Kirje ystävälleni

Rakas ystäväni,

Meistä puhutaan jälleen. Se ei tietenkään ole uutta, koska olemme jatkuvasti yhteiskunnan ajankohtaisempia puheenaiheita, mutta viime viikkojen keskustelun raivokas volyymi on aiheuttanut minussa senkaltaista ahdistuneisuutta, jota en ole aiemmin kokenut. En edes sinä syksynä, jolloin joistain meistä puhuttiin katastrofisina luonnonilmiöinä.

Minua pelottaa, kuten sinua ja monia muita meistä. Mutta ennen kuin voimme puhua siitä, ennen kuin voimme purkaa sitä vihaa meitä kohtaan, ennen kuin voimme aloittaa keskustelun rasismista, joka velloo syvässä suomalaisissa rakenteissa, meidän pitää sanoittaa tunteemme julmista ja hirvittävistä tapahtumista, joita on tullut esiin niin Oulussa kuin Helsingissä.

Meiltä odotetaan toistuvasti todisteita uskollisuudesta suomalaisille arvoille. Jos kertoisin mieltäni piinaavasta pelostani, joka on ollut viime viikkojen keskustelujen seurausta, ilman, että tuomitsen suorasanaisesti lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan, minut leimattaisiin tahdittomaksi hirviöksi, joka haluaa siirtää painopisteen muualle ja väheksyy väkivallan kohteiden kokemuksia.

Seksuaalinen väkivalta on väärin. Minä tuomitsen kaiken seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön, enkä millään puolusta Oulun tai Helsingin tapausten tekijöitä. Valehtelisin, jos väittäisin, etten toivoisi heille tapahtuvan jotain äärettömän pahaa. Sitä samaa minä toivon elokuvissakin niille pahiksille, jotka satuttavat ja käyttävät väkivaltaa. Haluan, että paha saa palkkansa. Petyn, ellei jotain yhtä riipivää tapahdu pahikselle ja tai elokuva jättää lopun juuri sen verran avoimeksi, että katsoja itse päättäköön mitä hänelle käy. Se ei tyydytä minun kostonhimoani, joka elää kaikissa meissä.

Mutta tämä ei ole elokuva tai ainakaan minä en ole siitä tietoinen. Elämme (ainakin vielä) todellisuudessa, jossa jokaiselle ihmiselle kuuluvat ihmisoikeudet ja me emme voi langettaa kuolemantuomiota tai lähettää ihmisiä maahan, joka olisi sama asia kuin kuolemantuomio. Vaikka kuinka vihaisia olisimme ja kuinka janoaisimme sitä kostoa, kenenkään ihmisoikeuksia ei voi riistää. Vääryyden korjaaminen toisella vääryydellä ei tee kenestäkään sankaria.

En tiedä, kuinka kauan tämä todellisuus tulee kestämään. Jo pitkään on ollut puhetta perustuslakifundamentalismista ja tahtoa muuttaa ihmisoikeussopimuksien tulkintoja tai itse sopimusten sisältöä on kova ja kovenemassa päin. Jos se onnistuu, siitäkin varmaan tulevaisuudessa syyttämään meitä. Koska juuri mehän emme välitä ihmisoikeuksista.

Mutta ystäväni, kuten sanoin, minä tuomitsen kaikenlaisen seksuaalisen väkivallan. Olen pahoillani, että seksuaalisen väkivallan kohteet ovat joutuneet kokemaan sen kaiken, jota en edes pysty kuvittelemaan ja saatikka edes sanoittamaan. Mediassa raportoidut tapaukset ovat saaneet minut voimaan pahoin, kuten aina. Mutta minun ei tarvitse kertoa sinulle siitä sen enempää. Sinä tiedät seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan historian Suomessa. Mutta minun oli vain sanottava tämä, koska me emme voi puhua tapauksia seuranneesta keskustelusta pyytämättä ensin anteeksi.

***

Sain viime viikolla ilmoituksen, että minulle oli saapunut Postiin lähetys Toijalasta ja se pitäisi noutaa. Olin hämmentynyt ja kysyin puolisoltani, jos hän oli tilannut jotain, vaikka hän ei koskaan tilaa netistä mitään. Kumpikaan meistä ei odottanut pakettia Toijalasta. En tuntenut sieltä ketään.

Ja sillä hetkellä se pelko, joka on piinannut mieltäni siitä lähtien kun kohtasin vihapuhetta ensimmäistä kertaa, valtasi koko kehoni, täytti keuhkoni ja lamaannutti raajani. Tajusin, etten ollut missään vaiheessa salannut henkilötietojani. Äkillinen hengenahdistus sumensi ajatuksiani ja kaiken maailman kauhukuvat vaelsivat mielessäni. Joku oli vihdoin saanut tarpeeksi siitä, että Nitin Sood kirjoitti Twitterissä rasismista ja halusi lähettää yllätyksen, kenties pernaruttoa tai muuta yhtä viatonta.

