisi on instituutiona kertonut, että se käy jatkuvasti sisäistä keskustelua siitä, miksi vähemmistöt ja rodullistettujen luottamus poliisiin on alhaista.  Kuinka poliisilla on vielä varaa kysyä, miksi rodullistetut eivät pysty luottamaan poliisiin? Olisiko nyt vihdoin ja viimein peiliin katsomisen paikka?

Koulutuksen jälkeen Helsingin poliisi twiittasi, että he tekevät päivittäin työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja kertoivat, että heidän tarkoitus oli “esitellä ulkomaalaisvalvonnassa esille tulleita esimerkkitapauksia Aleksis Kiven päivän teeman kautta. Poliisi ei missään nimessä halua vahvistaa rasistisia stereotypioita.”

Tässä ei ole halusta kyse, eikä Aleksis Kivestä. Tässä on kyse siitä, että on tehty valinta, joka vahvistaa rasistisia stereotypioita. Tämä ei ole mikään selitys sille, miksi juuri näin on päätetty toimia. Vaadimme Helsingin poliisilta kunnollista anteeksipyyntöä. Näin ei voi enää jatkua.

Fem-R: Median tuottama maahanmuuttokeskustelu ylläpitää rasismia — kannanotto Ylen uutiseen maahanmuutosta ja sen kuvastoon

Fem-R peräänkuuluttaa medialta vastuullisempaa ja asiakeskeisempää maahanmuuttokeskustelua, jossa ruskeat ihmiset eivät ole ainoastaan passiivisia kohteita, joista valkoiset ihmiset puhuvat. Ylen uusin artikkeli koskien maahanmuuttoa (Yle selvitti puolueiden maahanmuuttonäkemykset: Suurin osa lisäisi paperittomien palveluita – vain kaksi puoluetta kieltäisi naisilta burkat) jatkaa vanhaa kaavaa, jossa maahanmuuttokeskustelussa sivuutetaan kokonaan rodullistettujen omat huolenaiheet ja keskitytään pohtimaan maahanmuuttoa lähtökohtaisesti valkoisesta näkökulmasta.

Fem-R:n puheenjohtaja Brigita Krasniqi kertoo: “Ylen artikkelissa käsitellään edustakuntapuolueiden kantoja maahanmuuttoon, mutta se jättää käsittelemättä keskeisiä aiheita, jotka ovat erityisen tärkeitä yhdenvertaisuuden ja rodullistettujen suomalaisten kannalta. Toimittaja ei ole kysynyt puolueiden mielipidettä esimerkiksi lakialoitteeseen, jolla kielletään järjestäytynyt rasismi tai pitäisikö kotouttamiseen panna lisäresursseja. Sen sijaan artikkelissa selvitetään puolueen kantoja burkan kieltämiseen, joka ei ole ajankohtainen tai poliittisesti relevantti aihe. Fem-R painottaa, että toimittajan valinta kysyä burkasta, mutta ei rasismista, osoittaa kuinka media ohjaa yhteiskunnallista keskustelua.”

Fem-R:n toinen puheenjohtaja Nitin Sood jatkaa: “Suomalainen media on mukisematta omaksunut äärioikeiston käyttämän retoriikan, jota toistetaan varauksetta. Median tuottama maahanmuuttokeskustelu ylläpitää rasistista asetelmaa, jossa meidät rodullistetut tehdään näkymättömäksi ja meiltä riistetään meidän toimijuus puhumalla meistä ilman meitä. Medialla on valtava rooli yhteiskunnallisten asenteiden muokkaamisessa, mutta tällä hetkellä suomalainen media epäonnistuu täydellisesti käsittelemään maahanmuuttoa vastuullisesti ja toiseuttamatta. Jokainen maahanmuuttokeskustelu, jonne kutsutaan ns. maahanmuuttokriittinen henkilö, on erävoitto rasismille.”

