Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia – moninaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan on loputtava

Luku on pöyristyttävä: noin 700 000. Niin moni suomalaisnainen on ollut väkivaltaisessa parisuhteessa. Tämä tarkoittaa lähes joka kolmatta naista.

Tiedämme, että näin ei voi eikä saa jatkua.

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomen merkittävin ihmisoikeusloukkaus. Nainen joutuu kumppaninsa surmaamaksi kolme kertaa useammin kuin mies. Tiesitkö, että maamme toiseksi yleisin henkirikostyyppi on parisuhdekumppanin tai entisen kumppanin surmaama nainen?

Tutkimukset kertovat lisäksi, että maahanmuuttajanaiset ja vammaiset naiset ovat muita naisia alttiimpia kokemaan väkivaltaa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii tulevalta hallitukselta järeitä toimia moninaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi. Haluamme, että naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskeva Euroopan neuvoston sopimus toimeenpannaan täysimääräisesti.Tämä tarkoittaa, että päättäjät alkavat vihdoin priorisoida naisten oikeuksia puheiden lisäksi myös poliittisissa valinnoissa. Jotta väkivaltaa voidaan estää tehokkaasti, tarvitaan työhön riittävästi rahaa, laadukasta koulutusta viranomaisille sekä järjestöjen roolin ja rahoituksen vahvistamista.

Väkivallan ehkäisy ja väkivallan uhrien palvelut on suunniteltava siten, että Suomessa jokainen nainen saa elää vailla pelkoa väkivallasta.

Kun puhutaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan uhreille tarkoitetuista palveluista, on ensiarvoisen tärkeää, että palveluverkoston järjestämisessä kiinnitetään huomiota paitsi palvelujen sukupuolierityisyyteen myös naisten moninaisuuteen.Palvelut täytyy turvata jokaiselle: lapsille ja nuorille, ikääntyville naisille, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille, vammaisille naisille ja maahanmuuttajanaisille. Palveluiden täytyy olla saatavilla ilman ajanvarausta, sosiaaliturvatunnusta, rahaa tai suomen kielen taitoa asuinpaikasta riippumatta.

Tilanne ei korjaannu toiveajattelulla. Poliittisessa päätöksenteossa on tunnistettava ja tunnustettava jatkossa entistä paremmin eri taustoista tulevien naisten tilanteet ja ne intersektionaaliset risteyskohdat, joissa väkivallan tai syrjinnän uhka on keskimääräistä korkeampi. Muun muassa tämän takia on välttämätöntä, että erilaisten naisten edustus turvataan kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Moninaisten naisten osaamista on hyödynnettävä, kun yhteiskunnallisia uudistuksia suunnitellaan ja toteutetaan. Se on paitsi naisten myös koko yhteiskunnan etu.

Yhdessä saamme moninaiset äänemme kuuluviin!

Eva Biaudet
Puheenjohtaja
Naisjärjestöjen Keskusliitto

Vuonna 1911 perustettu Naisjärjestöjen Keskusliitto on sukupuolten tasa-arvoa edistävien naisjärjestöjen kattojärjestö. Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 60 jäsenjärjestöä, joissa on yhteensä yli 400 000 jäsentä. Keskusliitto toimii naisten aseman, sukupuolten tasa-arvon ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksien edistämiseksi yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa

Rasismin normalisointi

Rasismista ei saa tulla normaali, arkinen asia. Normaalia siitä tulee silloin, kun sitä ei tunnisteta, ei tunnusteta tai siltä suljetaan pahimmassa tapauksessa silmät kokonaan.

Rasismi on monitahoinen ilmiö, jonka osoittaminen on myös hyvin moninaista. Se ei ole aina fyysisesti haavoittavaa suoranaista väkivaltaa vaan arkipäivän rasismia voivat olla mm. ylimieliset ja arvioivat katseet, syrjiminen, ryhmästä poissulkeminen tai epäkunnioittavat huutelut liittyen etniseen taustaan.

