Fem-R vaatii Finnkinoa lopettamaan perussuomalaisten rasistisen vaalivideon esittämisen

Finnkino esittää elokuvateattereissaan perussuomalaisten vaalivideon, jossa ruskeita ja mustia ihmisiä rodullistetaan esittämällä heidät väkivaltaisena uhkana Suomen turvallisuudelle. Videossa väitetään, että rodullistettujen ihmisten takia naiset ja lapset eivät voi enää kävellä kaduilla Suomessa. Perussuomalaisten video ylläpitää vaarallisia ja haitallisia oletuksia rodullistetuista ihmisistä, joiden seurauksena oikeutetaan rodullistettuihin kohdistuvaa syrjintää, vihapuhetta ja väkivaltaa.

Videon esittäminen Finnkinon elokuvateatterissa normalisoi yhteiskunnassa esiintyvää rasismia, joka ajaa rodullistetut ihmiset marginaaliin ja aiheuttaa turvattomuutta rodullistettujen keskuudessa. Fem-R vaatii Finnkinoa välittömästi lopettamaan rasistisen videon esittämisen, koska sen sisältämä väkivalta ja rasismi vaarantavat ruskeiden ja mustien suomalaisten turvallisuuden.

“Finnkinon päätös esittää perussuomalaisten video on viimeisin osoitus muuttuvasta yhteiskunnastamme, jossa rasismi arkipäiväistyy ja on osa jokapäiväistä politiikkaa. Yrityksen mukaan demonisoivaa ja poliittista väkivaltaa sisältävää teos on sama asia, kuin muiden puolueiden vaalikampanjat. Tällainen ajattelutapa on askel lähemmäksi sellaista todellisuutta, jossa rasismi ei ainoastaan ole arkipäiväistä, mutta jopa oikeutettua”, sanoo Fem-R:n toinen puheenjohtaja Nitin Sood.

“Yleisöllä ei ole mahdollisuutta valita mainoksia, joita näkee elokuviin mennessä. Se tarkoittaa, että monet rodullistetut ihmiset joutuvat katsomaan teattereissa, kuinka heidät esitetään hirviöinä ja uhkana suomalaiselle yhteiskunnalle. Monet näistä ihmisistä ovat asuneet ja eläneet koko elämänsä Suomessa, mutta Finnkinon esittämä mainos esittää heidät ulkopuolisina omassa kotimaassaan. Tällaisella toiminnalla Finnkino on osallisena rasismin normalisoitumiseen”, kommentoi Fem-R:n puheenjohtaja Aurora Lemma.

“Perussuomalaiset esittää videossaan rodullistetut ihmiset uhkana naisten ja lasten turvallisuudelle. Kyseessä on puolue, joka on johdonmukaisesti vastustanut naisten ja muiden vähemmistöjen oikeuksien turvaamista esimerkiksi äänestämällä tasa-arvoista avioliittolakia vastaan ja torjumalla suostumusperustaisen lainsäädännön sekä translain uudistuksen. Tästä huolimatta heidän mielestään rodullistetut ihmiset tekevät Suomesta turvattoman naisille”, Fem-R:n puheenjohtajat jatkavat.

Fem-R vaatii Finnkinoa lopettamaan videon esittämisen elokuvateattereissaan. Minkään yhteiskunnallisen toimijan ei pidä toimia alustana rasismille. Lisäksi Fem-R suosittelee, että yritys laatii eettisen mainonnan periaatteet, jotta Finnkino ei tulevaisuudessa enää näyttäisi rasistista, sekstistä, homo- ja transfobista tai muutoin syrjivää materiaalia.

Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia – moninaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan on loputtava

Luku on pöyristyttävä: noin 700 000. Niin moni suomalaisnainen on ollut väkivaltaisessa parisuhteessa. Tämä tarkoittaa lähes joka kolmatta naista.

Tiedämme, että näin ei voi eikä saa jatkua.

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomen merkittävin ihmisoikeusloukkaus. Nainen joutuu kumppaninsa surmaamaksi kolme kertaa useammin kuin mies. Tiesitkö, että maamme toiseksi yleisin henkirikostyyppi on parisuhdekumppanin tai entisen kumppanin surmaama nainen?

Tutkimukset kertovat lisäksi, että maahanmuuttajanaiset ja vammaiset naiset ovat muita naisia alttiimpia kokemaan väkivaltaa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii tulevalta hallitukselta järeitä toimia moninaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi. Haluamme, että naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskeva Euroopan neuvoston sopimus toimeenpannaan täysimääräisesti.Tämä tarkoittaa, että päättäjät alkavat vihdoin priorisoida naisten oikeuksia puheiden lisäksi myös poliittisissa valinnoissa. Jotta väkivaltaa voidaan estää tehokkaasti, tarvitaan työhön riittävästi rahaa, laadukasta koulutusta viranomaisille sekä järjestöjen roolin ja rahoituksen vahvistamista.

Väkivallan ehkäisy ja väkivallan uhrien palvelut on suunniteltava siten, että Suomessa jokainen nainen saa elää vailla pelkoa väkivallasta.

Kun puhutaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan uhreille tarkoitetuista palveluista, on ensiarvoisen tärkeää, että palveluverkoston järjestämisessä kiinnitetään huomiota paitsi palvelujen sukupuolierityisyyteen myös naisten moninaisuuteen.Palvelut täytyy turvata jokaiselle: lapsille ja nuorille, ikääntyville naisille, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille, vammaisille naisille ja maahanmuuttajanaisille. Palveluiden täytyy olla saatavilla ilman ajanvarausta, sosiaaliturvatunnusta, rahaa tai suomen kielen taitoa asuinpaikasta riippumatta.

Tilanne ei korjaannu toiveajattelulla. Poliittisessa päätöksenteossa on tunnistettava ja tunnustettava jatkossa entistä paremmin eri taustoista tulevien naisten tilanteet ja ne intersektionaaliset risteyskohdat, joissa väkivallan tai syrjinnän uhka on keskimääräistä korkeampi. Muun muassa tämän takia on välttämätöntä, että erilaisten naisten edustus turvataan kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Moninaisten naisten osaamista on hyödynnettävä, kun yhteiskunnallisia uudistuksia suunnitellaan ja toteutetaan. Se on paitsi naisten myös koko yhteiskunnan etu.

Yhdessä saamme moninaiset äänemme kuuluviin!