Fem-R tuomitsee yksiselitteisesti artikkelissa käytetyn alkuperäisen kuvaston, jolla lietsotaan vastakkainasettelua ja luodaan uhkakuvia niqabia käyttävistä ihmisistä. Kuvassa niqabiin pukeutunut ihminen on asettu kaikkien puoluejohtajien keskelle. Kuvaston tarkoituksena on selvästi herätellä tunteita ja luoda mielikuvaa, että tämä ihminen on maahanmuuton ilmentymä. Hänestä on tehnyt ulkopuolinen ja juuri häneen pitäisi ottaa kantaa, kun keskustellaan maahanmuutosta. Fem-R huomauttaa, että niqabia käyttävä ihminen voi olla yhtälailla suomalainen kuin ihminen, joka ei käytä niqabia.

Kuvan käyttö oli vastuutonta journalistista toimintaa Yleltä, joka on myöhemmin poistanut kuvan ja korvannut sen uudella kuvastolla. Fem-R kuitenkin arvostelee, ettei artikkelin lopussa mainita kuvan muuttamisesta ja kerrota syytä vaihdolle. Uusi kuva on myös ongelmallinen. Se asettaa ruskeat miehet keskiöön, mikä voimistaa mielikuvaa siitä, että kaikki maahanmuuttajat olisivat ruskeita ihmisiä. Fem-R toivoo, että media kiinnittää tarkemmin huomiota visuaaliseen kuvastoon, jota käytetään maahanmuuttokeskustelun yhteydessä.

Fem-R kehottaa suomalaista mediaa kriittisesti peilaamaan, millä tavoin se raportoi, uutisoi ja kertoo maahanmuutosta. Miksi artikkelissa käytetään termiä maahanmuuttokriittinen ja mitä se oikein tarkoittaa? Kenestä me oikein puhumme, kun viittaamme maahanmuuttajiin? Välitämmekö maahanmuuttokeskustelussa valkoisista ruotsalaisista, jotka muuttavat Suomeen vai viittaammeko maahanmuutolla yksinomaan rodullistettuihin ihmisiin? Kun ajankohtaisohjelmaan kutsutaan ns. maahanmuuttokriittinen, mihin me oikein pyrimme kutsumalla hänet keskusteluun ja minkälaista yhteiskuntaa silloin oikeastaan olemme luomassa? Lopuksi Fem-R muistuttaa mediaa, että suomalaiset rodullistetut ovat äänestäjiä sekä osa suomalaista yhteiskuntaa ja kehottaa tekemään journalismia myös heitä varten.

Tuodaan R-sana takaisin

Tuskan päälavan edustalla seisovaan väkijoukkoon levisi hetkeksi hämmentynyt hiljaisuus. Illan pääesiintyjä, Body count vokalisti Ice-T, oli juuri sanonut, ettei vihaa maailmassa mitään yhtä paljon kuin rasismia.

Lopulta yksittäiset kannustushuudot rikkoivat hiljaisuuden. Huojennuksen saattoi melkein aistia, kun rummut polkaisivat takaisin käyntiin ja No Lives Matter alkoi soida. Hevikansa edessäni alkoi nopeasti hyppiä ja heilua, kuin huokaisten helpotuksesta.

Rasismi sanan mainitseminen hätkähdyttää ihmisiä, koska emme ole tottuneet kuulemaan sitä. Sosiologi Anna Rastas toteaa artikkeliväitöskirjassaan, että ”ilmiöistä, jotka monissa muissa maissa on tulkittu rasismiksi, on Suomessa puhuttu usein syrjintänä, muukalaispelkona tai suvaitsemattomuutena”.

Rasistisesti motivoituneita rikoksia, kuten pahoinpitelyjä, saatetaan Suomessa käsitellä kahakoina tai kutsua “viharikoksiksi”. Viime keväänä rasismi sanan välttely ylsi koomisiin mittoihin, kun ihmiset huomauttivat, ettei edes Pakolaissavun ”olenko rasisti” –testi uskalla kutsua ketään rasistiksi.