Rasismi ruokkii epätasa-arvoa yksilöiden ja ryhmien välillä. Sen voisi sanoa olevan jopa sairaus. Sairaus, jonka ennaltaehkäisemiseen on pureuduttava jo hyvissä ajoin. Sairaus, jonka torjumiseen meidän kaikkien on pyrittävä. Vaikka se monelle saattaa tuntua hyvin tavoitteelliselta, voimme jokainen tehdä ennaltaehkäisyn eteen hommia.

Habiba Ali

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

The Impossible choice

The life of a refugee starts with an impossible choice and continues with a dangerous journey to an uncertain future, to escape the violent and grim circumstances of their countries. Many are beaten, shot or drowned in their paths to find peace and security. Yet, in some ways, their journey never ends because the receiving countries see them as threats to their society. On the other hand, the complex and protracted system of asylum seeking and the high probability of rejection of protection applications has intensively put these marginalized people social and psychological health at risk. The governments have visibly failed to provide protection and enforce civil, economic, political and social rights of minority groups, particularly of minority women.

In this regard, life of a refugee woman with Muslim background, such as myself, becomes even more vulnerable and exposed to myriad challenges. The precarious situation of their presence in a new society not only exposes them to racist practices but also forces them to adapt involuntary segregation.

The greatest segregation of refugee Muslim women is seen in the job market. They are highly concentrated in low-skilled jobs irrespective of their human capital (prior experiences, skills and qualifications). As one of my friends explained her job hunt experience: “Every time, when I try to find a job that suits my qualification and experience through recruitment agencies, I have been directed to the jobs which are totally under-skilled for me. Every time I have been reminded that my competency is not required in education but if I want to have work, I must accept the jobs where they need workers. I needed work badly, so I accepted a cleaning job.”

Another issue that emerges during interviews, is that refugees are not only steered towards low-skilled employment but also directed to the regional areas where labor-shortage has been identified. Safety and a grant of valid residency is only possible if that job falls in the region-required-category.

“After six months of constant work in cleaning, I came to know that I cannot apply for a work permit on the basis of my cleaning work form the region I am working in, because that region does not fall under the area where cleaners are required. Now I am moving to another region just to secure my residence permit.”

Another factor that aggravates marginalization, is that these refugee Muslim women don’t feel like they are in a situation to be “picky”. They are coming from distressed lands and precarious situations and they have no one to support them. This is why they often take whatever comes up regardless of the fact that the jobs being offered are much below their labour market experience, qualification and potential.

Such institutional and structural constraints keep refugees’, particularly Muslim women refugees, economically and culturally distant from the labour market. This aggravates the atmosphere of despair and anxiety, which manifests in loss of faith in the system and a lowered believe in opportunities to achieve better life standards. Structural discrimination causes not only adverse economic sentiments and social exclusion, but also imprints psychological scars. The ingrained discrimination, attitudinal and structural, results in lowering of self-esteem and depreciates the morale.

Secondly, due to misconceptions about Muslim women, particularly those who wear hijab, they are often seen as being passive and oppressed in the hands of religion and men. They are mocked for religious practices and rampantly queried to adapt in to the so-called Finnish norms. The notion of oppression and subjugation in their communities further marginalizes them and depletes opportunities to participate productively in the mainstream society. As a result of this, they become a clear and easy target for hate crimes, whether they are sitting in classrooms or participating in workplaces. In other words, Muslim women are profusely alienized in the host society and stigmatized for their choices. Muslim women experience more vulnerability and discrimination because their identities are coupled with religion.

The exclusion of Muslim women from mainstream society by means of gender, religion and culture reinforces racial inequalities. When Muslims are being expulsed from public spheres and employment opportunities, their abilities and capabilities to assimilate into mainstream society are simultaneously decreased. Moreover, precarious positions in social and economic spheres and their probability of progression are compromised. Therefore, instead of focusing on Muslim womens bodies and their attire in order to liberalize them, it is more important to underline the racialization of gender identities, defaecate islamophobia, and diminish other social hindrances which hamper in the social and economic inclusion of refugee Muslim women in the contemporary Finnish society.