Eva Biaudet
Puheenjohtaja
Naisjärjestöjen Keskusliitto

Vuonna 1911 perustettu Naisjärjestöjen Keskusliitto on sukupuolten tasa-arvoa edistävien naisjärjestöjen kattojärjestö. Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 60 jäsenjärjestöä, joissa on yhteensä yli 400 000 jäsentä. Keskusliitto toimii naisten aseman, sukupuolten tasa-arvon ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksien edistämiseksi yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa

Rasismin normalisointi

Rasismista ei saa tulla normaali, arkinen asia. Normaalia siitä tulee silloin, kun sitä ei tunnisteta, ei tunnusteta tai siltä suljetaan pahimmassa tapauksessa silmät kokonaan.

Rasismi on monitahoinen ilmiö, jonka osoittaminen on myös hyvin moninaista. Se ei ole aina fyysisesti haavoittavaa suoranaista väkivaltaa vaan arkipäivän rasismia voivat olla mm. ylimieliset ja arvioivat katseet, syrjiminen, ryhmästä poissulkeminen tai epäkunnioittavat huutelut liittyen etniseen taustaan.

Rasismi ruokkii epätasa-arvoa yksilöiden ja ryhmien välillä. Sen voisi sanoa olevan jopa sairaus. Sairaus, jonka ennaltaehkäisemiseen on pureuduttava jo hyvissä ajoin. Sairaus, jonka torjumiseen meidän kaikkien on pyrittävä. Vaikka se monelle saattaa tuntua hyvin tavoitteelliselta, voimme jokainen tehdä ennaltaehkäisyn eteen hommia.

Habiba Ali

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

The Impossible choice

The life of a refugee starts with an impossible choice and continues with a dangerous journey to an uncertain future, to escape the violent and grim circumstances of their countries. Many are beaten, shot or drowned in their paths to find peace and security. Yet, in some ways, their journey never ends because the receiving countries see them as threats to their society. On the other hand, the complex and protracted system of asylum seeking and the high probability of rejection of protection applications has intensively put these marginalized people social and psychological health at risk. The governments have visibly failed to provide protection and enforce civil, economic, political and social rights of minority groups, particularly of minority women.

In this regard, life of a refugee woman with Muslim background, such as myself, becomes even more vulnerable and exposed to myriad challenges. The precarious situation of their presence in a new society not only exposes them to racist practices but also forces them to adapt involuntary segregation.

The greatest segregation of refugee Muslim women is seen in the job market. They are highly concentrated in low-skilled jobs irrespective of their human capital (prior experiences, skills and qualifications). As one of my friends explained her job hunt experience: “Every time, when I try to find a job that suits my qualification and experience through recruitment agencies, I have been directed to the jobs which are totally under-skilled for me. Every time I have been reminded that my competency is not required in education but if I want to have work, I must accept the jobs where they need workers. I needed work badly, so I accepted a cleaning job.”

Another issue that emerges during interviews, is that refugees are not only steered towards low-skilled employment but also directed to the regional areas where labor-shortage has been identified. Safety and a grant of valid residency is only possible if that job falls in the region-required-category.

“After six months of constant work in cleaning, I came to know that I cannot apply for a work permit on the basis of my cleaning work form the region I am working in, because that region does not fall under the area where cleaners are required. Now I am moving to another region just to secure my residence permit.”

Another factor that aggravates marginalization, is that these refugee Muslim women don’t feel like they are in a situation to be “picky”. They are coming from distressed lands and precarious situations and they have no one to support them. This is why they often take whatever comes up regardless of the fact that the jobs being offered are much below their labour market experience, qualification and potential.

Such institutional and structural constraints keep refugees’, particularly Muslim women refugees, economically and culturally distant from the labour market. This aggravates the atmosphere of despair and anxiety, which manifests in loss of faith in the system and a lowered believe in opportunities to achieve better life standards. Structural discrimination causes not only adverse economic sentiments and social exclusion, but also imprints psychological scars. The ingrained discrimination, attitudinal and structural, results in lowering of self-esteem and depreciates the morale.

Secondly, due to misconceptions about Muslim women, particularly those who wear hijab, they are often seen as being passive and oppressed in the hands of religion and men. They are mocked for religious practices and rampantly queried to adapt in to the so-called Finnish norms. The notion of oppression and subjugation in their communities further marginalizes them and depletes opportunities to participate productively in the mainstream society. As a result of this, they become a clear and easy target for hate crimes, whether they are sitting in classrooms or participating in workplaces. In other words, Muslim women are profusely alienized in the host society and stigmatized for their choices. Muslim women experience more vulnerability and discrimination because their identities are coupled with religion.

The exclusion of Muslim women from mainstream society by means of gender, religion and culture reinforces racial inequalities. When Muslims are being expulsed from public spheres and employment opportunities, their abilities and capabilities to assimilate into mainstream society are simultaneously decreased. Moreover, precarious positions in social and economic spheres and their probability of progression are compromised. Therefore, instead of focusing on Muslim womens bodies and their attire in order to liberalize them, it is more important to underline the racialization of gender identities, defaecate islamophobia, and diminish other social hindrances which hamper in the social and economic inclusion of refugee Muslim women in the contemporary Finnish society.

Written by: Fath e Mubeen

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

Christchurchin tapahtumat eivät yllättäneet

Viime viikon perjantaina klo 13:30 mies tervehti vierailijaa ystävällisesti Uuden-Seelannin Christchurchin moskeijan ovella. Tervehdyksen sijaan kävijä alkoi päättömästi ampumaan perjantai-rukoukseen osallistuneita ihmisiä: miehiä, naisia, teinejä, lapsia. Näin uutiset ja purskahdin itkuun työpöydän äärellä. Työkaveri halasi ja lohdutti. Uuteen-Seelantiin on 16 893 kilometriä, mutta tuntuu kuin se olisi tapahtunut aivan vieressä.

Päivää ennen Christchurchin iskua helsinkiläisen moskeijaan seinään, jossa vierailen säännöllisesti, oli tuhrittu “Fuck Islam”. Perjantaiaamuna, kun isku tapahtui, oltiin seinään taas kirjoitettu “Rapers”. “Islam vittuun” luki tyttäreni tarhan vieressä. “Vaihda sun tiedot salaiseksi”, aneli äiti, “pyydän sua”.