Vastaamalla testiin mahdollisemman rasistisesti, testi alun perin jopa rohkaisi henkilöä sanomalla ”hienoa, tunnistit ennakkoluulosi. Kellepä meistä ei olisi ennakkoluuloja?” Saatuaan kritiikkiä testistä, Pakolaisapu muutti testiä. Testi kuitenkin edelleen välttää käyttämästä sanaa rasisti ja toteaakin nyt laimeasti, että ”ennakkoluulot ohjaavat toimintaasi”.

Kun R-sanaa uskalletaan käyttää, sitä liitetään harvoin kehenkään tai mihinkään konkreettiseen, ainakaan lähihistoriassa. Sen sijaan saatetaan yleisellä tasolla todeta, että huutelu ja päälle sylkeminen ovat esimerkkejä rodullistettujen ihmisten kohtaamasta rasistisesta kohtelusta.

Edes ihmiset, joiden käytös on kaikkien määritelmien mukaan rasistista, eivät halua identifioitua rasisteiksi. Surullisen kuuluisana esimerkkinä voimme tässäkin yhteydessä mainita Yhdysvaltojen istuvan presidentin, joka kielsi viime tammikuussa olevansa rasisti sen jälkeen, kun oli nimittänyt Haitia ja monia Afrikan maita nimikkeellä “shithole country”.

Rasismi sanan karttaminen onnistuu sekä hämärtämään rasismin eroja muuhun syrjintään ja yksilöiden kohtaamaan kiusaamiseen, että viemään rodullistettujen kohtaaman syrjinnän julkisen keskustelun marginaaleihin. Samoin rasisti nimityksen varaaminen pelkästään kadulla solvauksia huutaville junteille antaa kaikille lopuille näennäisen siunauksen puhua ja käyttäytyä kuten parhaaksi katsovat.

Toki näiden rasististen junttien lisäksi meihin suomalaisiin kuuluu myös joukko uus-nationalisteja, “ääri-persuja” ja iso joukko “maahanmuuttokriittisiä ihmisiä”, joiden mielipiteitä varotaan, mukamas sananvapauden nimissä, kutsumasta rasistisiksi. Uutisia lukiessa tuntuukin usein, että on tärkeämpää suojella näitä ihmisiä rasistiksi kutsumisen häpeältä, kuin suojella rodullistettuja itse rasismilta.

Elämme valtiossa, jossa harvoin kuulee tekoja tai puheita myönnettävän rasistisiksi, mutta joka EU:n perusoikeusviraston FRA:n mukaan on yksi Euroopan vähemmistöjä syrjivimmistä valtioista.

Rasismista on tärkeää puhua sen oikealla nimellä, jotta muistaisimme, että puhumme ilmiöstä, joka ulottuu yksittäistä tapausta, henkilöä, organisaatiota tai maantieteellistä aluetta laajemmalle.

Rasismista on tärkeä puhua sen oikealla nimellä myös Suomessa, koska rasismi on myös suomalainen ongelma. Rasistisia käytänteitä ja perinteitä on niin yliopistoissa, työpaikoilla kuin terveydenhuollossakin. Palkkataso, puolue tai koulutustaso ei suojele tai estä ketään käyttäytymästä tai ajattelemasta rasistisesti.

Me Suomessa olemme ylpeitä asemastamme yhtenä sukupuolten tasa-arvon edeltäkävijöistä. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) toteaa sivuillaan, että ”tätä perintöä halutaan vaalia.” On kummallista, että maa ja kansa, joka saa näin suurta mielihyvää tasa-arvoisuudestaan, ei aktiivisesti puutu rasismiin. Ei edes kunnolla sanoita sen olemassaoloa.

Rasismi nähdään aiemmin mainittujen junttien ja heitä kohtaavien rodullistettujen ongelmana. Vaikka STM kuvaa tasa-arvoa “sosiaaliseksi innovaatioksi, joka on tuonut yhteiskuntaan uudistumista ja vaurautta, kun sekä naisten että miesten panos on ollut käytettävissä”, unohdetaan tasa-arvon innovatiivisuus nopeasti, kun puhutaan rasismista.

