Marinin hallitus on aloittanut itsemääräämisoikeuteen perustuvan translain kokonaisuudistuksen. Tämän uudistuksen tärkeimmät muutokset ovat lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta luopuminen, sekä juridisen vahvistamisen ja lääketieteellisten hoitojen erottaminen. Jälkimmäinen tarkoittaa, ettei sukupuolen virallinen muuttaminen vaadi enää lääketieteellisten hoitojen aloittamista.

Hallitusohjelmassa nämä oikeudet on kuitenkin suunniteltu annettaviksi vain täysi-ikäisille, eli 18-vuotta täyttäneille.

Tässä vaiheessa on tärkeä nostaa esille, että translain uudistus pyrkii saamaan alaikäisille oikeuden juridisen sukupuolen vahvistamiseen oman selvityksen kautta. Se ei ota kantaa hoitojen saatavuuteen, tai vaadi alaikäisille hormonihoitoa tai kirurgista hoitoa. Translain uudistamisessa on kyse juridisten muutosten mahdollistamisesta nuorille ja lääketieteellisten muutosten mahdollistamisesta aikuisille.

Lasten hoidot ovat kuitenkin se, mihin translain uudistusta vastustavat jatkuvasti keskittyvät. Kauhukuvia pikkulasten paineista olla “erilaisia” tai “kuulua joukkoon” viljellään käyttämällä yleistä argumentointivirhettä. Perusteluina referoidaan usein katujia, käyttäen henkilöitä jotka ovat katuneet transitiotaan todistusaineistona siitä, että hoitoja saisi nykyään jopa liian helposti. Käytännössä hoitoihin pääseminen on kuitenkin edelleen haastavaa ja kansainvälisissä tutkimuksissa luvut ovat pysyneet pieninä.

On tärkeää käydä keskustelua niistä, jotka katuvat hoitojaan jälkikäteen. Liian usein keskustelu kuitenkin kehystetään vastakkainasetteluksi niiden välillä jotka haluavat hoitoja ja niiden välillä jotka ovat niitä saaneet mutta katuvat. Ei kuitenkaan ole olemassa lääketieteellisiä toimenpiteitä, hoitoja tai käytäntöjä jotka olisivat 100% onnistuneita. Transhoitojen tuloksia tutkittaessa on myös käytännössä nähty, kuinka ne vaikuttavat positiivisesti transihmisten psyykkiseen hyvinvointiin, kehitykseen, sekä masennuksen ja itsetuhoisuuden vähentämiseen.

Lääketieteeseen kuuluu virhemarginaali. Yleensä kysymys onkin riskien punnitsemisesta: onko potilaalle enemmän haittaa siitä, että hän saa säteilyä pään kuvantamisesta, vai siitä jos hänellä olisi aivoverenvuoto joka jäisi huomaamatta. Transihmisten hoidoissa kysymys onkin pohjimmiltaan siitä, kuinka tärkeänä me yhteiskuntana pidämme transihmisten hyvinvointia. Osin tästä johtuen kansainväliset suositukset tukevatkin transihmisten hoitamista. 

Lisäksi keskustelussa hoitoja katuvista tuodaan liian harvoin esille se, että tutkimusten valossa tämä joukko on suhteellisen pieni. Yhdysvaltojen trans-kyselyn mukaan, (joka on laajin tähän asti suoritettu kysely, 28 000 vastaajalla) 8% oli joskus detransitioitunut, kun taas heistä 62% oli transitioitunut uudelleen. Kyselyssä yleisimmät syyt hoitojen perumiseen tai detransitioon olivat lähipiirin negatiiviset asenteet, prosessin raskaus ja vain 5%:lla niistä, jotka olivat detransitioituneet syynä oli väärä sukupuoli-identiteetti. 

Näiden faktojen valossa julkinen keskustelu transoikeuksista on usein turhauttavaa seurattavaa. Viimeisimpiä kommentteja oli Twitterissä keskustelua herättänyt Heidi Wikströmin kirjoitus Lääkärilehdessä. Wikström on aiemminkin kommentoinut transoikeuksia kirjoituksissaan, usein peräänkuuluttaen lääkäreiden autonomiaa ja “rauhallista etenemistä”. Viimeisimmässä kirjoituksessa Wikström oli sisällyttänyt tekstiinsä linkin transfobiselle sivustolle, joka Twitter reaktioiden jälkeen poistettiin. Sivusto kuitenkin mainitaan tekstissä edelleen.