Written by: Fath e Mubeen

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

Suomi ja ihmisoikeudet – kenelle ja keneltä?

Ystävänpäivä oli tänä vuonna erityinen. Utsjoella käytiin käräjäoikeudessa historiallinen oikeudenkäynti. Syytettynä “luvattomasta kalastuksesta” oli joukko saamelaisia, sillä pari vuotta sitten he kalastivat  siellä, missä he ovat kalastaneet aina ennenkin. Ainoa ero entiseen oli, että uusien säännösten mukaan se oli kielletty. Se taas ei sovi saamelaiseen oikeuskäsitykseen eikä Suomen perustuslakiin tai kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Ei kalastus samoilla paikoilla, joilla monet sukupolvet meitä ennenkin ovat kalastaneet, voi olla väärin. Siksi nämä henkilöt ilmoittautuvat poliisille ja tässä ollaan, omista oikeuksista käräjöimässä.

Kuukautta myöhemmin asiasta tuli  tuomio, jossa oikeus hylkäsi syytteet. Lapin käräjäoikeus on tuomioissaan samaa mieltä kanssamme; perustuslaki on kalastuslakia ja kalastusta rajoittavia säännöksiä vahvempi. Saamelaisilla on oikeus kieleen ja kulttuuriin, siis myös kalastukseen ja nyt tehdyt rajoitukset ovat kohtuuttomia. Ratkaisut ovat historiallisia, sillä tämä oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun rikosoikeudenkäynnissä perustellaan saamelaisten perustuslaillisella oikeudella. Asia etenee sovitusti vielä korkeimpaan oikeuteen, jotta siitä saadaan ennakkopäätös koskien kaikkien saamelaisten oikeuksia omaan kulttuuriin. Sitä odotellessa mielessä on kuitenkin tämä: Voitto, voitto! Käräjäoikeuden päätös on oikea.

Mutta hetkinen. Tähänkö on tultu? Miksi ihmisoikeuksien mallimaassa Suomessa, ihmisoikeuksista taistellaan oikeudessa?

Suomen valtio on sitoutunut YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien sopimukseen ja kirjannut saamelaisten oikeudet perustuslakiin. Perustuslaissa siis lukee näin: “Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.” Lisäksi saamelaiskäräjälaissa todetaan, että viranomaisten on neuvoteltava saamelaiskäräjien kanssa kaikista saamelaisia merkittävästi koskevista kysymyksistä.

Nämä ovat kuitenkin vain muodollisuuksia, joihin valtio ei tosiasiassa ole sitoutunut. Kerta toisensa jälkeen näemme, kuinka äänellämme ei ole väliä. Tenon kalastussopimus, kalastuslaki, metsähallituslaki, saamelaiskäräjälaki… Esimerkiksi näissä viime aikaisissa hankkeissa Suomi valtiona on systemaattisesti sivuuttanut saamelaisten mielipiteen.

Eikä tälle tunnu olevan loppua; yllä leijutetaan nytkin uhkaa esimerkiksi Jäämeren radasta ja porolukujen leikkaamisesta, jotka molemmat veisivät lukuisilta poronhoitajilta elinkeinon. Poronhoito ja muut perinteiset elinkeinot ovat tärkeä osa kulttuuriamme ja niiden katoaminen uhkaisi myös kielen säilymistä. Samaan aikaan Suomi lykkää hamaan tulevaisuuteen meille äärimmäisen tärkeän ILO 169-sopimuksen ratifioinnin vetoamalla syihin, joita itse kutsun tekosyiksi.

Suunnan voi muuttaa. Saamelaisten oikeudet on otettava osaksi muuta Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa. Ne eivät ole mielipidekysymyksiä eikä niitä voi jättää vain saamelaisten itsensä vastuulle. Saamelaisten ei pidä viettää ystävänpäivää tai muitakaan päiviä oikeusistuimissa kertoen, että Suomen on noudatettava omaa perustuslakiaan. Siitä huolehtiminen on valtion itsensä tehtävä.

Buori rasismma vuostásaš vahku!T

Kirjoittaja: Anni Koivisto

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa