Ruskeat lhbtiq-ihmiset eivät kaipaa valkoista pelastajaa

Helsinki Pride on jälleen täällä ja Helsingin katukuvassa liehuu vuosi toisensa jälkeen yhä useampi sateenkaarilippu, mikä rohkaisee, voimaannuttaa ja antaa tilaa kaikille niille ihmisille, jotka ovat joutuneet piilottelemaan ja häpeämään omaa elämäänsä. Silti, huolimatta kaikista sateenkaarilipuista Helsingin kaduilla, osa meistä jää edelleen näkymättömäksi aivan kuin meitä ei olisi olemassa.

Transsukupuoliset ruskeat seksityöntekijät, kuten Marsha P. Johnson, olivat keskeisessä roolissa Stonewallin mellakoissa, joissa vaadittiin lhbtiq-oikeuksien turvaamista ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan poliisiväkivallan lopettamista.

Juuri näiden mellakoiden vuoksi meillä on marsseja ympäri maailmaa, jotka tunnetaan Pridenä, mutta harva muistaa ruskeiden, mustien, sukupuolivähemmistöjen ja/tai seksityöntekijöiden merkitystä lhbtiq-oikeuksien edistämisessä. Meidät pyyhitään pois tarinoista ja huomio siirretään valkoisiin ihmisiin kirjoittamalla historia uudelleen.

Vuosien saatossa valkoiset ovat onnistuneet rakentamaan narratiivin, jossa he ovat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vankkumattomia puolustajia, kun taas ruskeat ihmiset nähdään jopa vaaraksi sateenkaariväestön turvallisuudelle ja hyvinvoinnille.

Uudessa tarinassa valkoisen miehen taakka on todellinen kuorma, jota on kannettava. Länsimaat joutuvat jatkuvasti läksyttämään afrikkalaisia ja aasialaisia maita, koska vain niissä maissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohdellaan epäinhimillisesti ja heidän ihmisoikeudet ovat vaarassa. Valkoinen narratiivi mahdollistaa sen, että jotkut voivat jopa käyttää lhbtiq-oikeuksia rasismin keppihevosena.

Narratiivissa muistutetaan usein, kuinka 72 maassa homoseksuaalisuus on edelleen rikos ja valkoisten on tehtävä asialle jotakin, koska kukaan muu ei aio tehdä asian eteen mitään. Mutta kuten Pride-historian kanssa, meidät on taas kumitettu pois ja tarinaa on kirjoitettu uudelleen. Koska miksipä valkoiset ihmiset eivät haluaisikaan unohtaa sitä, että homoseksuaalisuus on tänä päivänä rikos niin monessa maassa juuri heidän takiaan?

Siirtomaavaltojen yksi suurimpia vientituotteita Afrikkaan ja Aasiaan oli homo- ja transfobia. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi suurimmassa osassa maailman maista on kolonialismin perintö, sillä eurooppalaiset toivat mukanaan oman lainsäädännön, jossa homoseksuaalisuus oli rikos.

Ennen heidän tuloaan monissa eri Afrikan ja Aasian kulttuureissa seksuaalisuutta käsiteltiin avoimesti ja sukupuolen moninaisuus oli luontainen osa elämää. Tätä harvoin kuitenkaan muistetaan, kun valkoisen miehen taakkaa kantava kertoo olevansa huolestunut seksuaali- ja seksuaalivähemmistöjen asemasta Nigeriassa.

Pakistanin parlamentti hyväksyi keväällä uuden translain, joka on yksi maailman edistyksellisimpiä ja ihmisoikeusperustaisimpia translakeja. Laki perustuu itsemääräämisoikeuteen eli ihminen voi itse päättää sukupuolensa ja korjata sukupuolen virallisissa henkilöpapereissa. Lisäksi Pakistanin laki mahdollistaa kolmannen vaihtoehdon juridiseksi sukupuoleksi ja suojaa transihmisiä syrjinnältä.

Suomessa taas juridisen sukupuolen vahvistaminen vaatii edelleen lisääntymiskyvyttömyyttä ja nöyryyttäviä lääketieteellisiä diagnooseja, jossa ihmisen pitää todistaa ”kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen” ja ”elävänsä tämän mukaisessa sukupuoliroolissa.”

Suomi on saanut useita suosituksia YK:lta translain uusimiseksi ja monet tahot ovat kritisoineet lakia, mutta silti Suomi on kieltäytynyt uudistamasta translakia. Suomessa transsukupuoliset pakkosterilisoidaan, mutta tästä huolimatta Suomi kokee oikeudekseen edistää ulkomailla ”jokaisen oikeutta määritellä itse oma sukupuolensa ja seksuaalisuutensa”. Suomi kantaa valkoisen miehen taakka ja haluaa pelastaa transsukupuoliset muualla maailmalla samalla, kun se itse loukkaa transihmisten oikeuksia.