Lääkäreillä, etenkin sukupuolen moninaisuus-teemoja eniten kohtaavilla psykiatreilla, on paljon valtaa suhteessa transihmisten oikeuksiin. Lääkärit eivät kuitenkaan ole yhteiskunnasta erillään ja tämän vuoksi he eivät ole neutraaleja mitä tulee asenteisiin transihmisiä kohtaan. Tämän vuoksi olisi toivottavaa, että lääketieteellisessä kontekstissa lääkärit pysyisivät tutkitussa tiedossa ja toisaalta tunnustaisivat myös oman osaamisensa rajat. Esimerkiksi kirurgi ei välttämättä tiedä transhoidoista paljon enempää kuin psykiatri tietäisi Whipplen leikkauksesta. 

Lääkärit toimivat portinvartijoina suhteessa transihmisiin. Kansainväliset tutkimukset ja hoitosuositukset kannattavat transihmisten hoitoa, eikä kyseessä ole vain “vahvojen kansalaisjärjestöjen” agenda. Suomi ei ole tähän asti noudattanut näitä hoitosuosituksia ja on mm. kieltäytynyt YK:lta saamistaan suosistuksista. 

Keskustelua pyritään ohjaamaan mis-informaatiolla, tiedon väärin tulkinnalla, pseudotieteellisin argumentein ja avoimesti antitrans-agendalla olevien järjestöjen legitimoinnilla pois transihmisten hyvinvoinnista, kansainvälisistä tutkimuksista ja alan ammattilaisten lausunnoista. Kyseessä ovat vanhentuneet, toisaalta hienovaraiset mutta kokeneelle lukijalle kuitenkin läpinäkyvät transfobisen retoriikan keinot, joiden ei toivoisi esiintyvän sen enempää nettipalstoilla kuin lääkäreiden virallisessa lehdessäkään. 

Olisi toivottavaa, että tulevaisuudessa keskityttäisiin Translain uudistukseen nuorten (erityisesti transnuorten) hyvinvointi edellä, eikä käytettäisi nuorten haavoittuvaa asemaa keppihevosena transoikeuksien mitätöintiin. Kun translaki uudistetaan toivomme kokonaisuudistusta joka pohjautuu kansainväliseen tutkimustietoon, nuorten hyvinvointiin ja itsemääräämisoikeuteen.

Kevin Koho (LGBTQIA+ aktivisti) ja Fem-R:n hallitus

Itsenäisyyspäivieni perinteisiä pohdintoja ovat, mitä suomalaisuus ja isänmaallisuus tarkoittavat. Haluaisin ajatella, että suomalaisuus on kuin hyvä viini, joka paranee vanhetessaan. Kuitenkin viime vuosina makuun on usein sekoittunut etikan karvaampia sävyjä. On vaikea olla huolehtimatta siitä, millaiseen suuntaan Suomi on menossa toisella vuosisadallaan. 

Miltä Suomi näyttäisi 10 vuoden päästä, jos sinä saisit päättää?

Alla on oma ehdotelmani. Suunta, johon mielestäni meidän pitäisi yhdessä Suomea viedä.

Vuonna 2029:

Suomen taloudella menee hyvin. Talous on muutama vuosi sitten kääntynyt uudestaan nousuun vuoden 2023 laman jälkeen. Intersektionaalisen feminismin puolue (IFP) väittää tämän johtuvan pääasiassa panostuksesta kansalaisten hyvinvointiin ja koulutukseen, joka on mahdollistanut teknologian innovaatioita ja viennin kasvua. Äärioikeiston mielestä tämä on silkkaa vaalihöpinää ja propagandaa, mutta he eivät uskalla sanoa tätä ääneen.

Asevelvollisuus vanhassa muodossaan on lakkautettu. Äänestäjien mitta tuli viisi vuotta aiemmin täyteen ja kansalaistorilla kokoontui heterogeeninen joukko vaatimaan tasapuolisempaa maailmaa. Feministit toistivat yli vuosikymmenen vanhan vaatimuksen sukupuolten tasa-arvosta. Asevelvollisuuden tilalle on muodostettu kansalaispalvelu. Pieni osa nuorista suomalaisista menee edelleen armeijan palvelukseen, etenkin tätä toivoessaan. Loput käyttävät vuoden toimien mm. vanhustenhuollossa. Palveluun on sisällytetty myös lyhyitä kursseja medianlukutaidosta ja logiikasta. 