Olen ehkä katsonut liikaa elokuvia, myönnän. Mutta keskustelu meistä on kiihtynyt. Monien poliitikkojen esittämät ratkaisut seksuaalisen väkivaltaan liittyvät ratkaisut tavalla tai toisella meihin. Media toistaa tätä kerrontaa, jossa seksuaalinen väkivalta on liitetty suurimmaksi osaksi meihin.

Se ei ole uutta. Viime syksynä eräs ministerimme sanoi, että lähisuhdeväkivallan kokeneiden pelottavan korkea määrä johtuu meidänkaltaisista perheistä, joissa tasa-arvon tila ei ole yhtä hyvä kuin (valkoisissa) suomalaisperheissä. Naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puutteellisuus johtuu monien mielestä meistä. Se on juuri meidän vika, että translakia ei ole uudistettu ihmisoikeusperustaisemmaksi tai lähisuhdeväkivalta on edelleen soviteltavissa. Meistähän se johtui, että Suomi oli viimeinen Pohjoismaa, jossa tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan.

Se, että meitä ruskeita ja mustia ihmisiä syytetään kaikesta pahasta Suomessa, ei tosiaan ole mitään uutta. Mutta keskustelu Oulusta on erilainen. Siinä luodaan rohkeammin sellaista narratiivia, jossa me olemme pahiksia ja kaikki paha juontaa meidän kulttuureihin ja ihonväriin. Sitä toistetaan uudelleen ja uudelleen, jopa osa meistä osallistuu toiseuttavan kerronnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen, jolloin siitä tulee entistä vakuuttavampi. Me olemme paha, joka saa palkkansa ennen pitkää ja minua pelottaa, mitä meille tehdään.

***

Meistä ei ole kuulemma koskaan aiemmin puhuttu, jonka takia Suomi maksaa nyt kallista laskua sinisilmäisyydestään. Vasta Oulun tapaukset ovat herättäneet keskustelua maahanmuutosta. Ei ollut aikaisemmin mitään Immosen unelmia, jossa meidät pyyhittäisiin pois ja missään vaiheessa hallitukseen ei otettu perussuomalaisia, joiden politiikka pitkältä määrää maahanmuutto. Me ruskeat ja mustat ihmiset olemme saaneet olleet rauhassa kaiken tämä ajan ennen kuin Oulu tapahtui.

Rakas ystäväni, minua on jo pitkään ahdistanut viime vuosien keskustelu meistä. Me olemme olleet vaaliteema kerta toisensa jälkeen. Emme koskaan aktiivisina tekijöinä, vaan keskustelujen ja poliittisen toimenpiteiden kohteena. Maahanmuutosta, kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoista puhutaan ja väitellään intohimoisesti, mutta kukaan ei puhu vaaleissa rasismista ja siitä, mitä kaikkea me joudumme kokemaan Suomessa, joka on myös meidän kotimme. Harvoin sitä koskaan edes kuule sanaa rasismi maahanmuuttokeskustelun yhteydessä.

Minua ahdistaa, rakas ystäväni. Olin pitkään halunnut kirjoittaa sinulle tämän kirjeen ja kertoa, etten ole koskaan ollut näin peloissani, sillä yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut entistä kovemmaksi meitä kohtaan. Yhä useammalla ihmisellä on rohkeutta puhua avoimesti siitä, että meidät pitäisi poistaa omasta kotimaastamme. Rasistinen kieli on normalisoitunut vuosien varrella ja osa jokapäiväistä politiikkaa, joka ei ole kenenkään yksinoikeus.

Tiedän, että sinä tunnet samoin ja minua surettaa, etten uskaltanut kirjoittaa aiemmin. Mutta jopa seesteisinä aikoina, jolloin toimme esille kokemamme vääryydet ja rasismin ja häirinnän, meitä vastaan hyökättiin ja pyrittiin järjestelmällisesti vaientamaan. Jos se ei ole vihapuhetta, kohtaamme väheksyntää ja meitä kutsutaan mielensäpahoittajiksi, jotka jaksavat valittaa ihan kaikesta. Ja osa jää katsomaan hiljaa sivusta, kun meidän ihmisarvoa kyseenalaistetaan.