Keskusteluihin on jo valmiiksi sisäänrakennettuna oletus siitä, etteivät rodullistetut ole yhteiskunnan voimavara tai yksi vaurauden lähde. Kuten sukupuolten välinen epätasa-arvo, myöskään rasismi, sen käytänteet, retoriikka ja ajattelutapa eivät häviä, ellei sitä vastaan tehdä aktiivisesti töitä.

Eikä tuo työ ikinä pääse kunnolla alkuunsa, ellemme ensin uskalla kutsua rasismia sen oikealla nimellä ja myöntää, ettei se ole vain vähemmistön ongelma. Päätös olla puuttumatta rasismiin on arvovalinta, josta kaikki ovat vastuussa. Se on arvovalinta, joka tulee Suomelle kalliiksi.

Jasmiini, Fem-R:n varsinainen jäsen

Ruskeat lhbtiq-ihmiset eivät kaipaa valkoista pelastajaa

Helsinki Pride on jälleen täällä ja Helsingin katukuvassa liehuu vuosi toisensa jälkeen yhä useampi sateenkaarilippu, mikä rohkaisee, voimaannuttaa ja antaa tilaa kaikille niille ihmisille, jotka ovat joutuneet piilottelemaan ja häpeämään omaa elämäänsä. Silti, huolimatta kaikista sateenkaarilipuista Helsingin kaduilla, osa meistä jää edelleen näkymättömäksi aivan kuin meitä ei olisi olemassa.

Transsukupuoliset ruskeat seksityöntekijät, kuten Marsha P. Johnson, olivat keskeisessä roolissa Stonewallin mellakoissa, joissa vaadittiin lhbtiq-oikeuksien turvaamista ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan poliisiväkivallan lopettamista.

Juuri näiden mellakoiden vuoksi meillä on marsseja ympäri maailmaa, jotka tunnetaan Pridenä, mutta harva muistaa ruskeiden, mustien, sukupuolivähemmistöjen ja/tai seksityöntekijöiden merkitystä lhbtiq-oikeuksien edistämisessä. Meidät pyyhitään pois tarinoista ja huomio siirretään valkoisiin ihmisiin kirjoittamalla historia uudelleen.

Vuosien saatossa valkoiset ovat onnistuneet rakentamaan narratiivin, jossa he ovat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vankkumattomia puolustajia, kun taas ruskeat ihmiset nähdään jopa vaaraksi sateenkaariväestön turvallisuudelle ja hyvinvoinnille.

Uudessa tarinassa valkoisen miehen taakka on todellinen kuorma, jota on kannettava. Länsimaat joutuvat jatkuvasti läksyttämään afrikkalaisia ja aasialaisia maita, koska vain niissä maissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohdellaan epäinhimillisesti ja heidän ihmisoikeudet ovat vaarassa. Valkoinen narratiivi mahdollistaa sen, että jotkut voivat jopa käyttää lhbtiq-oikeuksia rasismin keppihevosena.

Narratiivissa muistutetaan usein, kuinka 72 maassa homoseksuaalisuus on edelleen rikos ja valkoisten on tehtävä asialle jotakin, koska kukaan muu ei aio tehdä asian eteen mitään. Mutta kuten Pride-historian kanssa, meidät on taas kumitettu pois ja tarinaa on kirjoitettu uudelleen. Koska miksipä valkoiset ihmiset eivät haluaisikaan unohtaa sitä, että homoseksuaalisuus on tänä päivänä rikos niin monessa maassa juuri heidän takiaan?

Siirtomaavaltojen yksi suurimpia vientituotteita Afrikkaan ja Aasiaan oli homo- ja transfobia. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi suurimmassa osassa maailman maista on kolonialismin perintö, sillä eurooppalaiset toivat mukanaan oman lainsäädännön, jossa homoseksuaalisuus oli rikos.

Ennen heidän tuloaan monissa eri Afrikan ja Aasian kulttuureissa seksuaalisuutta käsiteltiin avoimesti ja sukupuolen moninaisuus oli luontainen osa elämää. Tätä harvoin kuitenkaan muistetaan, kun valkoisen miehen taakkaa kantava kertoo olevansa huolestunut seksuaali- ja seksuaalivähemmistöjen asemasta Nigeriassa.

