Viime päivinä on keskusteltu uudesta Pride-lipusta, joka sisällyttäisi myös sateenkaarirodullistetut ja transsukupuoliset. Me Fem-R toivomme, että ensi vuoden HelsinkiPridessa on esillä uusi inklusiivisempi ja yhdenvertaisempi Pride-lippu, joka nostaa esille myös vähemmistöt vähemmistössä.
Nykyinen Pride-lippu on vakiintunut symboli yhdenvertaisuudelle ja moni meistä samaistuu sen viestiin. On kuitenkin huomioitava, ettei lippu edusta kaikkia. Vähemmistöt vähemmistön sisällä jäävät usein marginaaliin, eikä heitä kuulla. Meidän on puhuttava rasismista ja transfobiasta, jota esiintyy sateenkaariyhteisössä. Liian moni sateenkaarirodullistettu jää yhteisön ulkopuolelle, sillä hänen etnisyyttään tai uskontoaan ei hyväksytä. Liian moni transsukupuolinen jaa sateenkaariyhteisön ulkopuolelle.
Rodullistetut ovat olleet vaiennettuja lhbtiq-yhteisössä. Meidän puolesta on puhuttu vuosien ajan ja meidän historiaamme on yritetty hiljentää. Kuka puhuu siitä, että rodullistettu transsukupuolinen Marsha P.Johnson on yksi tärkeimpiä henkilöitä, joka on vaikuttanut Priden syntyyn? Ei kukaan.
Tämän vuoden Priden teemana on ääni. Toivomme, että tänä vuonna nousee esille yhteisössä marginaalissa olevien äänet. Uusi lippu olisi symboli sille, että meitä kuunnellaan ja meidät hyväksytään. lhbtiq-rodullistetut ja transsukupuoliset ovat osa sateenkaari yhteisöä. Sateenkaariyhteisön on tarkasteltava valtarakenteita omassa yhteisössään. Vähemmistöt vähemmistön sisällä kohtaavat jatkuvasti syrjintää ja meidän on puututtava tähän. Inklusiivisempi lippu on ensimmäinen askel kohti yhdenvertaisempaa sateenkaariyhteisöä.
Tarvitseeko sateenkaarilippu lisää värejä? Vai jääkö siitä aina puuttumaan jokin väri, jota kukaan ei ymmärtänyt ottaa huomioon? Yritän sanoa, että minusta tuntuu hieman näpertelyltä keskittyä tämän yhdenvertaisuuden symbolin ongelmallisuuteen samaan aikaan kun esimerkiksi Suomen somali- ja romaniyhteisöissä suljetaan homoseksuaalit ja trans-ihmiset täysin ulkopuolelle. Tunnen ihmisiä, jotka pelkäävät näissä yhteisöissä raakaa väkivaltaa seksuaalisuutensa vuoksi ja pelko ei ole aiheeton.
Esimerkiksi nämä mainitut yhteisöt todella kaipaisivat avointa keskustelua seksuaalisuuden monimuotoisuudesta ja FEM-R voisi olla tässä suunnannäyttäjä, mutta se olisi tietenkin vaikeampaa kuin vaatia sateenkaareen lisää värejä. Minusta tuntuu, että menette järjestönä ali siitä missä aita on matalin. Toivon teille tsemppiä tärkeään työhön, mutta myös itsetutkiskelun ja -kritiikin hetket olisivat paikallaan. Onko järjestönne prioriteetit järkeviä?
Ps. Paljon huomiota saanut dokumentti The Death and Life of Marsha P. Johnson (2017) löytyy mm. Netflixistä.