Suomen kaupungit ovat kasvaneet. Maaseutujen tyhjeneminen ei kuitenkaan enää ylitä uutiskynnyksiä. On todettu, että ihmiset ovat muuttaneet pitkälti sinne, missä viihtyvät, riippumatta aiempien vuosien yrityksistä ohjailla muuttovirtoja säännöksillä. Kaupunginvaltuustojen vihreäkanta on innostunut tekemään suomalaisista kaupungeista maailman ekologisimpia asuinympäristöjä. Haja-asutuspaikkakuntien palveluiden turvaamiseksi on järjestetty osittain asukkaista koostuva työryhmiä, joka kehittää uusia ratkaisuja näiden alueiden palveluiden turvaamiseksi. 

Suomessa asuu entistäkin enemmän ihmisiä. Ensimmäiset ilmastonmuutoksen aiheuttamat tulvat ovat alkaneet tuoda maahan uusia ihmisiä. IFP vetoaa vaaleissa suomalaisia kunnioittamaan maassa pitkään kunnioitettuja arvoja – oman vastuun kantoa ja rehellisyyttä. Maahan muuttavat otetaankin ymmärtäväisesti vastaan, koska useimmat ymmärtävät, että ilmastonmuutos on myös meidän suomalaisten aikaansaannosta, emmekä voi pakoilla vastuuta nyt kun sen vaikutukset alkavat näkyä.

Vuoden 2029 itsenäisyyspäivänä avaan vanhaan tapaan telkkarin. Presidentti ottaa linnassa vastaan vieraita. Puvut ovat näyttäviä, kuten aina. Joidenkin kutsuttujen muotitajua en edelleenkään ymmärrä, mutta se on osa Linnanjuhlien viihdyttävyyttä. On transoikeuksien kymmenenvuotispäivä ja juhliin on kutsuttu useita ihmisoikeusaktivisteja, jotka aikanaan ajoivat pakkosterilisaation ja muiden epäinhimillisten käytäntöjen lopettamista. 

Vuonna 2029 itsenäisyyspäivä asettuu torstaille. Seuraava päivä on lapselleni taas normaali koulupäivä. Suljen telkkarin kesken juhlien ja käännyn lapseeni päin. Kyselen, mitä heillä on huomenna koulussa. Hän kertoo, että he jatkavat eilisen päivän pohdintaa siitä, mitä suomalaisuus on. Lapseni luokkatoverit tulevat taloudellisesti ja kulttuurellisesti monenkirjavista perheistä, joten kaikilla oli paljon näkemyksiä siitä, mitä suomaisuus on, eikä keskustelue saatu vielä eilen vedettyä yhteen. Kysyn, miten he aikovat yhdistää eri ehdotukset eheäksi kokonaisuudeksi. Lapseni kummastelee kysymystäni, mutta vastaa auliisti sen olevan helppoa: He aikovat tehdä kollaasin. Kollaasin reunoille asetetaan luokkalaisten tekemiä ehdotuksia mökistä, hanukasta, saunasta ja eidistä. Keskelle tulee suomalaisuudelle keskeisiä arvoja: Rehellisyys, vastuunkantoa, luonnosta huolehtiminen, turvallisuus jne. Totean, että todella, eihän se ollutkaan niin vaikeaa ja mietin, miksi meillä aikuisilla meni kymmeniä vuosia saman toteamiseen.

Fem-R:n hallitus

“Jos alkaa tuntuu silt et tää menee tunteisiin nii,
antaa mennä vaan kyl sä
tuut selvii siit”
– Yeboyah

Intersektionaalinen feminismi sisältää termejä ja käsitteitä, jotka menevät usein julkisessa keskustelussa sekaisin. Tässä artikkelissa pyrimme selventämään näitä käsitteitä lyriikoiden avulla joiden yhteyden teemoihin joko ymmärrät, tai sitten et.

