Keskustelu transoikeuksista – harhautustaktiikat

Marinin hallitus on aloittanut itsemääräämisoikeuteen perustuvan translain kokonaisuudistuksen. Tämän uudistuksen tärkeimmät muutokset ovat lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta luopuminen, sekä juridisen vahvistamisen ja lääketieteellisten hoitojen erottaminen. Jälkimmäinen tarkoittaa, ettei sukupuolen virallinen muuttaminen vaadi enää lääketieteellisten hoitojen aloittamista.

Hallitusohjelmassa nämä oikeudet on kuitenkin suunniteltu annettaviksi vain täysi-ikäisille, eli 18-vuotta täyttäneille.

Tässä vaiheessa on tärkeä nostaa esille, että translain uudistus pyrkii saamaan alaikäisille oikeuden juridisen sukupuolen vahvistamiseen oman selvityksen kautta. Se ei ota kantaa hoitojen saatavuuteen, tai vaadi alaikäisille hormonihoitoa tai kirurgista hoitoa. Translain uudistamisessa on kyse juridisten muutosten mahdollistamisesta nuorille ja lääketieteellisten muutosten mahdollistamisesta aikuisille.

Lasten hoidot ovat kuitenkin se, mihin translain uudistusta vastustavat jatkuvasti keskittyvät. Kauhukuvia pikkulasten paineista olla “erilaisia” tai “kuulua joukkoon” viljellään käyttämällä yleistä argumentointivirhettä. Perusteluina referoidaan usein katujia, käyttäen henkilöitä jotka ovat katuneet transitiotaan todistusaineistona siitä, että hoitoja saisi nykyään jopa liian helposti. Käytännössä hoitoihin pääseminen on kuitenkin edelleen haastavaa ja kansainvälisissä tutkimuksissa luvut ovat pysyneet pieninä.

On tärkeää käydä keskustelua niistä, jotka katuvat hoitojaan jälkikäteen. Liian usein keskustelu kuitenkin kehystetään vastakkainasetteluksi niiden välillä jotka haluavat hoitoja ja niiden välillä jotka ovat niitä saaneet mutta katuvat. Ei kuitenkaan ole olemassa lääketieteellisiä toimenpiteitä, hoitoja tai käytäntöjä jotka olisivat 100% onnistuneita. Transhoitojen tuloksia tutkittaessa on myös käytännössä nähty, kuinka ne vaikuttavat positiivisesti transihmisten psyykkiseen hyvinvointiin, kehitykseen, sekä masennuksen ja itsetuhoisuuden vähentämiseen.

Lääketieteeseen kuuluu virhemarginaali. Yleensä kysymys onkin riskien punnitsemisesta: onko potilaalle enemmän haittaa siitä, että hän saa säteilyä pään kuvantamisesta, vai siitä jos hänellä olisi aivoverenvuoto joka jäisi huomaamatta. Transihmisten hoidoissa kysymys onkin pohjimmiltaan siitä, kuinka tärkeänä me yhteiskuntana pidämme transihmisten hyvinvointia. Osin tästä johtuen kansainväliset suositukset tukevatkin transihmisten hoitamista. 

Lisäksi keskustelussa hoitoja katuvista tuodaan liian harvoin esille se, että tutkimusten valossa tämä joukko on suhteellisen pieni. Yhdysvaltojen trans-kyselyn mukaan, (joka on laajin tähän asti suoritettu kysely, 28 000 vastaajalla) 8% oli joskus detransitioitunut, kun taas heistä 62% oli transitioitunut uudelleen. Kyselyssä yleisimmät syyt hoitojen perumiseen tai detransitioon olivat lähipiirin negatiiviset asenteet, prosessin raskaus ja vain 5%:lla niistä, jotka olivat detransitioituneet syynä oli väärä sukupuoli-identiteetti

Näiden faktojen valossa julkinen keskustelu transoikeuksista on usein turhauttavaa seurattavaa. Viimeisimpiä kommentteja oli Twitterissä keskustelua herättänyt Heidi Wikströmin kirjoitus Lääkärilehdessä. Wikström on aiemminkin kommentoinut transoikeuksia kirjoituksissaan, usein peräänkuuluttaen lääkäreiden autonomiaa ja “rauhallista etenemistä”. Viimeisimmässä kirjoituksessa Wikström oli sisällyttänyt tekstiinsä linkin transfobiselle sivustolle, joka Twitter reaktioiden jälkeen poistettiin. Sivusto kuitenkin mainitaan tekstissä edelleen.

Lääkäreillä, etenkin sukupuolen moninaisuus-teemoja eniten kohtaavilla psykiatreilla, on paljon valtaa suhteessa transihmisten oikeuksiin. Lääkärit eivät kuitenkaan ole yhteiskunnasta erillään ja tämän vuoksi he eivät ole neutraaleja mitä tulee asenteisiin transihmisiä kohtaan. Tämän vuoksi olisi toivottavaa, että lääketieteellisessä kontekstissa lääkärit pysyisivät tutkitussa tiedossa ja toisaalta tunnustaisivat myös oman osaamisensa rajat. Esimerkiksi kirurgi ei välttämättä tiedä transhoidoista paljon enempää kuin psykiatri tietäisi Whipplen leikkauksesta. 

Lääkärit toimivat portinvartijoina suhteessa transihmisiin. Kansainväliset tutkimukset ja hoitosuositukset kannattavat transihmisten hoitoa, eikä kyseessä ole vain “vahvojen kansalaisjärjestöjen” agenda. Suomi ei ole tähän asti noudattanut näitä hoitosuosituksia ja on mm. kieltäytynyt YK:lta saamistaan suosistuksista

Keskustelua pyritään ohjaamaan mis-informaatiolla, tiedon väärin tulkinnalla, pseudotieteellisin argumentein ja avoimesti antitrans-agendalla olevien järjestöjen legitimoinnilla pois transihmisten hyvinvoinnista, kansainvälisistä tutkimuksista ja alan ammattilaisten lausunnoista. Kyseessä ovat vanhentuneet, toisaalta hienovaraiset mutta kokeneelle lukijalle kuitenkin läpinäkyvät transfobisen retoriikan keinot, joiden ei toivoisi esiintyvän sen enempää nettipalstoilla kuin lääkäreiden virallisessa lehdessäkään. 

Olisi toivottavaa, että tulevaisuudessa keskityttäisiin Translain uudistukseen nuorten (erityisesti transnuorten) hyvinvointi edellä, eikä käytettäisi nuorten haavoittuvaa asemaa keppihevosena transoikeuksien mitätöintiin. Kun translaki uudistetaan toivomme kokonaisuudistusta joka pohjautuu kansainväliseen tutkimustietoon, nuorten hyvinvointiin ja itsemääräämisoikeuteen.

Kevin Koho (LGBTQIA+ aktivisti) ja Fem-R:n hallitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.