Valkoisuus ei ole tae siitä, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet toteutuvat. Samalla tavalla ruskeus ei johda automaattisesti homo- tai transfobiaan. Meitä ruskeita homoja ja lesboja ja transsukupuolisia ja panseksuaaleja on olemassa, eikä meidän tarvitse kiittää olemassaolostamme tai oikeuksistamme valkoisia. Me olemme ja tulemme aina taistelemaan omien oikeuksiemme puolesta.

Tämän takia valkoisuuden normin ja rasististen rakenteiden purkaminen pitää olla yksi suomalaisten kuin muiden länsimaalaisten lhbtiq-aktivistien ja -liikkeiden tavoitteita. Sateenkaarijärjestöjen pitää haastaa valkoista narratiivia, joka mitätöi meidän saavutuksiamme ja esittää valkoisuuden ainoana vaihtoehtona lhbtiq-ihmisille.

Ilman kriittistä anti-rasistista otetta sateenkaariaktivismi ainoastaan pönkittää rasistisia valtarakenteita, jolloin valkoinen saa kuvitella olevansa sankari ja pelastaa ruskean homon. Sitä me emme kaipaa.

Nitin Sood
Fem-R:n puheenjohtaja
nitin@fem-r.fi

An Open Letter to Plan International regarding Plan Finland’s ”Maternity wear for a 12-year old”-campaign

AN OPEN LETTER TO PLAN INTERNATIONAL
By, Fem-R

Dear Plan International,

We are writing this letter because one of our aim as an organisation is to influence and encourage other organisations and institutions working in multicultural, in this case development, field to implement feminist and anti-racist principles in their work. We feel that, as the following shows, there is still a lot of work to be done when it comes to seeing these principles truly be represented in the organisations in question.

Last fall Plan International Finland released a campaign that aimed at raising awareness of childhood pregnancies. The campaign portrayed a pregnant 12-year-old black Zambian girl named Fridah in maternity clothes. The clothes were designed by a Finnish fashion designer Paola Suhonen and the campaign photographs were taken by Meeri Koutaniemi. Both Suhonen and Koutaniemi are renowned and celebrated in their respective fields (of design and photography). According to Plan International Finland the idea of the campaign was to create a maternity collection that shouldn’t exist. In the campaign making of video (now deleted by Plan Finland) Paola Suhonen describes that the design of the clothes was to portray a “Hampton’s feel”. Also in the video the black girl, Fridah, whose tragedy is supposed to bring light to the whole issue in question, is paradoxically on a “supporting role” only to highlight the presence and work of the two white celebrity women.

The most vocal critic of the campaign has been dr. Faith Mkwesha, a researcher in gender studies at Åbo Academi University and Executive director of the non-profit organisation Sahwira Africa. In her article “Why were we not outraged? #ProtectBlackGirlsToo” published on the online media Ruskeat tytöt, dr. Mkwesha writes that:

“The failure to see African black girls as children who deserve protection is evident and seems to become a habit. This can be seen as dehumanizing the traumatized girl. It is racist because it perpetuates prejudices and negative stereotypes of black girls and women as hypersexualized and promiscuous.”

We at Fem-R agree with dr. Mkwesha that the campaign represents a narrative which is colonialist and racist. Adding to that, it raises the question does Plan International Finland understand all aspects of their obligation to

“Prevent harm and keep children and young people safe and protected” (Plan International’s website)

We feel that Plan International Finland has failed to truly understand and implement necessary actions according to the critique raised by dr. Mkwesha and others about the campaign. Also we are concerned whether Plan International Finland is able to see the consequences of their work on racialised and brown people both in Finland and the Global South.

So we ask:

Is Plan International aware of the content of the campaign in question and does it consider the campaign to represent the values of the organisation?

If so, is Plan International aware of the criticism Plan International Finland has received considering the campaign and given that it is aware, is Plan International satisfied with Plan International Finland’s utterly insufficient response to the critique?

Plan International Finland defended portraying Fridah in the campaign by saying that they had asked the permission from Fridah herself and also from her parents. Is this really a sufficient argument for Plan International? How does Plan International morally justify using people in their advertising campaigns that are dependent of financial and other aid provided by Plan International to their communities?

It is time that the actors working in the field of development aid take true responsibility of the imagery and narratives of racialised people that they portray in their campaigns. We no longer are willing to accept to see brown and racialised people presented as passive beings filled with problems. The world faces grave issues and there are people all over the world that live under circumstances that demand attention. The moral accountability that the “aid giver” faces must be held on a very high standard.

It is absolutely crucial that Plan International and other organisations like it go through the critique they receive very carefully and take necessary actions and make necessary changes according to that critique. Especially, taking in consideration the historical context, when it comes from brown and racialised people.