Intersektionaaliseen feminismiin liittyvät teemat nousevat jatkuvasti keskusteluun. On hyvää ja huonoa keskustelua, mutta kuten 1800-luvulla ensimmäisen feministisen aallon aikaan, feministiseen keskusteluun liittyy edelleen paljon väärinymmärryksiä. Koska feministinen (ja antirasistinen) liike on iso ja hajanainen, on tärkeää muistaa että eri toimijat käyttävät näitä termejä ja käsitteitä eri tavalla, joten haluamme korostaa, ettei tässä esitetty tapa ole välttämättä universaali tai edes oikea. 

Miksi termeistä pitäisi välittää?

Sanoilla luodaan todellisuutta. Postmodernistisen suuntauksen mukaan sanat ja kieli eivät kuvasta todellisuutta vaan ne itse asiassa luovat todellisuutta. Termit, joita vähemmistöistä käytetään ja on käytetty, kuvaavat sitä todellisuutta joissa ne ovat syntyneet ja joiden ajan käsitysten kuvaamiseen niitä on käytetty. Vähemmistöjen kohdalla suuri osa näistä käsityksistä on negatiivisia, usein stereotypioihin perustuvia. Vähemmistöillä ei historiassa ole ollut yhteiskunnallista valtaa määritellä itseään.

Mitä on intersektionaalinen feminismi?

“Feminism wears a throwback jersey
bamboo earrings,
and a face beat for the gods”
– Ashlee Haze

Feminismi on 1800-luvulla syntynyt ajattelusuuntaus, joka pyrki alun perin ajamaan sukupuolten tasa-arvoa. Näistä ajoista feminismi on kehittynyt ja haarautunut ja sisältää nykyään erilaisia suuntauksia ja ajattelutapoja, joissa painotetaan erilaisia teemoja ja kysymyksiä. Nykyään yksi suurimpia suuntauksia on intersektionaalinen feminismi, joka huomioi sukupuolen lisäksi erilaisia muita tasa-arvoon vaikuttavia tekijöitä, kuten etnisyys, seksuaalinen suuntautuminen, luokka ja vammaisuus. Intersektionaalisuus termiä käytti tiettävästi ensimmäisen kerran Yhdysvaltalainen feministi Kimberlé Crenshaw havainnollistaakseen sitä, kuinka mustien naisten yhteiskunnallista asemaa ei voida täysin ymmärtää tarkastelemalla vain sukupuolta. Tämä oli vuonna 1989.

POC, rodullistettu, afrosuomalainen, mihin näitä termejä tarvitaan? 

Suomessa on vasta viime vuosina alettu laajemmin keskustella siitä, mitä erilaisista termejä vähemmistöistä pitäisi käyttää. Käymme tässä läpi vain etnisiä vähemmistöjä koskevia termejä, sillä esimerkiksi sateenkaari-ihmisiä käsittelevä termistö on käyty laajalti läpi esim. Setan sivuilla .

Suomen vanhoja vähemmistöjä (romanit, saamelaiset, tataarit, juutalaiset yms.) lukuun ottamatta etnisistä vähemmistöistä on yleensä puhuttu maahanmuuttajina tai maahanmuuttajataustaisina. Riippumatta siitä, kuinka kaukainen historia maahanmuutto henkilölle on. Vähemmistöjen omien liikkeiden ja ajattelijoiden myötä onkin syntynyt uusia termejä, jotka kumpuavat tarpeesta itsemäärittelyyn. Taustalla on tarve käyttää itsestä ja muista termejä, joihin samaistuu ja jotka kuvaavat sitä todellisuutta, jossa me elämme.

“Not your exotic vacation
I’m bored with your fascination
I need that PayPal, Paypal, Paypal
If you want education”
– Mona Haydar

Rodullistettu tarkoittaa ihmistä joka rodullistetaan yhteiskunnassa. Rodullistaminen kuvaa yhteiskunnallista prosessia, jossa valkoisuuden normista poikkeava ihminen mielletään automaattisesti ”toiseksi”, erilaiseksi, yleensä ”maahanmuuttajaksi”, johon yhdistetään usein negatiivisia stereotypioita. 