Christchurchin tapahtumat järkyttivät, mutta ne eivät yllättäneet. Tätä osattiin odottaa. Se vain nyt sattui tapahtumaan Uudessa-Seelannissa. Vuosia jatkunut vihapuhe sosiaalisessa mediassa, uutisten lööpeissä sekä poliitikkojen puheissa kulminoitui raa’aksi teoksi. Emmekö ymmärrä, että sanoilla on merkitystä?

Olen kohdannut rasismia jo lapsesta saakka. “Mitä mieltä olet Saudi-Arabian teloituksista?”, kysyi maikkarin tv-juontaja minulta kun olin vain 16-vuotias. “Mikset sä saatana voi mennä takas kotimaahas?” raivosi mies ennenkuin räkäisi naamaani koulupäivän päätyttyä. “Emmä kehtaa kävellä sun kanssa kadulla.”, ilmaisi aikuinen sukulaiseni sinä kesänä kun olin 10-vuotiaana päättänyt aloittaa hijabin käytön.

Selailen Uuden-Seelannin uhrien nimilistaa. Farid Ahmedin vaimo kuoli hänen syliinsä suojellessaan miestään ampujalta. “Olen antanut hänelle [tekijälle] jo anteeksi”, sanoo Farid. Kuulostaa uskomattomalta, mutta samaistun häneen täysin. Minäkin olen antanut anteeksi jokaiselle kohtaamalleni ennakkoluuloiselle vastaantulijalle. Olen antanut anteeksi, mutta olenko unohtanut? En, eikä tule unohtamaan Faridkaan. Sanat jättävät jäljet, teot arvet, halusimme tai emme.

Nyt mietin, kuinka monta kertaa kuuluu antaa anteeksi. Miksi olen hyväksynyt sen, että vihapuhe “nyt vaan on tällainen juttu jota jokainen huivipäinen kohtaa”? En osaa vastata kysymykseen. Tiedän kuitenkin sen, että anteeksiannolla on rajansa.

Vihapuheet täytyy ottaa vakavasti. Syrjintä täytyy ottaa vakavasti. Vandalisointi ja uhkailu täytyy ottaa vakavasti. En halua samaa kohtaloa tyttärelleni kuin kolmevuotiaalle Mucad Ibrahimille joka teloitettiin Christchurchissa. En halua, että hänen arkensa koostuu vihapuheesta ja ennakkoluuloista.

Sanat muuttuvat teoiksi ja hiljalleen teot myös normalisoituvat. Nyt elämme aikaa Christchurchin jälkeen ja toivon hartaasti, että se aika tuo mukanaan muutoksen. Voimme aloittaa muutoksen puuttumalla vihapuheeseen. Toivoin jo lapsena aikuisten puuttuvan vihapuheeseen, nyt vaadin sitä. Meistä jokainen on vastuussa, tapahtukoon vihapuhe kadulla, täynnä olevassa bussissa, työpaikassa tai somessa. On viimein aika tunnistaa, ettei vihapuhe koskaan jää vain puheiksi.

Sara Salmani

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

Suomi ja ihmisoikeudet – kenelle ja keneltä?

Ystävänpäivä oli tänä vuonna erityinen. Utsjoella käytiin käräjäoikeudessa historiallinen oikeudenkäynti. Syytettynä “luvattomasta kalastuksesta” oli joukko saamelaisia, sillä pari vuotta sitten he kalastivat  siellä, missä he ovat kalastaneet aina ennenkin. Ainoa ero entiseen oli, että uusien säännösten mukaan se oli kielletty. Se taas ei sovi saamelaiseen oikeuskäsitykseen eikä Suomen perustuslakiin tai kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Ei kalastus samoilla paikoilla, joilla monet sukupolvet meitä ennenkin ovat kalastaneet, voi olla väärin. Siksi nämä henkilöt ilmoittautuvat poliisille ja tässä ollaan, omista oikeuksista käräjöimässä.

Kuukautta myöhemmin asiasta tuli  tuomio, jossa oikeus hylkäsi syytteet. Lapin käräjäoikeus on tuomioissaan samaa mieltä kanssamme; perustuslaki on kalastuslakia ja kalastusta rajoittavia säännöksiä vahvempi. Saamelaisilla on oikeus kieleen ja kulttuuriin, siis myös kalastukseen ja nyt tehdyt rajoitukset ovat kohtuuttomia. Ratkaisut ovat historiallisia, sillä tämä oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun rikosoikeudenkäynnissä perustellaan saamelaisten perustuslaillisella oikeudella. Asia etenee sovitusti vielä korkeimpaan oikeuteen, jotta siitä saadaan ennakkopäätös koskien kaikkien saamelaisten oikeuksia omaan kulttuuriin. Sitä odotellessa mielessä on kuitenkin tämä: Voitto, voitto! Käräjäoikeuden päätös on oikea.

Mutta hetkinen. Tähänkö on tultu? Miksi ihmisoikeuksien mallimaassa Suomessa, ihmisoikeuksista taistellaan oikeudessa?

Suomen valtio on sitoutunut YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien sopimukseen ja kirjannut saamelaisten oikeudet perustuslakiin. Perustuslaissa siis lukee näin: “Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.” Lisäksi saamelaiskäräjälaissa todetaan, että viranomaisten on neuvoteltava saamelaiskäräjien kanssa kaikista saamelaisia merkittävästi koskevista kysymyksistä.

Nämä ovat kuitenkin vain muodollisuuksia, joihin valtio ei tosiasiassa ole sitoutunut. Kerta toisensa jälkeen näemme, kuinka äänellämme ei ole väliä. Tenon kalastussopimus, kalastuslaki, metsähallituslaki, saamelaiskäräjälaki… Esimerkiksi näissä viime aikaisissa hankkeissa Suomi valtiona on systemaattisesti sivuuttanut saamelaisten mielipiteen.

Eikä tälle tunnu olevan loppua; yllä leijutetaan nytkin uhkaa esimerkiksi Jäämeren radasta ja porolukujen leikkaamisesta, jotka molemmat veisivät lukuisilta poronhoitajilta elinkeinon. Poronhoito ja muut perinteiset elinkeinot ovat tärkeä osa kulttuuriamme ja niiden katoaminen uhkaisi myös kielen säilymistä. Samaan aikaan Suomi lykkää hamaan tulevaisuuteen meille äärimmäisen tärkeän ILO 169-sopimuksen ratifioinnin vetoamalla syihin, joita itse kutsun tekosyiksi.