Pakistanin parlamentti hyväksyi keväällä uuden translain, joka on yksi maailman edistyksellisimpiä ja ihmisoikeusperustaisimpia translakeja. Laki perustuu itsemääräämisoikeuteen eli ihminen voi itse päättää sukupuolensa ja korjata sukupuolen virallisissa henkilöpapereissa. Lisäksi Pakistanin laki mahdollistaa kolmannen vaihtoehdon juridiseksi sukupuoleksi ja suojaa transihmisiä syrjinnältä.

Suomessa taas juridisen sukupuolen vahvistaminen vaatii edelleen lisääntymiskyvyttömyyttä ja nöyryyttäviä lääketieteellisiä diagnooseja, jossa ihmisen pitää todistaa ”kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen” ja ”elävänsä tämän mukaisessa sukupuoliroolissa.”

Suomi on saanut useita suosituksia YK:lta translain uusimiseksi ja monet tahot ovat kritisoineet lakia, mutta silti Suomi on kieltäytynyt uudistamasta translakia. Suomessa transsukupuoliset pakkosterilisoidaan, mutta tästä huolimatta Suomi kokee oikeudekseen edistää ulkomailla ”jokaisen oikeutta määritellä itse oma sukupuolensa ja seksuaalisuutensa”. Suomi kantaa valkoisen miehen taakka ja haluaa pelastaa transsukupuoliset muualla maailmalla samalla, kun se itse loukkaa transihmisten oikeuksia.

Valkoisuus ei ole tae siitä, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet toteutuvat. Samalla tavalla ruskeus ei johda automaattisesti homo- tai transfobiaan. Meitä ruskeita homoja ja lesboja ja transsukupuolisia ja panseksuaaleja on olemassa, eikä meidän tarvitse kiittää olemassaolostamme tai oikeuksistamme valkoisia. Me olemme ja tulemme aina taistelemaan omien oikeuksiemme puolesta.

Tämän takia valkoisuuden normin ja rasististen rakenteiden purkaminen pitää olla yksi suomalaisten kuin muiden länsimaalaisten lhbtiq-aktivistien ja -liikkeiden tavoitteita. Sateenkaarijärjestöjen pitää haastaa valkoista narratiivia, joka mitätöi meidän saavutuksiamme ja esittää valkoisuuden ainoana vaihtoehtona lhbtiq-ihmisille.

Ilman kriittistä anti-rasistista otetta sateenkaariaktivismi ainoastaan pönkittää rasistisia valtarakenteita, jolloin valkoinen saa kuvitella olevansa sankari ja pelastaa ruskean homon. Sitä me emme kaipaa.

Nitin Sood
Fem-R:n puheenjohtaja
nitin@fem-r.fi

An Open Letter to Plan International regarding Plan Finland’s ”Maternity wear for a 12-year old”-campaign

AN OPEN LETTER TO PLAN INTERNATIONAL
By, Fem-R

Dear Plan International,

We are writing this letter because one of our aim as an organisation is to influence and encourage other organisations and institutions working in multicultural, in this case development, field to implement feminist and anti-racist principles in their work. We feel that, as the following shows, there is still a lot of work to be done when it comes to seeing these principles truly be represented in the organisations in question.

Last fall Plan International Finland released a campaign that aimed at raising awareness of childhood pregnancies. The campaign portrayed a pregnant 12-year-old black Zambian girl named Fridah in maternity clothes. The clothes were designed by a Finnish fashion designer Paola Suhonen and the campaign photographs were taken by Meeri Koutaniemi. Both Suhonen and Koutaniemi are renowned and celebrated in their respective fields (of design and photography). According to Plan International Finland the idea of the campaign was to create a maternity collection that shouldn’t exist. In the campaign making of video (now deleted by Plan Finland) Paola Suhonen describes that the design of the clothes was to portray a “Hampton’s feel”. Also in the video the black girl, Fridah, whose tragedy is supposed to bring light to the whole issue in question, is paradoxically on a “supporting role” only to highlight the presence and work of the two white celebrity women.