Me emme ole koskaan eläneet aikaa, joka olisi ollut turvallinen meille. Ja tänään meillä on turvattomampi olo kuin koskaan aiemmin. Kun on hiljaa, ei tee olemassaoloaan tunnetuksi ja juuri sitä halusin – olla näkymätön, jotta kukaan ei voisi kohdistaa vihaansa minuun. Se kaikki paha maailmassa on meidän vikamme.

Me rakennamme Suomea yhtä lailla kuin muut, mutta meiltä vaaditaan enemmän. Jokaista liikettämme vahditaan ja jos yksi meistä tekee virheen, niin me kaikki muutkin saamme kuulla kunniamme. Vaikka kuinka kertoisimme unelmistamme tulla lääkäreiksi ja asianajajiksi, meitä opetetaan olemaan realistisempia ja ohjataan opintoihin, jotka eivät vaadi akateemisia taitoja. Meiltä vaaditaan uskollisuuden vakuuttamista Suomen perustuslaille, mutta samanaikaisesti selvitetään mahdollisuutta muuttaa ihmisoikeussopimuksien tulkintoja, jotta meitä ei tarvitsisi enää sietää.

Äänellämme ei ole väliä omassa tarinassamme, koska sitä kirjoitetaan puolestamme. Vaikka joskus kirjoittaisimme oman version elämästämme, sitä ei luettaisi. Aina on olemassa valkoinen ihminen, joka osaa kertoa meidän tarinaamme paremmin kuin me itse.

***

Talonyhtiöön hankittiin vuodenvaiheessa Telian laajakaista, jonka takia he lähettivät modeemin pakettina kotiosoitteeseen. Pienen selvitystyön jälkeen sainkin selville, että Telia lähettää tuotteitaan Toijalasta. Ahdistuneisuuteni tästä tilanteesta hälveni hiljalleen, jättäen kuitenkin jälkensä kehoni uumeniin. Jotakuta varmasti naurattaisi, kun kuulisi tästä. Mutta harva ihminen joutuu loppujen lopuksi jatkuvasti puolustamaan olemassaoloaan ja ihmisyyttään ja samalla pelkäämään mitä siitä seuraa, kun haluaa itselleen vain ne samat oikeudet ja kunnioituksen kuin muillakin.

Rakas ystäväni, tiedän sinulla olleen samanlaisia tunteita viime viikkoina ja haluan toivottaa sinulle voimaa ja energiaa sen kaiken paskan ja vihapuheen ja rasismin läpikäymiseksi. Sinä olet arvokas ja merkityksellinen ihminen, jonka ei pitäisi kaiken aikaa huolehtia omasta turvallisuudestaan. Sinulla on oikeus tuntea kaikkia niitä tunteita, joita viime viikkojen keskustelut ja siihen liittyvä rasismi on sinussa herättänyt. Se kaikki pettymys, se kaikki pelko, se viha ja turhautuminen, se huoli itsestäsi ja läheisistäsi, ne kaikki tunteet ovat valideja. Niitä ei tarvitse hävetä, eivätkä ne millään väheksy seksuaaliväkivallan selviytyjien kokemuksia.

Lopuksi haluan sanoa sinulle rakas ystäväni, että meillä on oikeus ottaa taukoa kaikesta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu ja keskittyä vain ja ainoastaan itseemme. Taistelu olemassaolomme puolesta ei pääty tappioon, vaikka päättäisit siirtyä hetkeksi sivuun ja keskittyä omaan hyvinvointiisi. Se on vaikeata, mutta lepo voimaanuttaa, kirkastaa ajatuksia ja antaa toivoa paremmasta sekä yhdenvertaisesta Suomesta.

Minä otin sitä aikaa itselleni näiden keskustelujen aikana ja se on antanut minulle voimaa. Kiitos sinulle ja kaikille muille ystävilleni, jotka ovat jaksaneet taistelleet oikeuksiemme puolesta kaiken tämän ajan. Ilman teitä, en olisi voinut siirtyä sivulle ja ottaa aikaa itselleni.

Pelkään edelleen ja rasistisempi ilmapiiri ahdistaa vieläkin, mutta minulla on taas rohkeutta unelmoida tulevaisuudesta, jossa sinun ja minun ei tarvitse enää puolustaa ihmisyyttämme. Yhdessä teemme siitä totta, mutta sen eteen meidän ei ole vain taisteltava. Meidän on myös levättävä ja antaa ystäviemme puolustaa olemassaoloamme meidän puolesta.