PoC eli person of colour tulee Yhdysvalloista ja tarkoittaa niitä henkilöitä joita ei yhteiskunnassa nähdä valkoisina. Termin tarkoitus on kuvata sitä kokemusta, jota useat ei-valkoiset ihmiset Suomessa, kuten muissakin läntisissä maissa elävät: kokemusta joissa ulkonäön vuoksi ihmiseen liitetään oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja, jotka pohjaavat tämän oletettuun taustaan. Joskus PoCeista puhutaan myös puhekielessä ruskeina ihmisinä (kts. esim. Ruskeat Tytöt tai Brown girl bloggers)

Näkyvillä vähemmistöillä viitataan etnisiin vähemmistöihin jotka poikkeavat ulkoisesti valkoisuuden normista. Termi poikkeaa yleisemmin (varsinkin englannin kielessä) käytetystä etnisistä vähemmistöistä sillä se tarkoittaa nimenomaan niitä etnisiä vähemmistöjä, jotka ulkonäkönsä takia erottuvat enemmistöstä. Tällä voidaan siis viitata esim. ihonväriin tai pukeutumiseen. 

Afrosuomalainen on myös uusi termi Suomessa, jolla viitataan suomalaisiin ihmisiin, joilla on afrikkalaisia sukujuuria. 

Mitä termiä sitten pitäisi käyttää? Yksilötasolla tähän ei ole oikeaa vastausta, sillä ihmiset luonnollisesti samaistuvat vaihtelevasti eri termeihin. Tämä on hyvä pitää mielessä ja pyrkiä henkilöiden välisissä kanssakäymisissä käyttämään niitä termejä, joita henkilö käyttää itsestään. Virallisissa konteksteissa on taas parasta pyrkiä käyttämään sitä termiä joka parhaiten kuvaa sitä ryhmää josta halutaan puhua. Esim. julkisuudessa puhutaan usein maahanmuuttajista sellaisissa konteksteissa, joissa tarkoitetaan näkyviä vähemmistöjä.

Mitä rasismi on?

“Liian tumma kannustaa leijonii,
mut tarpeeks vaalee rintamalle,
jos et oo vielkää ihonvärist toipunu,
nii sä oot se ketä ei oo integroitunu”
– Prinssi Jusuf, Musta Barbaari

Rasismi on syrjintää etnisyyden perusteella. Etnisyydellä viitataan tässä siihen oletukseen, jota ihmisestä tehdään hänen ulkonäkönsä (ihonvärin, hiusten tekstuurin, kasvojen piirteiden) vuoksi. Valkoisuus on edelleen normi, eikä sitä siksi nähdä samalla tavalla etnisyytenä, eli se nähdään vapaana ennakko-oletuksista. Toisin sanoen jos valkoinen ihminen tekee rikoksen, hän tekee sen yksilöinä ja hänellä on siihen yksilölliset syyt ja taustat. Toisin kuin jos ei-valkoinen ihminen tekee rikoksen, jolloin hänen tekonsa ja niiden tausta yhdistetään hänen kulttuuriinsa ja hänen oletettuun taustaansa liittyviin piirteisiin.

Ennakkoluulot tarkoittavat kuta kuinkin samaa asiaa kuin ”biases”, jotka voidaan jakaa ”conscious” eli tiedostettuihin ja ”unconscious” eli tiedostamattomiin. Tällä tarkoitetaan sitä, että vaikka henkilö ei itse ajattelisi olevansa rasistinen, ovat useimmat meistä kuitenkin sisäistäneet ennakkoluuloisia ajatuksia ja oletuksia koska asumme yhteiskunnassa ja maailmassa joka vilisee niitä. Populaarikulttuurissa, historiassa ja politiikassa välittyy hienovaraisia (tai ei-niin-hienovaraisia) ennakkokäsityksiä, jotka usein sisäistämme, koska ne ovat niin yleisiä.

Rasismi itsessään voidaan jakaa kolmeen tasoon.

Henkilöiden välinen (interpersonal) on se, jota useimmat ihmiset ajattelevat, kun puhutaan rasismista. Se on suoraa ja henkilökohtaista, sitä kun joku huutaa kadulla jotain selkeästi etnisyyteen kohdistuvaa. Se on yleensä tiedostettua, eli tällaiset ihmiset tiedostavat ajattelevansa rasistisesti. Toinen, hieman vaikeammin hahmotettava taso, on rakenteellinen rasismi.