The most vocal critic of the campaign has been dr. Faith Mkwesha, a researcher in gender studies at Åbo Academi University and Executive director of the non-profit organisation Sahwira Africa. In her article “Why were we not outraged? #ProtectBlackGirlsToo” published on the online media Ruskeat tytöt, dr. Mkwesha writes that:

“The failure to see African black girls as children who deserve protection is evident and seems to become a habit. This can be seen as dehumanizing the traumatized girl. It is racist because it perpetuates prejudices and negative stereotypes of black girls and women as hypersexualized and promiscuous.”

We at Fem-R agree with dr. Mkwesha that the campaign represents a narrative which is colonialist and racist. Adding to that, it raises the question does Plan International Finland understand all aspects of their obligation to

“Prevent harm and keep children and young people safe and protected” (Plan International’s website)

We feel that Plan International Finland has failed to truly understand and implement necessary actions according to the critique raised by dr. Mkwesha and others about the campaign. Also we are concerned whether Plan International Finland is able to see the consequences of their work on racialised and brown people both in Finland and the Global South.

So we ask:

Is Plan International aware of the content of the campaign in question and does it consider the campaign to represent the values of the organisation?

If so, is Plan International aware of the criticism Plan International Finland has received considering the campaign and given that it is aware, is Plan International satisfied with Plan International Finland’s utterly insufficient response to the critique?

Plan International Finland defended portraying Fridah in the campaign by saying that they had asked the permission from Fridah herself and also from her parents. Is this really a sufficient argument for Plan International? How does Plan International morally justify using people in their advertising campaigns that are dependent of financial and other aid provided by Plan International to their communities?

It is time that the actors working in the field of development aid take true responsibility of the imagery and narratives of racialised people that they portray in their campaigns. We no longer are willing to accept to see brown and racialised people presented as passive beings filled with problems. The world faces grave issues and there are people all over the world that live under circumstances that demand attention. The moral accountability that the “aid giver” faces must be held on a very high standard.

It is absolutely crucial that Plan International and other organisations like it go through the critique they receive very carefully and take necessary actions and make necessary changes according to that critique. Especially, taking in consideration the historical context, when it comes from brown and racialised people.

Tasa-arvo on meidän kaikkien asia – kannanotto oikeusministeri Antti Häkkäsen lausuntoon Etnofoorumissa

Fem-R arvostelee oikeusministeri Antti Häkkäsen päätöstä korostaa 22.5.2018 Etnisten suhteiden foorumissa, että uskonto tai kulttuuri eivät oikeuta perusoikeuksien loukkaamiseen. Oikeusministeriön tiedotteen mukaan monimuotoisuus ei tarkoita, että Suomi sallisi rinnakkaisyhteisöjä, joissa esimerkiksi uskonnollisesta tai kulttuurisesta toiminnasta johtuen naisten ja tyttöjen oikeudet eivät täysin toteutuisi.

Tällaiset lausunnot vahvistavat ennakkoluuloja, joiden mukaan tietyt uskonnot, kuten islam, ja ihmisryhmät ovat uhka. Suomalainen kulttuuri näyttäytyy tasa-arvoisena kulttuurina, jossa naisten ja tyttöjen oikeudet ovat täysin toteutuneet. Toisissa kulttuureissa taas harjoitetaan pakkoavioliittoja ja naisten sukuelinten silpomista, mitä Häkkänen ei missään nimessä sallisi Suomessa. Näin rakennetaan mielikuvaa rodullistetuista, jotka eivät hyväksy naisten oikeuksia tai halua kätellä naisia.

Fem-R:n puheenjohtaja Nitin Sood korostaa: “On valitettavaa, kuinka oikeusministeri Häkkänen luennoi pääosin rodullistetuista koostuvalle yleisölle naisten oikeuksista ja korostaa juuri nimenomaan meille, ettei naisten ja tyttöjen oikeuksien loukkaamista sallittaisi. Häkkäsen puheen teemana oli Vaikuttajana Suomessa. Olisiko oikeusministeri kertonut naisten oikeuksista valkoiselle yleisölle saman teeman parissa?”

Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille, mutta naisten ja tyttöjen oikeuksista keskustellaan usein ainoastaan maahanmuuttokeskustelun yhteydessä. Tällöin heidän ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia käytetään keppihevosena rasismille ja syrjinnän oikeuttamiseen. Tällaisella puheella luodaan ajatus siitä, että Suomen tasa-arvo-ongelmat johtuisivat nimenomaan rodullistetuista ihmisistä”, jatkaa Nitin Sood.

Fem-R näkee oikeusministerin kommentit sellaisina, jotka luovat vastakkainasettelua eri väestöryhmien ja vähemmistöjen välille. Fem-R:n puheenjohtaja Brigita Krasniqi toteaa: “Sen sijaan, että viestitään, että Suomen tasa-arvo-ongelmat johtuvat etnisistä ja uskonnollisista vähemmistöistä, olisi parempi käyttää solidaarista retoriikkaa. Sellaista kieltä, joka ei alleviivaa toiseutta; jossa ei ole “meitä” ja “heitä” vaan ihmisiä, jotka jakavat samat huolet ja tekevät töitä yhdessä paremman Suomen eteen.”

Fem-R ei hyväksy pakkoavioliittoja ja naisten sukuelinten silpomista. Samalla Fem-R tuomitsee retoriikan, jossa rodullistetut esitetään uhkana tasa-arvolle. Brigita Krasniqi lisää: “Kaikissa kulttuureissa esiintyy tasa-arvoon liittyviä ongelmia. Meidän on yhdessä pyrittävä purkaa syrjiviä ja sortavia rakenteita, eikä vain osoittaa syyttävällä sormella muita ja luoda uhkakuvia. Tasa-arvo on meidän kaikkien asia.”

Mitä #olentodistanut -kampanjasta jäi käteen

Järjestömme aloitti toimintansa sosiaalisessa mediassa jo ennen kuin se oli virallinen yhdistys. Kun päätimme perustaa tämän järjestön, halusimme, että se on järjestö, jossa meillä rodullistetuilla on mahdollista tehdä feminististä ja antirasistista työtä meidän ehdoillamme ja meidän äänellämme. Se oli yksi tärkeimpiä syitä järjestön perustamiselle. Päätimme, että haluamme aloittaa järjestön toiminnan sillä, että osoitamme kuinka iso ongelma rasismi on yhteiskunnassamme. Halusimme myös osoittaa, että miksi on tärkeää, että juuri rodullistetut pääsevät ääneen rasismikeskustelussa. Sen vuoksi aloitimme #olentodistanut -kampanjan.

Kampanja lähti käyntiin erittäin nopeasti. Jo ensimmäisen illan aikana sosiaalinen media täyttyi ihmisten kokemuksista rasismista, jota he ovat Suomessa kohdanneet tai todistaneet. Kokemukset olivat erilaisia, monet kertoivat, että ovat kohdanneet suoraa rasismia, haukkumista ja tönimistä. Toiset taas nostivat esille rakenteellisen rasismin, eli rakenteissa piilossa olevan rasismin. Asiaa nostivat esille kaikenlaiset ihmiset kansanedustajista nuoriin opiskelijoihin. Rasismi ja sen todistaminen ei katso sosioekonomista taustaa, kuten monet väittävät sen katsovan. Rasismi elää ja hengittää yhtä vapaana eduskunnan seinien sisällä, koulujen käytävillä ja metroasemalla. Se ei katso paikkaa eikä aikaa.

Yksittäisten ihmisten lisäksi kampanjaa lähti tukemaan monet järjestöt ja viralliset tahot. Saimme tukemme yli 50 eri taholta. Mukana oli järjestöjä, ylioppilaskuntia ja viranomaisia. Monet järjestöt toivat esille antirasistista työtä, jota he ovat järjestössään tai järjestönä tehneet. Haluamme kiittää kaikkia eri tahoja ja ihmisiä, jotka lähtivät tukemaan kampanjaamme.