Sinun ystäväsi,
Nitin

23 ihmisoikeusjärjestön allekirjoittama essee: Seksuaalirikokset ja poliittisten pisteiden keräily

Kaikki seksuaalinen hyväksikäyttö on väärin ja tuomittavaa – tekijästä riippumatta. Seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhriksi joutuu ympäri maailmaa joka päivä tuhansia lapsia, tyttöjä ja poikia, naisia, miehiä ja muunsukupuolisia. Seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa valtavasti kärsimystä globaalisti. Siksi aiheesta Suomessa virinnyt julkinen keskustelu on erittäin tärkeä. Samaan aikaan on valitettavaa, että keskustelu on ollut hyvin yksiulotteista ja leimaavaa. Keskustelussa väkivaltaa kokeneiden äänet ovat jääneet huomiotta, eikä hyväksikäytön arkipäiväistä ja rakenteellista luonnetta ole käsitelty riittävästi. Haluamme kirjoituksellamme osoittaa tukemme kaikille seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhreille ja kannustaa kaikkia vastuulliseen ja väkivallan kokemuksia kunnioittavaan keskusteluun.

Hyväksikäyttö ei ole uusi ilmiö. Lapsiin kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta ja heidän kehojensa seksualisointi on ollut aina osa suomalaista yhteiskuntaa, paljon ennen internetiä ja kansalaisuudesta riippumatta. Alamme myös aiempaa paremmin tunnistaa, ettei seksuaalinen väkivalta kohdistu vain naisoletettuihin ja kuinka erilaiset häirinnät muodot kasautuvat esimerkiksi LHBTIQ-ihmisille. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja väkivallasta ei edelleenkään puhuta tarpeeksi – ei perheissä, yhteisöissä tai yhteiskunnassa.

Suomessa tapahtuu vuosittain lähes tuhat raiskausta ja suunnilleen saman verran lapsen seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia – ja tässä luvussa mukana ovat vain tapaukset, jotka ilmoitetaan poliisille. Tiettyjen kansallisuuksien korostuminen tilastoissa on tosiasia, mutta väkivaltatilastojen selittäminen kulttuurilla patologisoi yksilön kulttuurinsa vankina toimivaksi jäseneksi ja esittää sen jäsenet automaattisena turvallisuusuhkana ja potentiaalisena raiskaajana. Seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan kytkeminen ainoastaan maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin estää käsittelemästä sitä, että nämä ilmiöt ovat rakenteellisia yhteiskuntamme osia. Suomi on tunnetusti kärkipaikoilla myös sukupuolittuneen väkivallan EU-laajuisissa tilastoissa.

Yhteiskunnan syvärakenteet eivät ole muuttuneet, vaikka vaikenemisen kulttuuria on viime aikoina ryhdytty aktiivisesti murtamaan. #metoo on ollut väylä tehdä näkyväksi sitä, kuinka moni on kokenut lähentelyä ja pahimmillaan törkeää seksuaalista väkivaltaa. Hyväksikäyttöä vastaan olisi voitu ottaa vakavasti ja äänekkäästi kantaa juuri #metoo-kampanjan yhteydessä. Vaatimukset raiskaustuomioiden koventamisesta, tuki- ja turvapalvelujen lisäämisestä ja lainsäädännön muuttamisesta uhria suojaavaksi ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville vuosikymmeniä.

Tämänhetkisen keskustelun pinnallisuus ja sen muukalaisvihamielinen pohjavire eivät jää epäselväksi kenellekään, joka on kuluneina vuosina tai vuosikymmeninä pohtinut sitä, miksi seksuaaliseen väkivaltaan ei tässä yhteiskunnassa suhtauduta vakavasti. On oireellista, että jo pitkään vaaditun seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisen käynnistämiseksi tarvittiin rasistissävytteinen spektaakkeli, jossa hyväksikäyttäjäksi on nimetty ja mielletty ulkopuolinen.

Hyväksikäytetyillä ja haavoittuvassa asemassa olevilla ei edelleenkään ole ääntä tässä keskustelussa. Heidän puolestaan puhuvat nyt poliittisia irtopisteitä hakevat tahot, joita sukupuolten tasa-arvon edistäminen, seksuaalinen väkivalta ja sitä ylläpitävien rakenteiden purkaminen ei muissa yhteyksissä kiinnosta. Nämä tahot ovat myös torpanneet niitä toimenpideyrityksiä, joilla on pyritty edistämään koulutus- ja työllistymispolkuja ja mielenterveyspalveluiden saatavuutta, eli rakentaa maahanmuuttaneiden edellytyksiä olla osa tätä yhteiskuntaa.

Kollektiivisen hysterian lietsomisesta ovat vastuussa poliitikot läpi poliittisen kentän, samoin kuin media, joka on levittänyt osin sensaatiohakuisesti rakennettuja uutisia ilman riittävää taustoitusta. Seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön nouseminen valtakunnan puheenaiheeksi voi kuitenkin myös versoa hyvää. Oikeusministeri on vihdoin käynnistämässä seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen, jonka keskeisiä elementtejä ovat kauan vaadittu suostumusperiaate sekä alle 16-vuotiaiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen katsominen raiskauksiksi.

Emme voi kuitenkaan tuudittautua illuusioon siitä, että kysymykset tasa-arvosta ja oikeudesta koskemattomuuteen otettaisiin nyt vakavasti. Jos näihin asioihin reagoidaan ainoastaan maahanmuutosta käytävän keskustelun yhteydessä, tulee aihe painumaan maan alle jälleen, kun tekijät ovat valkoisia suomalaisia. Meidän on pidettävä huoli siitä, että sukupuolittuneen väkivallan kitkemiseksi tehdään konkreettisia toimia. Istanbulin sopimuksen täysimääräinen toteuttaminen ja sille riittävien resurssien jakaminen olisi ensimmäinen askel. Emme voi enää antaa erinäisten poliittisten tahojen kaapata keskustelua naisten asemasta. Silloin se nousee pinnalle vain, kun väkivaltaa kokeneiden kärsimykset hyödyttävät rasistista nationalistista agendaa.

Allekirjoittajat
Anti-Racism Media Activist Alliance (ARMA)
ARF (Anti-Racist Forum)
Critical Race Studies Network Finland
Fem-R (Feministinen ja antirasistinen kansalaisjärjestö)
ETMU ry (Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura)
Heseta ry
Kotimajoitusverkosto
Liikkukaa – Sports For All
Naisasialiitto Unioni ry
Miehet ry
Monika-Naiset liitto ry
Rasisminvastainen tutkijaverkosto Raster
Ruskeat tytöt
SahWira Africa international ry
Seta ry
Siitä viis – tutkijakollektiivi
Sopu ja Bahar -työ / Loisto setlementti ry
Sukupuolentutkimuksen seura
Suostumus2018
Trasek ry
Tutu ry (turvapaikanhakijoiden tuki ry)
Vapaa Liikkuvuus verkosto
We see you ry

Seksuaalinen häirintä ei ole maahanmuuttajien suomeen tuoma ilmiö

Yle julkaisi tänään artikkelin seksuaalisesta häirinnästä suomalaisissa kouluissa, jossa referoitiin sekä THL:n vuoden 2017 Kouluterveyskyselyä, että MOT:n teettämää koulukohtaista kyselyä syrjinnästä. Jutussa nostettiin esille seksuaalisen häirinnän yleisyys ammattikouluissa ja pohdittiin tämän syitä. Selittäviksi tekijöiksi nostettiin ammattikouluissa vallitseva “äijäkulttuuri”, sekä maahanmuuttajien suuri määrä. Kolmen eri ammattikoulun johtavassa asemassa olevat toimijat nostivat maahanmuuttajien määrän nousun syyksi syrjinnälle, antamatta kuitenkaan päätelmälle minkäänlaista tilastollista tai muutakaan taustaa. MOT:n kyselyyn osallistuneiden nuorten vastauksissa ei noussut esiin maahanmuuttajien tekemää seksuaalista häirintää.

Se, että ammattikoulujen johtajien ensimmäinen selitys seksuaalisen häirinnän paljastumiselle kouluissa on maahanmuuttajien syyllistäminen, on monella tapaa huolestuttavaa. Seksuaalinen häirintä ei ole Suomessa uusi tai maahanmuuton lisääntymisen tuoma ilmiö. Vuoden 2017 tasa-arvobarometrissä todetut luvut seksuaalisesta häirinnästä (38% naisista, 17% miehistä), eivät juuri poikkea aiemman, vuonna 2012 suoritetun tasa-arvobarometrin luvuista (n.33% naisista, 17% miehistä). Molemmissa selvityksissä alle 35-vuotiaista naisista noin puolet oli kokenut seksuaalista häirintää viimeisen kahden vuoden aikana.

Seksuaalista häirintää ei voida selittää lisääntyneellä maahanmuutolla. Tällaisessa keskustelussa jätetään lisäksi täysin huomioimatta se, että maahanmuuttajat ja rodullistetut suomalaiset ovat myös seksuaalisen häirinnän kohteita. Myöskään Yle:n artikkeli ei tuonut esille Kouluterveyskyselyn havaintoa, jossa seksuaalinen häirintä kohdistuu epätasaisesti eri taustaisiin opiskelijoihin. Kyselyn tuloksissa todetaan, että seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kokemukset “olivat myös perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisilla, lukiolaisilla ja ammattiin opiskelevilla huomattavasti yleisempiä, jos oppilaalla tai opiskelijalla oli toimintarajoitteita, hän oli ulkomaista syntyperää tai hän oli sijoitettuna.” Sama tulos saatiin 4. ja 5. luokkalaisilla.

Maahanmuuton lisääntymisellä ei selitetä seksuaalisen häirinnän ongelmia Suomessa. Tilastollisen taustan puuttumisen lisäksi nämä kommentit ovat huolestuttavia siksi, että ne perustuvat stereotypioille, joilla ylläpidetään kuvaa uhkaavista ja sivistymättömistä maahanmuuttajista. Tampereen seudun ammattiopiston Kivimiehenkadun toimipisteen koulutusalajohtaja Pirkko Achrén kommentti kuvaa ilmiötä hyvin “Uskoisin, että meillä on vielä tehtävää siinä, kuinka hyvin kerromme suomalaisen kansanluonteen reviiristä ja yksityisyydestä sekä suhtautumisesta vastakkaiseen sukupuoleen”. Ikään kuin viime vuosien Metoo-liike ei olisi jo todistanut, että naisten rajojen ja kehojen kunnioittamisen puute on globaali ilmiö, joka koskee miehiä kaikkialla.

Tämä on valitettavan yleistä retoriikkaa ajankohtaisessa poliittisessa keskustelussa. Maahanmuuttajia ja rodullistettuja suomalaisia stigmatisoidaan ja meistä luodaan uhkakuvia, joiden avulla ajetaan äärioikeistolaista agendaa. Kukaan ei väitä, etteikö maahanmuuttajien ja rodullistettujen suomalaisten toimesta tapahtuisi seksuaalista häirintää, tai etteikö patriarkaalinen systeemi olisi yhtä iso osa meidän ajattelutapaamme kuin valkoisten suomalaistenkin. Seksismi ja misogynia ovat kuitenkin ongelmia jotka koskettavat kaikkia ihonväriä tai etnistä taustaa katsomatta, eikä seksismi ole maahanmuuttajien Suomeen tuoma ilmiö.

Aurora Lemma,
Fem-R:n hallituksen jäsen

Rodullistetut ihmiset eivät ole väline valkoisten ihmisten agendan edistämiseksi

Uusimmassa kolumnissaan Sanna Ukkola on huolissaan maahanmuuttajista ja kuinka ihmiset käyttävät meitä pehmoleluina pönkittääkseen omaa agendaansa. Ukkola ei kuitenkaan itse sellaiseen sorru, koska hän ei näe erivärisiä ihmisiä. Rotujahan ei enää olemassa, kuten hän kauniisti toteaa.  

Ukkolaa harmittaa erityisesti se, että ihmisistä pitää puhutaan ”rodullistettuina” ja ”ruskeina” ihmisenä, koska ihmiset pitäisi lähtökohtaisesti kohdata ihmisinä. Hän kuitenkin läpi tekstin suoltaa varauksetta termiä maahanmuuttaja. Hän jopa kysyy miksemme suhtaudu maahanmuuttajaan, joka on syntynyt ja kasvanut Suomessa, kuten kehen tahansa suomalaiseen?

Ukkolalle ei ole siis mitään ongelmaa kutsua Suomessa syntynyttä ja kasvanutta ihmistä maahanmuuttajaksi. Se ei varmasti mitenkään liity ihonväriin, ketkä Suomessa syntyneistä ja kasvaneista olisivat maahanmuuttajia, koska Ukkola ei kiinnitä huomiota ihmisten ihonväriin.

Sen sijaan hän todistaa ongelman ”omaan suvaitsevaisuuteensa rakastuneissa” sekä ”hyväntahtoisissa rasisminvastustajassa”, jotka ”ratsastavat villisti heidän (maahanmuuttajien) uhristatutuksellaan”. Ukkolan mukaan heidän käyttämät termit kuten ”rodullistetut” ja ”tummat tytöt” toiseuttavat toisin kuin Suomessa syntynyttä ja kasvanutta maahanmuuttajaksi kutsuminen.

Kirjoituksessa paistaa kirkkaasti läpi se, ettei Ukkola ole kiinnostunut maahanmuuttajien oikeuksien ja aseman edistämisestä yhteiskunnassa. Hän enemminkin haluaa piikitellä kaikkia niitä ihmisiä, jotka päivittäisessä elämässään edistävät yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa feministisen ja anti-rasistisien periaatteiden mukaisesti.

Rodullistettu ja rodullistaminen on yleisesti käytetty termi antirasistista työtä tekevien ihmisten keskuudessa. Termi kuvastaa sitä yhteiskunnallista prosessia, jossa valta-asemassa olevat liittävät ihmisryhmiin ennakkoluuloja ja stereotypioita etnisen tausta, uskonnon tai kulttuurin perusteella.