“Mä jalo ja villi suomeks sanottuna,
Anna piirrän sulle kuvan
Mä kaivan mun passin
Ketä anto luvan, nii”
– Da Costa

Rakenteellinen rasismi (structural racism) on huomaamattomampaa ja usein pohjaa enemmän tiedostamattomiin ennakkoluuloihin. Rakenteellinen rasismi näkyy tilastoissa, joissa nähdään että Suomessa on vaikeampaa saada esim. asuntoa tai työpaikkaa jos on ulkomaalaisen kuuloinen tai romanitaustaisen kuuloinen nimi. Se näkyy tilastoissa, joiden mukaan Ruotsissa afrikkalaistaustaisilla on pienemmät palkat ja huonommat etenemismahdollisuudet, koulutustaso ja natiivikielisyys (maahanmuuttaja vai ei) huomioiden [1].  Kolmas taso käsittää mikroagressiot, jotka ovat useimmiten vaikeimmin ymmärrettävissä.

“Speaking of racists, fuck your microaggressions
I’ll make you fix your words like a typo suggestion”
– Chance the rapper

Mikroagressiot (microaggressions) viittaavat niihin jokapäivisiin pieniin eleisiin ja sanoihin, joilla ei yleensä ns. tarkoiteta pahaa, joskus ne voidaan tarkoittaa jopa kehuina. Mikroagressiot pohjaavat yleensä tiedostamattomiin ennakkoluuloihin. Ne ovat sitä, että puhutaan englantia, kysytään mistä henkilö on kotoisin, kosketetaan afrohiuksia kysymättä. Ne pohjaavat oletuksiin että henkilö ei puhu suomea tai voi olla kotoisin Suomesta, koska käsitys suomalaisuudesta on kapea ja sisällyttää vain valkoiset ihmiset. Ne ovat toiseuttavia tekoja, jotka muistuttavat niiden kohteelle jatkuvasti siitä, että hän on erilainen. 

“Cause they make us hate ourself and love they wealth”
– Kanye West

Sisäistetty rasismi (internalized racism) viittaa niihin oletuksiin ja arvoihin, joita ei-valkoiset ihmiset sisäistävät kasvaessaan yhteiskunnassa, jossa heihin liitetään negatiivisia oletuksia. 

Mitä pahaa valkoinen mies on teille tehnyt?

Nyt kun on käyty perusteet läpi, niin voidaan mennä varmaan kiistanalaisimpaan termiin tämän päivän diskurssissa (keskustelussa) eli valkoisuuteen ja erityisesti valkoiseen cis-hetero mieheen. Miksi hänestä puhutaan koko aika? Miksi sanotte häntä etuoikeutetuksi kun on olemassa myös huono-osaisia valkoisia cis-hetero miehiä? 

“Probably would’ve blew overnight if I was white
Rap with a mic and wore really baggy tights,
It’s aight”
– Tierra Whack

Ensimmäinen tärkeä termi selventää on valkoisuus. Sosiologisesti valkoisuudella viitataan yhteiskunnalliseen positioon (asemaan) ja ilmiöön, jossa ihonvärin vuoksi tietyt ihmiset pääsevät yhteiskunnassa eteenpäin helpommin kuin toiset. Samoin kuin miessukupuoli, cissukupuolisuus tai heteroseksuaalisuus ovat etuoikeuksia. Tämä väite pohjaa tilastollisiin faktoihin, enemmän kuin yksittäisiin kokemuksiin, vaikkakin se niihin yleensä keskusteluissa typistetään. 

“Your privilege
What’s up with that?”
– M.I.A

Sitten etuoikeuksiin. Keskustelu etuoikeuksista ei ole absoluuttista, eli toisin sanottuna, sillä ei tarkoiteta sitä että kaikki esim. valkoiset olisivat yhteiskunnassa absoluuttisesti paremmassa asemassa kuin ei-valkoiset. Etuoikeudet ovat nimenomaan intersektionaalisia, eli yhteiskunnallinen asema ei ole 0-1 peliä. 

Mitä tämä tarkoittaa on, että jos otetaan valkoinen huono-osainen, syrjäytynyt cismies niin kukaan ei väitä, että hän olisi hyväosainen. MUTTA jos vierelle otetaan ei-valkoinen huono-osainen, syrjäytynyt cismies niin tähän verrattuna yllä oleva valkoinen mies on silti etuoikeutettu. Miksi? Koska edelleen, vaikka molemmat näistä hypoteettisista henkilöistä ovat yhteiskunnallisesti huonossa asemassa, hyötyy huono-osainen valkoinen mies edelleen valkoisuuden etuoikeudesta. Miten? Jos vaikka ajatellaan, että nämä kaksi miestä hakevat työpaikkaa niin valkoisella on silti parempi mahdollisuus saada töitä kuin ei-valkoisella (huom. tilastollisesti). Tämä ei tarkoita että tämä hypoteettinen valkoinen mies olisi silti hyväosainen, mutta vaikka emme olisi hyväosaisia meillä voi silti olla yhteiskunnallisia etuoikeuksia. 