Suunnan voi muuttaa. Saamelaisten oikeudet on otettava osaksi muuta Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa. Ne eivät ole mielipidekysymyksiä eikä niitä voi jättää vain saamelaisten itsensä vastuulle. Saamelaisten ei pidä viettää ystävänpäivää tai muitakaan päiviä oikeusistuimissa kertoen, että Suomen on noudatettava omaa perustuslakiaan. Siitä huolehtiminen on valtion itsensä tehtävä.

Buori rasismma vuostásaš vahku!T

Kirjoittaja: Anni Koivisto

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa

Kirje ystävälleni

Rakas ystäväni,

Meistä puhutaan jälleen. Se ei tietenkään ole uutta, koska olemme jatkuvasti yhteiskunnan ajankohtaisempia puheenaiheita, mutta viime viikkojen keskustelun raivokas volyymi on aiheuttanut minussa senkaltaista ahdistuneisuutta, jota en ole aiemmin kokenut. En edes sinä syksynä, jolloin joistain meistä puhuttiin katastrofisina luonnonilmiöinä.

Minua pelottaa, kuten sinua ja monia muita meistä. Mutta ennen kuin voimme puhua siitä, ennen kuin voimme purkaa sitä vihaa meitä kohtaan, ennen kuin voimme aloittaa keskustelun rasismista, joka velloo syvässä suomalaisissa rakenteissa, meidän pitää sanoittaa tunteemme julmista ja hirvittävistä tapahtumista, joita on tullut esiin niin Oulussa kuin Helsingissä.

Meiltä odotetaan toistuvasti todisteita uskollisuudesta suomalaisille arvoille. Jos kertoisin mieltäni piinaavasta pelostani, joka on ollut viime viikkojen keskustelujen seurausta, ilman, että tuomitsen suorasanaisesti lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan, minut leimattaisiin tahdittomaksi hirviöksi, joka haluaa siirtää painopisteen muualle ja väheksyy väkivallan kohteiden kokemuksia.

Seksuaalinen väkivalta on väärin. Minä tuomitsen kaiken seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön, enkä millään puolusta Oulun tai Helsingin tapausten tekijöitä. Valehtelisin, jos väittäisin, etten toivoisi heille tapahtuvan jotain äärettömän pahaa. Sitä samaa minä toivon elokuvissakin niille pahiksille, jotka satuttavat ja käyttävät väkivaltaa. Haluan, että paha saa palkkansa. Petyn, ellei jotain yhtä riipivää tapahdu pahikselle ja tai elokuva jättää lopun juuri sen verran avoimeksi, että katsoja itse päättäköön mitä hänelle käy. Se ei tyydytä minun kostonhimoani, joka elää kaikissa meissä.

Mutta tämä ei ole elokuva tai ainakaan minä en ole siitä tietoinen. Elämme (ainakin vielä) todellisuudessa, jossa jokaiselle ihmiselle kuuluvat ihmisoikeudet ja me emme voi langettaa kuolemantuomiota tai lähettää ihmisiä maahan, joka olisi sama asia kuin kuolemantuomio. Vaikka kuinka vihaisia olisimme ja kuinka janoaisimme sitä kostoa, kenenkään ihmisoikeuksia ei voi riistää. Vääryyden korjaaminen toisella vääryydellä ei tee kenestäkään sankaria.

En tiedä, kuinka kauan tämä todellisuus tulee kestämään. Jo pitkään on ollut puhetta perustuslakifundamentalismista ja tahtoa muuttaa ihmisoikeussopimuksien tulkintoja tai itse sopimusten sisältöä on kova ja kovenemassa päin. Jos se onnistuu, siitäkin varmaan tulevaisuudessa syyttämään meitä. Koska juuri mehän emme välitä ihmisoikeuksista.

Mutta ystäväni, kuten sanoin, minä tuomitsen kaikenlaisen seksuaalisen väkivallan. Olen pahoillani, että seksuaalisen väkivallan kohteet ovat joutuneet kokemaan sen kaiken, jota en edes pysty kuvittelemaan ja saatikka edes sanoittamaan. Mediassa raportoidut tapaukset ovat saaneet minut voimaan pahoin, kuten aina. Mutta minun ei tarvitse kertoa sinulle siitä sen enempää. Sinä tiedät seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan historian Suomessa. Mutta minun oli vain sanottava tämä, koska me emme voi puhua tapauksia seuranneesta keskustelusta pyytämättä ensin anteeksi.

***

Sain viime viikolla ilmoituksen, että minulle oli saapunut Postiin lähetys Toijalasta ja se pitäisi noutaa. Olin hämmentynyt ja kysyin puolisoltani, jos hän oli tilannut jotain, vaikka hän ei koskaan tilaa netistä mitään. Kumpikaan meistä ei odottanut pakettia Toijalasta. En tuntenut sieltä ketään.

Ja sillä hetkellä se pelko, joka on piinannut mieltäni siitä lähtien kun kohtasin vihapuhetta ensimmäistä kertaa, valtasi koko kehoni, täytti keuhkoni ja lamaannutti raajani. Tajusin, etten ollut missään vaiheessa salannut henkilötietojani. Äkillinen hengenahdistus sumensi ajatuksiani ja kaiken maailman kauhukuvat vaelsivat mielessäni. Joku oli vihdoin saanut tarpeeksi siitä, että Nitin Sood kirjoitti Twitterissä rasismista ja halusi lähettää yllätyksen, kenties pernaruttoa tai muuta yhtä viatonta.

Olen ehkä katsonut liikaa elokuvia, myönnän. Mutta keskustelu meistä on kiihtynyt. Monien poliitikkojen esittämät ratkaisut seksuaalisen väkivaltaan liittyvät ratkaisut tavalla tai toisella meihin. Media toistaa tätä kerrontaa, jossa seksuaalinen väkivalta on liitetty suurimmaksi osaksi meihin.

Se ei ole uutta. Viime syksynä eräs ministerimme sanoi, että lähisuhdeväkivallan kokeneiden pelottavan korkea määrä johtuu meidänkaltaisista perheistä, joissa tasa-arvon tila ei ole yhtä hyvä kuin (valkoisissa) suomalaisperheissä. Naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puutteellisuus johtuu monien mielestä meistä. Se on juuri meidän vika, että translakia ei ole uudistettu ihmisoikeusperustaisemmaksi tai lähisuhdeväkivalta on edelleen soviteltavissa. Meistähän se johtui, että Suomi oli viimeinen Pohjoismaa, jossa tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan.

Se, että meitä ruskeita ja mustia ihmisiä syytetään kaikesta pahasta Suomessa, ei tosiaan ole mitään uutta. Mutta keskustelu Oulusta on erilainen. Siinä luodaan rohkeammin sellaista narratiivia, jossa me olemme pahiksia ja kaikki paha juontaa meidän kulttuureihin ja ihonväriin. Sitä toistetaan uudelleen ja uudelleen, jopa osa meistä osallistuu toiseuttavan kerronnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen, jolloin siitä tulee entistä vakuuttavampi. Me olemme paha, joka saa palkkansa ennen pitkää ja minua pelottaa, mitä meille tehdään.

***

Meistä ei ole kuulemma koskaan aiemmin puhuttu, jonka takia Suomi maksaa nyt kallista laskua sinisilmäisyydestään. Vasta Oulun tapaukset ovat herättäneet keskustelua maahanmuutosta. Ei ollut aikaisemmin mitään Immosen unelmia, jossa meidät pyyhittäisiin pois ja missään vaiheessa hallitukseen ei otettu perussuomalaisia, joiden politiikka pitkältä määrää maahanmuutto. Me ruskeat ja mustat ihmiset olemme saaneet olleet rauhassa kaiken tämä ajan ennen kuin Oulu tapahtui.

Rakas ystäväni, minua on jo pitkään ahdistanut viime vuosien keskustelu meistä. Me olemme olleet vaaliteema kerta toisensa jälkeen. Emme koskaan aktiivisina tekijöinä, vaan keskustelujen ja poliittisen toimenpiteiden kohteena. Maahanmuutosta, kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoista puhutaan ja väitellään intohimoisesti, mutta kukaan ei puhu vaaleissa rasismista ja siitä, mitä kaikkea me joudumme kokemaan Suomessa, joka on myös meidän kotimme. Harvoin sitä koskaan edes kuule sanaa rasismi maahanmuuttokeskustelun yhteydessä.

Minua ahdistaa, rakas ystäväni. Olin pitkään halunnut kirjoittaa sinulle tämän kirjeen ja kertoa, etten ole koskaan ollut näin peloissani, sillä yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut entistä kovemmaksi meitä kohtaan. Yhä useammalla ihmisellä on rohkeutta puhua avoimesti siitä, että meidät pitäisi poistaa omasta kotimaastamme. Rasistinen kieli on normalisoitunut vuosien varrella ja osa jokapäiväistä politiikkaa, joka ei ole kenenkään yksinoikeus.

Tiedän, että sinä tunnet samoin ja minua surettaa, etten uskaltanut kirjoittaa aiemmin. Mutta jopa seesteisinä aikoina, jolloin toimme esille kokemamme vääryydet ja rasismin ja häirinnän, meitä vastaan hyökättiin ja pyrittiin järjestelmällisesti vaientamaan. Jos se ei ole vihapuhetta, kohtaamme väheksyntää ja meitä kutsutaan mielensäpahoittajiksi, jotka jaksavat valittaa ihan kaikesta. Ja osa jää katsomaan hiljaa sivusta, kun meidän ihmisarvoa kyseenalaistetaan.

Me emme ole koskaan eläneet aikaa, joka olisi ollut turvallinen meille. Ja tänään meillä on turvattomampi olo kuin koskaan aiemmin. Kun on hiljaa, ei tee olemassaoloaan tunnetuksi ja juuri sitä halusin – olla näkymätön, jotta kukaan ei voisi kohdistaa vihaansa minuun. Se kaikki paha maailmassa on meidän vikamme.

Me rakennamme Suomea yhtä lailla kuin muut, mutta meiltä vaaditaan enemmän. Jokaista liikettämme vahditaan ja jos yksi meistä tekee virheen, niin me kaikki muutkin saamme kuulla kunniamme. Vaikka kuinka kertoisimme unelmistamme tulla lääkäreiksi ja asianajajiksi, meitä opetetaan olemaan realistisempia ja ohjataan opintoihin, jotka eivät vaadi akateemisia taitoja. Meiltä vaaditaan uskollisuuden vakuuttamista Suomen perustuslaille, mutta samanaikaisesti selvitetään mahdollisuutta muuttaa ihmisoikeussopimuksien tulkintoja, jotta meitä ei tarvitsisi enää sietää.

Äänellämme ei ole väliä omassa tarinassamme, koska sitä kirjoitetaan puolestamme. Vaikka joskus kirjoittaisimme oman version elämästämme, sitä ei luettaisi. Aina on olemassa valkoinen ihminen, joka osaa kertoa meidän tarinaamme paremmin kuin me itse.

***

Talonyhtiöön hankittiin vuodenvaiheessa Telian laajakaista, jonka takia he lähettivät modeemin pakettina kotiosoitteeseen. Pienen selvitystyön jälkeen sainkin selville, että Telia lähettää tuotteitaan Toijalasta. Ahdistuneisuuteni tästä tilanteesta hälveni hiljalleen, jättäen kuitenkin jälkensä kehoni uumeniin. Jotakuta varmasti naurattaisi, kun kuulisi tästä. Mutta harva ihminen joutuu loppujen lopuksi jatkuvasti puolustamaan olemassaoloaan ja ihmisyyttään ja samalla pelkäämään mitä siitä seuraa, kun haluaa itselleen vain ne samat oikeudet ja kunnioituksen kuin muillakin.

Rakas ystäväni, tiedän sinulla olleen samanlaisia tunteita viime viikkoina ja haluan toivottaa sinulle voimaa ja energiaa sen kaiken paskan ja vihapuheen ja rasismin läpikäymiseksi. Sinä olet arvokas ja merkityksellinen ihminen, jonka ei pitäisi kaiken aikaa huolehtia omasta turvallisuudestaan. Sinulla on oikeus tuntea kaikkia niitä tunteita, joita viime viikkojen keskustelut ja siihen liittyvä rasismi on sinussa herättänyt. Se kaikki pettymys, se kaikki pelko, se viha ja turhautuminen, se huoli itsestäsi ja läheisistäsi, ne kaikki tunteet ovat valideja. Niitä ei tarvitse hävetä, eivätkä ne millään väheksy seksuaaliväkivallan selviytyjien kokemuksia.

Lopuksi haluan sanoa sinulle rakas ystäväni, että meillä on oikeus ottaa taukoa kaikesta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu ja keskittyä vain ja ainoastaan itseemme. Taistelu olemassaolomme puolesta ei pääty tappioon, vaikka päättäisit siirtyä hetkeksi sivuun ja keskittyä omaan hyvinvointiisi. Se on vaikeata, mutta lepo voimaanuttaa, kirkastaa ajatuksia ja antaa toivoa paremmasta sekä yhdenvertaisesta Suomesta.

Minä otin sitä aikaa itselleni näiden keskustelujen aikana ja se on antanut minulle voimaa. Kiitos sinulle ja kaikille muille ystävilleni, jotka ovat jaksaneet taistelleet oikeuksiemme puolesta kaiken tämän ajan. Ilman teitä, en olisi voinut siirtyä sivulle ja ottaa aikaa itselleni.

Pelkään edelleen ja rasistisempi ilmapiiri ahdistaa vieläkin, mutta minulla on taas rohkeutta unelmoida tulevaisuudesta, jossa sinun ja minun ei tarvitse enää puolustaa ihmisyyttämme. Yhdessä teemme siitä totta, mutta sen eteen meidän ei ole vain taisteltava. Meidän on myös levättävä ja antaa ystäviemme puolustaa olemassaoloamme meidän puolesta.

Sinun ystäväsi,
Nitin

23 ihmisoikeusjärjestön allekirjoittama essee: Seksuaalirikokset ja poliittisten pisteiden keräily

Kaikki seksuaalinen hyväksikäyttö on väärin ja tuomittavaa – tekijästä riippumatta. Seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhriksi joutuu ympäri maailmaa joka päivä tuhansia lapsia, tyttöjä ja poikia, naisia, miehiä ja muunsukupuolisia. Seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa valtavasti kärsimystä globaalisti. Siksi aiheesta Suomessa virinnyt julkinen keskustelu on erittäin tärkeä. Samaan aikaan on valitettavaa, että keskustelu on ollut hyvin yksiulotteista ja leimaavaa. Keskustelussa väkivaltaa kokeneiden äänet ovat jääneet huomiotta, eikä hyväksikäytön arkipäiväistä ja rakenteellista luonnetta ole käsitelty riittävästi. Haluamme kirjoituksellamme osoittaa tukemme kaikille seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhreille ja kannustaa kaikkia vastuulliseen ja väkivallan kokemuksia kunnioittavaan keskusteluun.

Hyväksikäyttö ei ole uusi ilmiö. Lapsiin kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta ja heidän kehojensa seksualisointi on ollut aina osa suomalaista yhteiskuntaa, paljon ennen internetiä ja kansalaisuudesta riippumatta. Alamme myös aiempaa paremmin tunnistaa, ettei seksuaalinen väkivalta kohdistu vain naisoletettuihin ja kuinka erilaiset häirinnät muodot kasautuvat esimerkiksi LHBTIQ-ihmisille. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja väkivallasta ei edelleenkään puhuta tarpeeksi – ei perheissä, yhteisöissä tai yhteiskunnassa.

Suomessa tapahtuu vuosittain lähes tuhat raiskausta ja suunnilleen saman verran lapsen seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia – ja tässä luvussa mukana ovat vain tapaukset, jotka ilmoitetaan poliisille. Tiettyjen kansallisuuksien korostuminen tilastoissa on tosiasia, mutta väkivaltatilastojen selittäminen kulttuurilla patologisoi yksilön kulttuurinsa vankina toimivaksi jäseneksi ja esittää sen jäsenet automaattisena turvallisuusuhkana ja potentiaalisena raiskaajana. Seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan kytkeminen ainoastaan maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin estää käsittelemästä sitä, että nämä ilmiöt ovat rakenteellisia yhteiskuntamme osia. Suomi on tunnetusti kärkipaikoilla myös sukupuolittuneen väkivallan EU-laajuisissa tilastoissa.

Yhteiskunnan syvärakenteet eivät ole muuttuneet, vaikka vaikenemisen kulttuuria on viime aikoina ryhdytty aktiivisesti murtamaan. #metoo on ollut väylä tehdä näkyväksi sitä, kuinka moni on kokenut lähentelyä ja pahimmillaan törkeää seksuaalista väkivaltaa. Hyväksikäyttöä vastaan olisi voitu ottaa vakavasti ja äänekkäästi kantaa juuri #metoo-kampanjan yhteydessä. Vaatimukset raiskaustuomioiden koventamisesta, tuki- ja turvapalvelujen lisäämisestä ja lainsäädännön muuttamisesta uhria suojaavaksi ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville vuosikymmeniä.

Tämänhetkisen keskustelun pinnallisuus ja sen muukalaisvihamielinen pohjavire eivät jää epäselväksi kenellekään, joka on kuluneina vuosina tai vuosikymmeninä pohtinut sitä, miksi seksuaaliseen väkivaltaan ei tässä yhteiskunnassa suhtauduta vakavasti. On oireellista, että jo pitkään vaaditun seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisen käynnistämiseksi tarvittiin rasistissävytteinen spektaakkeli, jossa hyväksikäyttäjäksi on nimetty ja mielletty ulkopuolinen.

Hyväksikäytetyillä ja haavoittuvassa asemassa olevilla ei edelleenkään ole ääntä tässä keskustelussa. Heidän puolestaan puhuvat nyt poliittisia irtopisteitä hakevat tahot, joita sukupuolten tasa-arvon edistäminen, seksuaalinen väkivalta ja sitä ylläpitävien rakenteiden purkaminen ei muissa yhteyksissä kiinnosta. Nämä tahot ovat myös torpanneet niitä toimenpideyrityksiä, joilla on pyritty edistämään koulutus- ja työllistymispolkuja ja mielenterveyspalveluiden saatavuutta, eli rakentaa maahanmuuttaneiden edellytyksiä olla osa tätä yhteiskuntaa.

Kollektiivisen hysterian lietsomisesta ovat vastuussa poliitikot läpi poliittisen kentän, samoin kuin media, joka on levittänyt osin sensaatiohakuisesti rakennettuja uutisia ilman riittävää taustoitusta. Seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön nouseminen valtakunnan puheenaiheeksi voi kuitenkin myös versoa hyvää. Oikeusministeri on vihdoin käynnistämässä seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen, jonka keskeisiä elementtejä ovat kauan vaadittu suostumusperiaate sekä alle 16-vuotiaiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen katsominen raiskauksiksi.

Emme voi kuitenkaan tuudittautua illuusioon siitä, että kysymykset tasa-arvosta ja oikeudesta koskemattomuuteen otettaisiin nyt vakavasti. Jos näihin asioihin reagoidaan ainoastaan maahanmuutosta käytävän keskustelun yhteydessä, tulee aihe painumaan maan alle jälleen, kun tekijät ovat valkoisia suomalaisia. Meidän on pidettävä huoli siitä, että sukupuolittuneen väkivallan kitkemiseksi tehdään konkreettisia toimia. Istanbulin sopimuksen täysimääräinen toteuttaminen ja sille riittävien resurssien jakaminen olisi ensimmäinen askel. Emme voi enää antaa erinäisten poliittisten tahojen kaapata keskustelua naisten asemasta. Silloin se nousee pinnalle vain, kun väkivaltaa kokeneiden kärsimykset hyödyttävät rasistista nationalistista agendaa.

Allekirjoittajat
Anti-Racism Media Activist Alliance (ARMA)
ARF (Anti-Racist Forum)
Critical Race Studies Network Finland
Fem-R (Feministinen ja antirasistinen kansalaisjärjestö)
ETMU ry (Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura)
Heseta ry
Kotimajoitusverkosto
Liikkukaa – Sports For All
Naisasialiitto Unioni ry
Miehet ry
Monika-Naiset liitto ry
Rasisminvastainen tutkijaverkosto Raster
Ruskeat tytöt
SahWira Africa international ry
Seta ry
Siitä viis – tutkijakollektiivi
Sopu ja Bahar -työ / Loisto setlementti ry
Sukupuolentutkimuksen seura
Suostumus2018
Trasek ry
Tutu ry (turvapaikanhakijoiden tuki ry)
Vapaa Liikkuvuus verkosto
We see you ry

Seksuaalinen häirintä ei ole maahanmuuttajien suomeen tuoma ilmiö

Yle julkaisi tänään artikkelin seksuaalisesta häirinnästä suomalaisissa kouluissa, jossa referoitiin sekä THL:n vuoden 2017 Kouluterveyskyselyä, että MOT:n teettämää koulukohtaista kyselyä syrjinnästä. Jutussa nostettiin esille seksuaalisen häirinnän yleisyys ammattikouluissa ja pohdittiin tämän syitä. Selittäviksi tekijöiksi nostettiin ammattikouluissa vallitseva “äijäkulttuuri”, sekä maahanmuuttajien suuri määrä. Kolmen eri ammattikoulun johtavassa asemassa olevat toimijat nostivat maahanmuuttajien määrän nousun syyksi syrjinnälle, antamatta kuitenkaan päätelmälle minkäänlaista tilastollista tai muutakaan taustaa. MOT:n kyselyyn osallistuneiden nuorten vastauksissa ei noussut esiin maahanmuuttajien tekemää seksuaalista häirintää.

Se, että ammattikoulujen johtajien ensimmäinen selitys seksuaalisen häirinnän paljastumiselle kouluissa on maahanmuuttajien syyllistäminen, on monella tapaa huolestuttavaa. Seksuaalinen häirintä ei ole Suomessa uusi tai maahanmuuton lisääntymisen tuoma ilmiö. Vuoden 2017 tasa-arvobarometrissä todetut luvut seksuaalisesta häirinnästä (38% naisista, 17% miehistä), eivät juuri poikkea aiemman, vuonna 2012 suoritetun tasa-arvobarometrin luvuista (n.33% naisista, 17% miehistä). Molemmissa selvityksissä alle 35-vuotiaista naisista noin puolet oli kokenut seksuaalista häirintää viimeisen kahden vuoden aikana.

Seksuaalista häirintää ei voida selittää lisääntyneellä maahanmuutolla. Tällaisessa keskustelussa jätetään lisäksi täysin huomioimatta se, että maahanmuuttajat ja rodullistetut suomalaiset ovat myös seksuaalisen häirinnän kohteita. Myöskään Yle:n artikkeli ei tuonut esille Kouluterveyskyselyn havaintoa, jossa seksuaalinen häirintä kohdistuu epätasaisesti eri taustaisiin opiskelijoihin. Kyselyn tuloksissa todetaan, että seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kokemukset “olivat myös perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisilla, lukiolaisilla ja ammattiin opiskelevilla huomattavasti yleisempiä, jos oppilaalla tai opiskelijalla oli toimintarajoitteita, hän oli ulkomaista syntyperää tai hän oli sijoitettuna.” Sama tulos saatiin 4. ja 5. luokkalaisilla.

Maahanmuuton lisääntymisellä ei selitetä seksuaalisen häirinnän ongelmia Suomessa. Tilastollisen taustan puuttumisen lisäksi nämä kommentit ovat huolestuttavia siksi, että ne perustuvat stereotypioille, joilla ylläpidetään kuvaa uhkaavista ja sivistymättömistä maahanmuuttajista. Tampereen seudun ammattiopiston Kivimiehenkadun toimipisteen koulutusalajohtaja Pirkko Achrén kommentti kuvaa ilmiötä hyvin “Uskoisin, että meillä on vielä tehtävää siinä, kuinka hyvin kerromme suomalaisen kansanluonteen reviiristä ja yksityisyydestä sekä suhtautumisesta vastakkaiseen sukupuoleen”. Ikään kuin viime vuosien Metoo-liike ei olisi jo todistanut, että naisten rajojen ja kehojen kunnioittamisen puute on globaali ilmiö, joka koskee miehiä kaikkialla.

Tämä on valitettavan yleistä retoriikkaa ajankohtaisessa poliittisessa keskustelussa. Maahanmuuttajia ja rodullistettuja suomalaisia stigmatisoidaan ja meistä luodaan uhkakuvia, joiden avulla ajetaan äärioikeistolaista agendaa. Kukaan ei väitä, etteikö maahanmuuttajien ja rodullistettujen suomalaisten toimesta tapahtuisi seksuaalista häirintää, tai etteikö patriarkaalinen systeemi olisi yhtä iso osa meidän ajattelutapaamme kuin valkoisten suomalaistenkin. Seksismi ja misogynia ovat kuitenkin ongelmia jotka koskettavat kaikkia ihonväriä tai etnistä taustaa katsomatta, eikä seksismi ole maahanmuuttajien Suomeen tuoma ilmiö.

Aurora Lemma,
Fem-R:n hallituksen jäsen

Rodullistetut ihmiset eivät ole väline valkoisten ihmisten agendan edistämiseksi

Uusimmassa kolumnissaan Sanna Ukkola on huolissaan maahanmuuttajista ja kuinka ihmiset käyttävät meitä pehmoleluina pönkittääkseen omaa agendaansa. Ukkola ei kuitenkaan itse sellaiseen sorru, koska hän ei näe erivärisiä ihmisiä. Rotujahan ei enää olemassa, kuten hän kauniisti toteaa.  

Ukkolaa harmittaa erityisesti se, että ihmisistä pitää puhutaan ”rodullistettuina” ja ”ruskeina” ihmisenä, koska ihmiset pitäisi lähtökohtaisesti kohdata ihmisinä. Hän kuitenkin läpi tekstin suoltaa varauksetta termiä maahanmuuttaja. Hän jopa kysyy miksemme suhtaudu maahanmuuttajaan, joka on syntynyt ja kasvanut Suomessa, kuten kehen tahansa suomalaiseen?

Ukkolalle ei ole siis mitään ongelmaa kutsua Suomessa syntynyttä ja kasvanutta ihmistä maahanmuuttajaksi. Se ei varmasti mitenkään liity ihonväriin, ketkä Suomessa syntyneistä ja kasvaneista olisivat maahanmuuttajia, koska Ukkola ei kiinnitä huomiota ihmisten ihonväriin.

Sen sijaan hän todistaa ongelman ”omaan suvaitsevaisuuteensa rakastuneissa” sekä ”hyväntahtoisissa rasisminvastustajassa”, jotka ”ratsastavat villisti heidän (maahanmuuttajien) uhristatutuksellaan”. Ukkolan mukaan heidän käyttämät termit kuten ”rodullistetut” ja ”tummat tytöt” toiseuttavat toisin kuin Suomessa syntynyttä ja kasvanutta maahanmuuttajaksi kutsuminen.

Kirjoituksessa paistaa kirkkaasti läpi se, ettei Ukkola ole kiinnostunut maahanmuuttajien oikeuksien ja aseman edistämisestä yhteiskunnassa. Hän enemminkin haluaa piikitellä kaikkia niitä ihmisiä, jotka päivittäisessä elämässään edistävät yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa feministisen ja anti-rasistisien periaatteiden mukaisesti.

Rodullistettu ja rodullistaminen on yleisesti käytetty termi antirasistista työtä tekevien ihmisten keskuudessa. Termi kuvastaa sitä yhteiskunnallista prosessia, jossa valta-asemassa olevat liittävät ihmisryhmiin ennakkoluuloja ja stereotypioita etnisen tausta, uskonnon tai kulttuurin perusteella.

Rodullistaminen ei ole identiteetti, eikä termi kuvaa millään tavalla ihmistä. Painopiste on siinä, mitä rodullistettu ihminen kokee yhteiskunnassa, joka rodullistaa häntä. Vastuu rodullistetun kokemuksista ja rasismista on näin ollen asetettu yhteiskunnalle.

Teksti ei ole pelkästään tarkoitettu pilkkaamaan aktivistien töitä, vaan siinä ilmenee selkeästi valkoisuuden normi, jota yhteiskunta ylläpitää. Ukkola kirjoittaa hyvin valkoisesta  asemasta, eikä hän missään vaiheessa edes halua asettua ihmisen asemaan, joka ei nauti samanlaisista etuoikeuksista kuin hän.

Se, ettet näe väriä eli et erota tummaihoista ihmistä vaaleaihoisesta, ei edistä minun oikeuksiani ruskeana ihmisenä Suomessa. Tälläisella toteamuksella ainoastaan sivuutetaan meidän kokemukset ja todellisuuden valkoisessa yhteiskunnassa, jossa arkipäivän kokemukset ovat usein hyvin erilaisia ruskeille ja mustille ihmisille kuin muille.

En halua myös tulla nähdyksi valkoisena ihmisenä, jotta olisin yhdenvertaisessa asemassa. Minä olen ruskea ihminen ja olen ylpeä juuristani. Tämä ei kuitenkaan tee minusta yhtään vähempää suomalaista.

Se, että olen suomalainen, ei tarkoita, ettenkö voisi olla samalla helsinkiläinen ja intialainen. Väittämä siitä, etteivät suomalaiset voisi olla muuta kuin suomalaisia, on ahdasmielinen ja kapeakatseinen. Ukkola tuntuu haittaavan erityisesti se, että joillain suomalaisilla voisi olla useampi identiteetti kuin pelkkä suomalaisena oleminen. Omaan korvaani suomalaisuuden rajaaminen tiettyyn muottiin kuulostaa vaivaannuttavalta, jopa hivenen rasistiselta.

Lisäksi Ukkola taitavasti unohtaa, että jopa moni suomalainen suomalainen (lue: valkoinen ihminen, jonka suvussa ollaan sodittu Suomen itsenäisyyden puolesta) kokee itsensä myös pohjoismaalaiseksi, eurooppalaiseksi ja/tai maailmankansalaiseksi. Tai ehkä hän vai suo ainoastaan näille suomalaisille etuoikeuden olla muutakin kuin suomalaisia.  

”Hyväntahtoiset rasisminvastustajat”, joihin itse varmasti lukeudun Ukkolan mukaan, eivät kohtaa rodullistettuja hoivattavina uhreina. Toisin kuin Ukkola, joka päättää puhua meidän puolesta valkoisesta näkökulmastaan, antirasistisessa ja feministisessä työssä rodullistetut ihmiset käyttävät omaa toimijuutta ja ääntään edistääkseen omaa asemaansa omilla ehdoillaan.

Ukkola itse tekstissään redusoi meidät pehmolelukseen edistääkseen omaa agendaansa. Kolumnin tarkoituksena ei ollut millään tavalla puolustaa maahanmuuttajien oikeutta kuulua Suomeen, vaan Ukkola pyrkii ainoastaan käyttämään meitä välineenä ”hyvesignaloivan porukan” kritisoimiseksi.

Mutta me emme suostu olemaan valkoisten ihmisten poliittinen agenda, jota hyödynnetään oman aseman edistämiseksi. Sen sijaan, että valkoiset suomalaiset puhuvat meistä ja meidän kokemuksistamme puolestamme, Suomen on nyt aika kuunnella meitä.

Nitin Sood,

Fem-R:n 2. puheenjohtaja
nitin@fem-r.fi