Rodullistaminen ei ole identiteetti, eikä termi kuvaa millään tavalla ihmistä. Painopiste on siinä, mitä rodullistettu ihminen kokee yhteiskunnassa, joka rodullistaa häntä. Vastuu rodullistetun kokemuksista ja rasismista on näin ollen asetettu yhteiskunnalle.

Teksti ei ole pelkästään tarkoitettu pilkkaamaan aktivistien töitä, vaan siinä ilmenee selkeästi valkoisuuden normi, jota yhteiskunta ylläpitää. Ukkola kirjoittaa hyvin valkoisesta  asemasta, eikä hän missään vaiheessa edes halua asettua ihmisen asemaan, joka ei nauti samanlaisista etuoikeuksista kuin hän.

Se, ettet näe väriä eli et erota tummaihoista ihmistä vaaleaihoisesta, ei edistä minun oikeuksiani ruskeana ihmisenä Suomessa. Tälläisella toteamuksella ainoastaan sivuutetaan meidän kokemukset ja todellisuuden valkoisessa yhteiskunnassa, jossa arkipäivän kokemukset ovat usein hyvin erilaisia ruskeille ja mustille ihmisille kuin muille.

En halua myös tulla nähdyksi valkoisena ihmisenä, jotta olisin yhdenvertaisessa asemassa. Minä olen ruskea ihminen ja olen ylpeä juuristani. Tämä ei kuitenkaan tee minusta yhtään vähempää suomalaista.

Se, että olen suomalainen, ei tarkoita, ettenkö voisi olla samalla helsinkiläinen ja intialainen. Väittämä siitä, etteivät suomalaiset voisi olla muuta kuin suomalaisia, on ahdasmielinen ja kapeakatseinen. Ukkola tuntuu haittaavan erityisesti se, että joillain suomalaisilla voisi olla useampi identiteetti kuin pelkkä suomalaisena oleminen. Omaan korvaani suomalaisuuden rajaaminen tiettyyn muottiin kuulostaa vaivaannuttavalta, jopa hivenen rasistiselta.

Lisäksi Ukkola taitavasti unohtaa, että jopa moni suomalainen suomalainen (lue: valkoinen ihminen, jonka suvussa ollaan sodittu Suomen itsenäisyyden puolesta) kokee itsensä myös pohjoismaalaiseksi, eurooppalaiseksi ja/tai maailmankansalaiseksi. Tai ehkä hän vai suo ainoastaan näille suomalaisille etuoikeuden olla muutakin kuin suomalaisia.  

”Hyväntahtoiset rasisminvastustajat”, joihin itse varmasti lukeudun Ukkolan mukaan, eivät kohtaa rodullistettuja hoivattavina uhreina. Toisin kuin Ukkola, joka päättää puhua meidän puolesta valkoisesta näkökulmastaan, antirasistisessa ja feministisessä työssä rodullistetut ihmiset käyttävät omaa toimijuutta ja ääntään edistääkseen omaa asemaansa omilla ehdoillaan.

Ukkola itse tekstissään redusoi meidät pehmolelukseen edistääkseen omaa agendaansa. Kolumnin tarkoituksena ei ollut millään tavalla puolustaa maahanmuuttajien oikeutta kuulua Suomeen, vaan Ukkola pyrkii ainoastaan käyttämään meitä välineenä ”hyvesignaloivan porukan” kritisoimiseksi.

Mutta me emme suostu olemaan valkoisten ihmisten poliittinen agenda, jota hyödynnetään oman aseman edistämiseksi. Sen sijaan, että valkoiset suomalaiset puhuvat meistä ja meidän kokemuksistamme puolestamme, Suomen on nyt aika kuunnella meitä.

Nitin Sood,

Fem-R:n 2. puheenjohtaja
nitin@fem-r.fi

Fem-R: Median tuottama maahanmuuttokeskustelu ylläpitää rasismia — kannanotto Ylen uutiseen maahanmuutosta ja sen kuvastoon

Fem-R peräänkuuluttaa medialta vastuullisempaa ja asiakeskeisempää maahanmuuttokeskustelua, jossa ruskeat ihmiset eivät ole ainoastaan passiivisia kohteita, joista valkoiset ihmiset puhuvat. Ylen uusin artikkeli koskien maahanmuuttoa (Yle selvitti puolueiden maahanmuuttonäkemykset: Suurin osa lisäisi paperittomien palveluita – vain kaksi puoluetta kieltäisi naisilta burkat) jatkaa vanhaa kaavaa, jossa maahanmuuttokeskustelussa sivuutetaan kokonaan rodullistettujen omat huolenaiheet ja keskitytään pohtimaan maahanmuuttoa lähtökohtaisesti valkoisesta näkökulmasta.