On tärkeä selventää vielä yksi asia. Kun puhutaan etuoikeuksista, puhutaan niistä yhteiskunnallisella tasolla. Kaikki ihmiset kohtaavat elämässään haasteita, sairauksia, ihmissuhdeongelmia, huonoja päiviä ja kuolemaa. Nämä haasteet eivät kuitenkaan ole rakenteellisia, eli ne eivät liity yhteiskunnalliseen syrjintään. Nämä ovat eri asioita. Tämä ei tarkoita että joku kokemus, yhteiskunnallinen tai ei, olisi traagisempi kuin toinen, mutta puhuttaessa siitä miten yhteiskuntaa pitäisi edistää, pitää puhua ongelmista joita yhteiskunta itse aiheuttaa. Tarkoitus ei ole keskustella siitä kenellä menee huonoiten. Tarkoitus on keskustella siitä, millaisia yhteiskunnallisia esteitä meillä on, jotta voisimme ratkaista niitä.

Miten nämä asiat liittyvät Suomeen?

Aina välillä kuulee sanottavan, että nämä asiat eivät kuulu Suomeen, koska Suomessa ei ole kolonisaatio-tai orjuushistoriaa, vaan ovat suoraan adaptoituja Yhdysvalloista. Suomi ei kuitenkaan ole irrallaan kansainvälisen kolonisaation historiasta vaan on ollut aktiivisesti mukana esimerkiksi lähetystyössä ja siitä seuraavassa kulttuurinkadossa, eikä Suomi ole myöskään irrallaan globaalin lännen perinteestä. Lisäksi Suomella on oma kolonisaatiohistoriansa saamelaisten kanssa, eikä Suomen suhdetta romaneihin ja saamelaisiin (kts. esim. pakkoassimilaatio) voida ylenkatsoa. Lisäksi rasismi ei kumpua suoraan kolonisaatiohistoriasta vaan on monimutkaisempi prosessi.

Intersektionaalisen feminismin ja antirasismin teoria ei myöskään ole peräisin vain Yhdysvalloista. On paljon esim. eurooppalaisia, afrikkalaisia ja aasialaisia teoreetikoita ja ajattelijoita, jotka ovat kehittäneet niitä ajatuksia, termejä ja käytänteitä, joihin nykyinen intersektionaalinen feminismi pohjaa. Synnyinpaikastaan huolimatta kyseiset teoriat pohjautuvat yhteiseen maailmanhistoriaan jossa nämä hierarkiat on luotu ja siksi ne ovatkin universaaleja kysymyksiä.

Mutta miksi te ette puhu miesten oikeuksista tai kunniaväkivallasta?

“I ran into this girl, I said, ”I’m tired of explaining”
Man, this shit is draining
But I’m not really allowed to be mad”
  – Solange 

Intersektionaalisen feminismin tavoite on tasa-arvoinen yhteiskunta. Usein feminististä liikettä syytetään kuitenkin siitä, ettei se puhu tarpeeksi asiasta x (oli kyseessä sitten miesten oikeudet, kunniaväkivalta yms.). Usein historiaan katsoessa nähdään kuitenkin, että esimerkiksi kunniaväkivallan tai miesten ja poikien oikeuksien taustalla on myös useita feministisiä liikkeitä. Nämä asiat eivät myöskään ole toisiaan vastaan, sillä tasa-arvon edistäminen yhdellä saralla edistää sitä usein myös muilla saroilla (esim. haitallisten sukupuoliroolien purkaminen auttaa myös poikia, joiden yhdeksi huonon koulumenestyksen syyksi on ehdotettu haitallisia sukupuolirooleja). Fakta on kuitenkin se, että yhden järjestön tai liikkeen voimavarat ovat rajalliset ja yksittäisillä ihmisillä ja toimijoilla on oikeus keskittyä niihin asioihin ja teemoihin jotka ovat tärkeitä heille tai joista heillä on asiantuntemusta.

Syksyn aikana aiomme järjestää matalan kynnyksen tapahtumia, joissa on mm. tarkoitus keskustella termeistä, aktivismista ja vaikuttamisesta. Lisää infoa myöhemmin.

Lämpöä syksyyn,

Fem-R:n hallitus

Viime viikon perjantaina klo 13:30 mies tervehti vierailijaa ystävällisesti Uuden-Seelannin Christchurchin moskeijan ovella. Tervehdyksen sijaan kävijä alkoi päättömästi ampumaan perjantai-rukoukseen osallistuneita ihmisiä: miehiä, naisia, teinejä, lapsia. Näin uutiset ja purskahdin itkuun työpöydän äärellä. Työkaveri halasi ja lohdutti. Uuteen-Seelantiin on 16 893 kilometriä, mutta tuntuu kuin se olisi tapahtunut aivan vieressä.

Päivää ennen Christchurchin iskua helsinkiläisen moskeijaan seinään, jossa vierailen säännöllisesti, oli tuhrittu “Fuck Islam”. Perjantaiaamuna, kun isku tapahtui, oltiin seinään taas kirjoitettu “Rapers”. “Islam vittuun” luki tyttäreni tarhan vieressä. “Vaihda sun tiedot salaiseksi”, aneli äiti, “pyydän sua”.

Christchurchin tapahtumat järkyttivät, mutta ne eivät yllättäneet. Tätä osattiin odottaa. Se vain nyt sattui tapahtumaan Uudessa-Seelannissa. Vuosia jatkunut vihapuhe sosiaalisessa mediassa, uutisten lööpeissä sekä poliitikkojen puheissa kulminoitui raa’aksi teoksi. Emmekö ymmärrä, että sanoilla on merkitystä?

Olen kohdannut rasismia jo lapsesta saakka. “Mitä mieltä olet Saudi-Arabian teloituksista?”, kysyi maikkarin tv-juontaja minulta kun olin vain 16-vuotias. “Mikset sä saatana voi mennä takas kotimaahas?” raivosi mies ennenkuin räkäisi naamaani koulupäivän päätyttyä. “Emmä kehtaa kävellä sun kanssa kadulla.”, ilmaisi aikuinen sukulaiseni sinä kesänä kun olin 10-vuotiaana päättänyt aloittaa hijabin käytön.

Selailen Uuden-Seelannin uhrien nimilistaa. Farid Ahmedin vaimo kuoli hänen syliinsä suojellessaan miestään ampujalta. “Olen antanut hänelle [tekijälle] jo anteeksi”, sanoo Farid. Kuulostaa uskomattomalta, mutta samaistun häneen täysin. Minäkin olen antanut anteeksi jokaiselle kohtaamalleni ennakkoluuloiselle vastaantulijalle. Olen antanut anteeksi, mutta olenko unohtanut? En, eikä tule unohtamaan Faridkaan. Sanat jättävät jäljet, teot arvet, halusimme tai emme.

Nyt mietin, kuinka monta kertaa kuuluu antaa anteeksi. Miksi olen hyväksynyt sen, että vihapuhe “nyt vaan on tällainen juttu jota jokainen huivipäinen kohtaa”? En osaa vastata kysymykseen. Tiedän kuitenkin sen, että anteeksiannolla on rajansa.

Vihapuheet täytyy ottaa vakavasti. Syrjintä täytyy ottaa vakavasti. Vandalisointi ja uhkailu täytyy ottaa vakavasti. En halua samaa kohtaloa tyttärelleni kuin kolmevuotiaalle Mucad Ibrahimille joka teloitettiin Christchurchissa. En halua, että hänen arkensa koostuu vihapuheesta ja ennakkoluuloista.

Sanat muuttuvat teoiksi ja hiljalleen teot myös normalisoituvat. Nyt elämme aikaa Christchurchin jälkeen ja toivon hartaasti, että se aika tuo mukanaan muutoksen. Voimme aloittaa muutoksen puuttumalla vihapuheeseen. Toivoin jo lapsena aikuisten puuttuvan vihapuheeseen, nyt vaadin sitä. Meistä jokainen on vastuussa, tapahtukoon vihapuhe kadulla, täynnä olevassa bussissa, työpaikassa tai somessa. On viimein aika tunnistaa, ettei vihapuhe koskaan jää vain puheiksi.

Sara Salmani

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.