Sanoilla on merkitystä. Sillä, että puhuuko yhdenvertaisuudesta vai suvaitsevaisuudesta on merkitystä. Se, että puhuuko maahanmuuttajista aina kun näkee ihmisen, joka on rodullistettu on väliä. Sanat eivät kuitenkaan riitä, jos niiden tukena ei ole tekoja, jotka vastaisivat sanoja. Kun päätimme perustaa Fem-R:n koimme, ettei Suomessa puheet yhdenvertaisuudesta tai rasismin nollatoleranssista vastannut tekoja. Moni meistä kokee rasismia juuri niissä paikoissa, joissa seinissä lukee ”syrjinnästä vapaa tila”. Moni kokee syrjintää siellä, missä tuodaan esille ylpeästi, että tila tai yhteisö on ”suvaitsevainen”. Tämä yhteiskunta ei ole vielä valmis. Sen vuoksi tämä järjestö perustettiin.

Mikä Suomen rasismikeskustelussa mättää?

#olentodistanut -kampanjan tarkoituksena oli nostaa esille rodullistettujen kohtaamaa rasismia. Olimme turhautuneita siihen, että rasismi kuitattiin aina yksittäistapaukseksi. Olimme väsyneitä siihen, että ihmiset kuvittelivat, että jos sanoo kerran ”en hyväksy rasismia” niin se riittäisi ja muuttaisi tämän yhteiskunnan rasismista vapaaksi. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, joilla tehdään tästä yhteiskunnasta sellainen, jossa ihonväri, äidinkieli ja etninen tausta ei vaikuta siihen millaista elämää voi elää. Tällä hetkellä nämä kaikki vaikuttavat.

Suomessa ei ole yhtäkään järjestöä, joka tekisi antirasistista työtä meidän rodullistettujen ehdoilla. Monet antirasistiset kampanjat ovat olleet erittäin ongelmallisia, eikä niissä ole kuunneltu etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ja rodullistettuja. Antirasistinen työ on pitkään ollut Suomessa sitä, että on puhuttu meidän puolesta ilman, että meitä on kuunneltu. Me tarvitsemme liittolaisia, jotka ymmärtävät sen, että rasismi vahingoittaa meitä. Mutta me tarvitsemme ennen kaikkea liittolaisia, jotka haluavat kuunnella meitä ja tehdä töitä meidän kanssamme eikä meidän puolesta.

Rasismikeskustelun on edettävä parempaan suuntaan Suomessa. Tällä hetkellä rodullistetut yritetään hiljentää kaikin eri tavoin. Sen osoitti #olentodistanut -kampanja. Kun aloitimme kampanjan, jo heti ensimmäisen illan aikana kimppuumme kävi internetin trolliarmeija. Meidät yritettiin hiljentää sanomalla, että valehtelemme ja uhriudumme. Vaikka trollit yrittivät hiljentää meidät, he eivät onnistuneet siinä, sillä me uskomme, että olemme tämän kampanjan avulla aloittaneet uuden keskustelun rasismista ja siitä käydystä keskustelusta. Tämän kampanjan avulla meidät huomattiin ja meidät kuultiin. Mitä enemmän trollit trollasivat, sen enemmän tämä aihe nousi esille sosiaalisessa mediassa ja meidän viestimme kuultiin.

Haluamme pyytää sinut mukaan järjestöömme. Lähde tekemään Suomesta parempaa paikkaa meille kaikille. Jos olet rodullistettu, tule mukaamme, sillä täällä voit olla omaitsesi ja tehdä tästä yhteiskunnasta parempaa paikkaa omalla äänelläsi ja sinun ehdoillasi. Jos olet liittolainen, tule mukaamme, sillä täällä voit tehdä antirasistista ja feminististä työtä, jossa oikeasti kuunnellaan meitä. Täällä muutetaan maailmaa, joten tervetuloa mukaamme.

Puheenjohtajat, Brigita Krasniqi ja Nitin Sood