Martin Luther King ei uskonut värisokeuteen

 

Identiteettipolitiikka on aiheuttanut äärioikeiston nousun. Tämä on keskeinen argumentti Amy Chuan keväällä julkaistussa artikkelissa “How America’s identity politics went from inclusion to division”. Keskustelu identiteettipolitiikasta on Suomessakin tunteikasta ja sekavaa. Mutta mitä termillä edes tarkoitetaan ja miksi Martin Luther King vedetään aina mukaan?

Identiteettipolitiikan käsitettä käytettiin ensimmäisiä kertoja mustista feministeistä koostuvan The Combahee River kollektiivin kannanotossa 1977,

“We realize that the only people who care enough about us to work consistently for our liberation are us. Our politics evolve from a healthy love for ourselves, our sisters and our community which allows us to continue our struggle and work. This focusing upon our own oppression is embodied in the concept of identity politics.”

Identiteettipolitiikalla tarkoitetaan poliittista toimintaa, jossa kiinnitetään erityistä huomiota marginalisoidun ihmisryhmän kokemaan sortoon yhteiskunnassa. Termiä on kuitenkin käytetty, ja käytetään edelleen, hyvin vaihtelevan poliittisen toiminnan kuvaamiseen. Identiteettipolitiikkaa on kautta historian toiminut välineenä marginalisoitujen ryhmien vapauden tavoittelussa. Arabinationalismi, panafrikkalaisuus, Black power movement, kaikki nämä ideologiat ovat onnistuneet saamaan poliittisia oikeuksia niin etnisille vähemmistöille länsimaissa, kuin kolonialialisoiduille kansoille Afrikassa ja muualla.

Yllä mainitut liikkeet ovat aina synnyttäneet vastustusta ja syytöksiä erottelusta rodun perusteella. Myös nykyhetkessä monet kokevat, että identiteettipolitiikka on jakavaa, jopa rasistista. Jotkut poliittiset kommentaattorit syyttävät sitä myös äärioikeiston noususta (1). Sanotaan, että meidän kaikkien pitäisi siirtyä kohti universalismia, sillä yhden ryhmän korostaminen on rasistista. On kuitenkin olemassa yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka kohdistuvat yksinomaan, tai voimakkaammin, tiettyihin vähemmistöihin. Esimerkiksi voisi ottaa Helsingin asuntotilanteen: asuntojen kalliit hinnat ja huono saatavuus koskettavat kaikkia, mutta jos kuulut etniseen vähemmistöön, on sinun vielä vaikeampi saada mitä tahansa asuntoa rakenteellisen syrjinnän vuoksi (2). Ratkaisu yleiseen asunto-ongelmaan ei ratkaise vähemmistöjen ongelmia täysin, sillä vaikka ongelma koskettaa kaikkia, se koskettaa meitä eri tavoin. Tarvitaan identiteettipolitiikkaa, sillä jälkimmäisen ongelman ydin piilee identiteetissä.

Identiteettipolitiikan sanotaan korostaneen myös “valkoista identiteettipolitiikkaa”, eli valkoisten poliittisten oikeuksien ajamista. Kyseisen retoriikan (identiteettipolitiikan soveltaminen valkoisiin) käyttäminen on itsessään osoitus termin väärinymmärryksestä. Läntisessä maailmassa on tuotettu vuosikymmenien ajan dataa, joka osoittaa ei-valkoisten vähemmistöjen huonomman aseman näissä yhteiskunnissa. Tätä dataa löytyy myös Suomesta (2-9). Siispä identiteettipolitiikan rakentaminen valkoisten aseman parantamiseen on paradoksi, sillä valkoisten asema verrattuna muihin etnisiin ryhmiin on parempi. Toisin sanoen, valkoiset eivät ole syrjitty etninen ryhmä. Tämä ei tarkoita, etteikö valkoisilla henkilöillä voisi olla huono yhteiskunnallinen asema, johtuen esim. taloudellisesta asemasta tai toimintakyvystä, mutta mitä tulee etnisyyteen ja ihonväriin, näin ei ole. Siispä narratiivia valkoisten alistamisesta ja valkoisten edun ajamisesta ei voida rinnastaa marginalisoitujen vähemmistöjen kamppailuihin.

Valkoisen nationalismin lisääntymistä selitetään kokemuksella siitä, ettei valkoisuudesta saa enää olla ylpeä. Koetaan epäreiluksi se, että vähemmistöt saavat voimaantua erilaisuudestaan, mutta vastaavat valkoiset liikkeet nähdään rasistisina. Jos tarkastellaan tällaisia liikkeitä lähemmin, esimerkiksi natural hair movement:ia, jossa kannustetaan mustia ihmisiä rakastamaan afrohiuksiaan, nähdään, että nämä liikkeet syntyvät syrjinnästä ja halusta purkaa olemassa olevia stereotypioita. Afrohiukset on edelleen kielletty joillain työpaikoilla ja julkisuuteen nousee jatkuvasti tapauksia, joissa lapsia käsketään “siistimään” afrohiuksensa (suoristamaan, pitämään kiinni) koulua varten. Tämä juontaa juurensa yleisemmin mustiin ihmisiin liitetyistä stereotypioista “likaisina”, sekä yleisistä kauneusihanteista, joissa eurooppalaisia piirteitä on pidetty ylempiarvoisena verrattuna afrikkalaisiin. Jos ja kun nämä liikkeet siis kumpuavat syrjinnästä, kysymys kuuluukin, mihin valkoiset tarvitsevat vastaavia liikkeitä? Ja miksi he kokevat syrjittyjen vähemmistöjen liikkeet uhkana heille?

Useat kokevat myös, että yhteiskunnallinen keskustelu rasismista ja etuoikeuksista demonisoi ja syyllistää valkoisia. Keskustelu kolonialismista tai Suomen kontekstissa vaikkapa rasistisesta assimilointihistoriasta (esim. saamelaisten ja romanien historia) ei kuitenkaan pyri syyttämään valkoisia heidän isovanhempiensa teoista, vaan tuomaan esille vaiettuja tarinoita. Näistä historioista on puhuttava, jotta ymmärretään vähemmistöjen tilanne nykyajassa. Myöskään etuoikeuksista puhumisen tarkoitus ei ole syyllistää, tai esittää, että jokainen valkoinen olisi paremmassa asemassa kuin jokainen ei-valkoinen. Jokaisella ihmisellä on vaikeuksia elämässään, vaikka olisikin sosiaalisesti paremmassa asemassa kuin useat muut. Lisäksi etuoikeudet ovat risteäviä ja komplekseja. Kuitenkin, on voitava keskustella siitä, että valkoisuus, itsessään ja erillään, tuo ihmiselle tiettyjä etuoikeuksia yhteiskunnassa. Tämä kumpuaa historiasta, joista kukaan tällä hetkellä elävä ei ole vastuussa, mutta joista kaikki valkoiset siitä huolimatta hyötyvät.

Identiteettipolitiikka nähdään myös esteenä rasismin loppumiselle ja kansakunnan yhtymiselle. Näiden argumenttien mukaan meidän kaikkien tulisi pyrkiä olemaan vain esimerkiksi suomalaisia, eikä korostaa erilaisuuksiamme ja erilaisia taustojamme. Mutta miksi meidän pitäisi luopua muista, komplekseista identiteeteistämme, jotta voisimme olla suomalaisia? On mahdollista samaistua yhtä aikaa esimerkiksi suomalaisuuteen, eurooppalaisuuteen, etiopialaisuuteen ja afrikkalaisuuteen ja samaan aikaan olla täysin suomalainen. Näitä ei pitäisi nähdä toisiaan poissulkevina asioina. Rasismista vapaa yhteiskunta ei synny illuusiolla samanlaisuudesta vaan erilaisuuden hyväksymisestä.

Identiteettipolitiikan vastustajat lainaavat usein amerikkalaista vapaustaistelijaa Martin Luther Kingiä. Erityisesti hänen ‘I have a dream’ puheensa kohta “I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin but by the content of their character” nähdään puolustuksena värisokeudelle. King ei kuitenkaan ollut värisokeuden kannattaja ja kuvaili jopa myöhemmin kyseistä ‘I have a dream’ puhettaan liian naiviksi. Vaikka useimmat meistä unelmoivatkin maailmasta, jossa Kingin sanat olisivat totta, totuus on, ettemme ole vielä siellä. Sinne ei myöskään päästä identiteettipolitiikan poistamisella, sillä ihonvärin tuomat erot yhteiskunnassa eivät häviä sillä, että esitetään ettei niitä ole. Sinne ei myöskään päästä ajamalla “yleistä tasa-arvoa” tai “asuntoja kaikille” politiikkaa, sillä tällöin jätetään väistämättä huomioimatta ne erityispiirteet, jotka leimaavat eri ryhmien asemaa yhteiskunnassa. Kingiä lainaavat eivät tunnu myöskään tietävän, että Kingin mielipiteet radikalisoituivat hänen lähestyessään kuolemaansa. Hän mm. menetti uskonsa siihen, että maltilliset valkoiset voisivat toimia mustien ihmisoikeusliikkeen ajavina voimina. Combahee River kollektiivin tavoin hänkin uskoi lopulta mustien vapautuksen tarvitsevan mustien ajamaa liikettä, mustien oikeuksien puolesta. Toisin sanoen, identiteettipolitiikkaa. (10-12)

Aurora Lemma, Fem-R:n hallituksen jäsen.

Lähteet:

  1. https://www.theguardian.com/society/2018/mar/01/how-americas-identity-politics-went-from-inclusion-to-division
  2. Ihmisoikeusliiton selvitys: romanien ja maahanmuuttajien syrjintä asunnonhaussa 2012
  3. THL kouluterveyskysely 2017
  4. Vähemmistövaltuutetun selvitys romanien syrjintäkokemuksista 2014
  5. EU-MIDIS II (FRA 2017)
  6. Keskinen S., Alemanji A., Himanen M. et al. Pysäytetyt – Etninen profilointi Suomessa (SSKH 2018)
  7. Rask A., Diversity and Health in the Population : Findings on Russian, Somali and Kurdish origin populations in Finland (HY 2018)
  8. https://ihmisoikeusliitto.fi/toiminta/rasismi-ja-syrjinta-suomessa/
  9. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220886-yk-vakavasti-huolissaan-rasismista-ja-vihapuheesta-suomessa-tehokkuutta
  10. Frances Berry, Vindicating Martin Luther King, Jr.: The Road to a Color-Blind Society, The Journal of Negro History, Vol. 81, No. 1/4, pp. 137-144
  11. https://theconversation.com/martin-luther-king-jr-had-a-much-more-radical-message-than-a-dream-of-racial-brotherhood-92795
  12. http://time.com/5197679/10-historians-martin-luther-king-jr/

Poliisi ei saa työssään vahvistaa rasistisia stereotypioita

Helsingin poliisi järjesti yhdessä Helsingin kaupungin kanssa paperittomuutta käsittelevän seminaarin. Seminaarissa olleet ihmisoikeusaktivistit ovat jakaneet kuvia koulutusmateriaaleista, jotka ovat erittäin rasistisia ja järkyttäviä. Materiaalit liittyivät ulkomaalaisvalvontakoulutukseen, jonka piti komisario Heli Aaltonen. Koulutusmateriaaleissa paperittomat rodullistetut on jaettu “seitsemään veljekseen”, jossa heitä käsitellään rasististen stereotypioiden kautta. Kuvaukset paperittomista pohjaavat rasistisiin ennakkoluuloihin rodullistetuista, esimerkiksi somaleista ja aasialaisista.

Tällaista toimintaa ei voi hyväksyä. Paperittomuus on vakava aihe, joka koskettaa tavallisia ihmisiä, jotka ovat joutuneet epäinhimilliseen asemaan. Aihetta tulee käsitellä sensitiivisesti eikä rasististen mielikuvien tai parodian kautta, niin kuin tässä tapauksessa “seitsemän veljestä” on.

Viime vuosina on käyty erittäin paljon keskustelua poliisin harjoittamasta laittomasta etnisestä profiloinnista. Julkisuuteen on tullut monia tapauksia esille, joissa poliisi on käyttäytynyt rasistisesti rodullistettua ihmistä kohtaan. LongPlay julkaisi artikkelin, jossa paljastettiin, että poliisilla on 2800 jäsenen Facebook-ryhmä, joissa käytiin erittäin rasistista keskustelua rodullistetuista. Kaiken tämän lisäksi, nyt poliisi järjestää koulutuksen, jossa sen koulutusmateriaalit pohjaavat rasistisiin ennakkoluuloihin. Poliisi on instituutiona kertonut, että se käy jatkuvasti sisäistä keskustelua siitä, miksi vähemmistöt ja rodullistettujen luottamus poliisiin on alhaista.  Kuinka poliisilla on vielä varaa kysyä, miksi rodullistetut eivät pysty luottamaan poliisiin? Olisiko nyt vihdoin ja viimein peiliin katsomisen paikka?

Koulutuksen jälkeen Helsingin poliisi twiittasi, että he tekevät päivittäin työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja kertoivat, että heidän tarkoitus oli “esitellä ulkomaalaisvalvonnassa esille tulleita esimerkkitapauksia Aleksis Kiven päivän teeman kautta. Poliisi ei missään nimessä halua vahvistaa rasistisia stereotypioita.”

Tässä ei ole halusta kyse, eikä Aleksis Kivestä. Tässä on kyse siitä, että on tehty valinta, joka vahvistaa rasistisia stereotypioita. Tämä ei ole mikään selitys sille, miksi juuri näin on päätetty toimia. Vaadimme Helsingin poliisilta kunnollista anteeksipyyntöä. Näin ei voi enää jatkua.

Pääministeri Sipilä normalisoi rasismia – kannanotto pääministeri Sipilän kommentteihin Ylen Ykkösaamussa

Fem-R arvostelee pääministeri Sipilän kommentteja rasismin ja äärioikeiston noususta Euroopassa. Pääministerin mukaan rasismin nousu johtuu “hallitsemattomasta” maahanmuutosta.

Viime vuosina on käyty keskustelua rasismista ja sen erilaisista muodoista. On totta, että keskustelu rasismista ja äärioikeistosta on lisääntynyt vuodesta 2015 lähtien, kun Suomeen saapui turvapaikanhakijoita. Sen sijaan ei pidä paikkaansa, että rasismi Suomessa kumpuaisi maahanmuuton määrän vuoksi. Rasismi ei koske vain maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia. Rasismi koskee myös rodullistettuja, Suomen etnisiä vähemmistöjä, kuten Suomen romanit ja alkuperäiskansaa saamelaisia.

Rasismilla on länsimaissa pitkät juuret. Se on aina ollut politiikan ja sorron väline. Rasismia on oikeutettu monin eri tavoin. Yksi rasismin oikeuttamisen muoto on sen uhrien syyttäminen. Se, että pääministeri toteaa rasismin kumpuavan ”hallitsemattomasta” maahanmuutosta siirtää vastuun rasismista sen uhreille, eli pakolais- ja maahanmuuttajataustaisille rodullistetuille. Tämä ei ole hyväksyttävää vuonna 2018. Suomen pääministeri ei voi siirtää vastuuta rasismista sen uhreille.

Pääministeri puhui hallitsemattomasta maahanmuutosta, jota Suomessa ei missään nimessä ole. Ei edes vuonna 2015. Suurin osa maailman pakolaisista pakenevat lähimaihinsa. Suomi ei ole nostanut pakolaiskiintiötä, vaan sitävastoin on rajoittanut turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja tehnyt suuria muutoksia maahanmuuttopolitiikassa. Lisäksi pakkopalautamme ihmisiä vaarallisiin maihin, samalla kun turvapaikkapolitikkassamme on paljon ongelmakohtia. Maahanmuuttopolitiikkamme on siis varsin hallittua ja hallitsemattomasta maahanmuutosta puhuminen on harhaanjohtavaa.

On vastuutonta toimintaa pääministeriltä antaa tämänkaltaisia lausuntoja rasismista ja maahanmuutosta. Tällaiset kannanotot lisäävät vastakkainasettelua ja rasismia. Toivomme, että pääministeri Sipilä miettii lausuntojaan ja ymmärtää, ettei rasismia saa normalisoida. Mielellämme tapaamme pääministeri Sipilän kanssa ja keskustelemme rasismin normalisoinnista.

Fem-R toivoo uutta ja inklusiivisempaa Pride-lippua

Viime päivinä on keskusteltu uudesta Pride-lipusta, joka sisällyttäisi myös sateenkaarirodullistetut ja transsukupuoliset. Me Fem-R toivomme, että ensi vuoden HelsinkiPridessa on esillä uusi inklusiivisempi ja yhdenvertaisempi Pride-lippu, joka nostaa esille myös vähemmistöt vähemmistössä.

Nykyinen Pride-lippu on vakiintunut symboli yhdenvertaisuudelle ja moni meistä samaistuu sen viestiin. On kuitenkin huomioitava, ettei lippu edusta kaikkia. Vähemmistöt vähemmistön sisällä jäävät usein marginaaliin, eikä heitä kuulla. Meidän on puhuttava rasismista ja transfobiasta, jota esiintyy sateenkaariyhteisössä. Liian moni sateenkaarirodullistettu jää yhteisön ulkopuolelle, sillä hänen etnisyyttään tai uskontoaan ei hyväksytä. Liian moni transsukupuolinen jaa sateenkaariyhteisön ulkopuolelle.

Rodullistetut ovat olleet vaiennettuja lhbtiq-yhteisössä. Meidän puolesta on puhuttu vuosien ajan ja meidän historiaamme on yritetty hiljentää. Kuka puhuu siitä, että rodullistettu transsukupuolinen Marsha P.Johnson on yksi tärkeimpiä henkilöitä, joka on vaikuttanut Priden syntyyn? Ei kukaan.

Tämän vuoden Priden teemana on ääni. Toivomme, että tänä vuonna nousee esille yhteisössä marginaalissa olevien äänet. Uusi lippu olisi symboli sille, että meitä kuunnellaan ja meidät hyväksytään. lhbtiq-rodullistetut ja transsukupuoliset ovat osa sateenkaari yhteisöä. Sateenkaariyhteisön on tarkasteltava valtarakenteita omassa yhteisössään. Vähemmistöt vähemmistön sisällä kohtaavat jatkuvasti syrjintää ja meidän on puututtava tähän. Inklusiivisempi lippu on ensimmäinen askel kohti yhdenvertaisempaa sateenkaariyhteisöä.

Mitä #olentodistanut -kampanjasta jäi käteen

Järjestömme aloitti toimintansa sosiaalisessa mediassa jo ennen kuin se oli virallinen yhdistys. Kun päätimme perustaa tämän järjestön, halusimme, että se on järjestö, jossa meillä rodullistetuilla on mahdollista tehdä feminististä ja antirasistista työtä meidän ehdoillamme ja meidän äänellämme. Se oli yksi tärkeimpiä syitä järjestön perustamiselle. Päätimme, että haluamme aloittaa järjestön toiminnan sillä, että osoitamme kuinka iso ongelma rasismi on yhteiskunnassamme. Halusimme myös osoittaa, että miksi on tärkeää, että juuri rodullistetut pääsevät ääneen rasismikeskustelussa. Sen vuoksi aloitimme #olentodistanut -kampanjan.

Kampanja lähti käyntiin erittäin nopeasti. Jo ensimmäisen illan aikana sosiaalinen media täyttyi ihmisten kokemuksista rasismista, jota he ovat Suomessa kohdanneet tai todistaneet. Kokemukset olivat erilaisia, monet kertoivat, että ovat kohdanneet suoraa rasismia, haukkumista ja tönimistä. Toiset taas nostivat esille rakenteellisen rasismin, eli rakenteissa piilossa olevan rasismin. Asiaa nostivat esille kaikenlaiset ihmiset kansanedustajista nuoriin opiskelijoihin. Rasismi ja sen todistaminen ei katso sosioekonomista taustaa, kuten monet väittävät sen katsovan. Rasismi elää ja hengittää yhtä vapaana eduskunnan seinien sisällä, koulujen käytävillä ja metroasemalla. Se ei katso paikkaa eikä aikaa.

Yksittäisten ihmisten lisäksi kampanjaa lähti tukemaan monet järjestöt ja viralliset tahot. Saimme tukemme yli 50 eri taholta. Mukana oli järjestöjä, ylioppilaskuntia ja viranomaisia. Monet järjestöt toivat esille antirasistista työtä, jota he ovat järjestössään tai järjestönä tehneet. Haluamme kiittää kaikkia eri tahoja ja ihmisiä, jotka lähtivät tukemaan kampanjaamme.

Sanoilla on merkitystä. Sillä, että puhuuko yhdenvertaisuudesta vai suvaitsevaisuudesta on merkitystä. Se, että puhuuko maahanmuuttajista aina kun näkee ihmisen, joka on rodullistettu on väliä. Sanat eivät kuitenkaan riitä, jos niiden tukena ei ole tekoja, jotka vastaisivat sanoja. Kun päätimme perustaa Fem-R:n koimme, ettei Suomessa puheet yhdenvertaisuudesta tai rasismin nollatoleranssista vastannut tekoja. Moni meistä kokee rasismia juuri niissä paikoissa, joissa seinissä lukee ”syrjinnästä vapaa tila”. Moni kokee syrjintää siellä, missä tuodaan esille ylpeästi, että tila tai yhteisö on ”suvaitsevainen”. Tämä yhteiskunta ei ole vielä valmis. Sen vuoksi tämä järjestö perustettiin.

Mikä Suomen rasismikeskustelussa mättää?

#olentodistanut -kampanjan tarkoituksena oli nostaa esille rodullistettujen kohtaamaa rasismia. Olimme turhautuneita siihen, että rasismi kuitattiin aina yksittäistapaukseksi. Olimme väsyneitä siihen, että ihmiset kuvittelivat, että jos sanoo kerran ”en hyväksy rasismia” niin se riittäisi ja muuttaisi tämän yhteiskunnan rasismista vapaaksi. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, joilla tehdään tästä yhteiskunnasta sellainen, jossa ihonväri, äidinkieli ja etninen tausta ei vaikuta siihen millaista elämää voi elää. Tällä hetkellä nämä kaikki vaikuttavat.

Suomessa ei ole yhtäkään järjestöä, joka tekisi antirasistista työtä meidän rodullistettujen ehdoilla. Monet antirasistiset kampanjat ovat olleet erittäin ongelmallisia, eikä niissä ole kuunneltu etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ja rodullistettuja. Antirasistinen työ on pitkään ollut Suomessa sitä, että on puhuttu meidän puolesta ilman, että meitä on kuunneltu. Me tarvitsemme liittolaisia, jotka ymmärtävät sen, että rasismi vahingoittaa meitä. Mutta me tarvitsemme ennen kaikkea liittolaisia, jotka haluavat kuunnella meitä ja tehdä töitä meidän kanssamme eikä meidän puolesta.

Rasismikeskustelun on edettävä parempaan suuntaan Suomessa. Tällä hetkellä rodullistetut yritetään hiljentää kaikin eri tavoin. Sen osoitti #olentodistanut -kampanja. Kun aloitimme kampanjan, jo heti ensimmäisen illan aikana kimppuumme kävi internetin trolliarmeija. Meidät yritettiin hiljentää sanomalla, että valehtelemme ja uhriudumme. Vaikka trollit yrittivät hiljentää meidät, he eivät onnistuneet siinä, sillä me uskomme, että olemme tämän kampanjan avulla aloittaneet uuden keskustelun rasismista ja siitä käydystä keskustelusta. Tämän kampanjan avulla meidät huomattiin ja meidät kuultiin. Mitä enemmän trollit trollasivat, sen enemmän tämä aihe nousi esille sosiaalisessa mediassa ja meidän viestimme kuultiin.

Haluamme pyytää sinut mukaan järjestöömme. Lähde tekemään Suomesta parempaa paikkaa meille kaikille. Jos olet rodullistettu, tule mukaamme, sillä täällä voit olla omaitsesi ja tehdä tästä yhteiskunnasta parempaa paikkaa omalla äänelläsi ja sinun ehdoillasi. Jos olet liittolainen, tule mukaamme, sillä täällä voit tehdä antirasistista ja feminististä työtä, jossa oikeasti kuunnellaan meitä. Täällä muutetaan maailmaa, joten tervetuloa mukaamme.

Puheenjohtajat, Brigita Krasniqi ja Nitin Sood