Fem-R:n puheenjohtaja Brigita Krasniqi kertoo: “Ylen artikkelissa käsitellään edustakuntapuolueiden kantoja maahanmuuttoon, mutta se jättää käsittelemättä keskeisiä aiheita, jotka ovat erityisen tärkeitä yhdenvertaisuuden ja rodullistettujen suomalaisten kannalta. Toimittaja ei ole kysynyt puolueiden mielipidettä esimerkiksi lakialoitteeseen, jolla kielletään järjestäytynyt rasismi tai pitäisikö kotouttamiseen panna lisäresursseja. Sen sijaan artikkelissa selvitetään puolueen kantoja burkan kieltämiseen, joka ei ole ajankohtainen tai poliittisesti relevantti aihe. Fem-R painottaa, että toimittajan valinta kysyä burkasta, mutta ei rasismista, osoittaa kuinka media ohjaa yhteiskunnallista keskustelua.”

Fem-R:n toinen puheenjohtaja Nitin Sood jatkaa: “Suomalainen media on mukisematta omaksunut äärioikeiston käyttämän retoriikan, jota toistetaan varauksetta. Median tuottama maahanmuuttokeskustelu ylläpitää rasistista asetelmaa, jossa meidät rodullistetut tehdään näkymättömäksi ja meiltä riistetään meidän toimijuus puhumalla meistä ilman meitä. Medialla on valtava rooli yhteiskunnallisten asenteiden muokkaamisessa, mutta tällä hetkellä suomalainen media epäonnistuu täydellisesti käsittelemään maahanmuuttoa vastuullisesti ja toiseuttamatta. Jokainen maahanmuuttokeskustelu, jonne kutsutaan ns. maahanmuuttokriittinen henkilö, on erävoitto rasismille.”

Fem-R tuomitsee yksiselitteisesti artikkelissa käytetyn alkuperäisen kuvaston, jolla lietsotaan vastakkainasettelua ja luodaan uhkakuvia niqabia käyttävistä ihmisistä. Kuvassa niqabiin pukeutunut ihminen on asettu kaikkien puoluejohtajien keskelle. Kuvaston tarkoituksena on selvästi herätellä tunteita ja luoda mielikuvaa, että tämä ihminen on maahanmuuton ilmentymä. Hänestä on tehnyt ulkopuolinen ja juuri häneen pitäisi ottaa kantaa, kun keskustellaan maahanmuutosta. Fem-R huomauttaa, että niqabia käyttävä ihminen voi olla yhtälailla suomalainen kuin ihminen, joka ei käytä niqabia.

Kuvan käyttö oli vastuutonta journalistista toimintaa Yleltä, joka on myöhemmin poistanut kuvan ja korvannut sen uudella kuvastolla. Fem-R kuitenkin arvostelee, ettei artikkelin lopussa mainita kuvan muuttamisesta ja kerrota syytä vaihdolle. Uusi kuva on myös ongelmallinen. Se asettaa ruskeat miehet keskiöön, mikä voimistaa mielikuvaa siitä, että kaikki maahanmuuttajat olisivat ruskeita ihmisiä. Fem-R toivoo, että media kiinnittää tarkemmin huomiota visuaaliseen kuvastoon, jota käytetään maahanmuuttokeskustelun yhteydessä.

Fem-R kehottaa suomalaista mediaa kriittisesti peilaamaan, millä tavoin se raportoi, uutisoi ja kertoo maahanmuutosta. Miksi artikkelissa käytetään termiä maahanmuuttokriittinen ja mitä se oikein tarkoittaa? Kenestä me oikein puhumme, kun viittaamme maahanmuuttajiin? Välitämmekö maahanmuuttokeskustelussa valkoisista ruotsalaisista, jotka muuttavat Suomeen vai viittaammeko maahanmuutolla yksinomaan rodullistettuihin ihmisiin? Kun ajankohtaisohjelmaan kutsutaan ns. maahanmuuttokriittinen, mihin me oikein pyrimme kutsumalla hänet keskusteluun ja minkälaista yhteiskuntaa silloin oikeastaan olemme luomassa? Lopuksi Fem-R muistuttaa mediaa, että suomalaiset rodullistetut ovat äänestäjiä sekä osa suomalaista yhteiskuntaa ja kehottaa tekemään journalismia myös heitä varten.

Trumpin politiikkaa on vastustettava äänekkäästi

Kun Trump ja Putin tapaavat maanantaina Helsingissä, asialistalla on monia eri asioita kuten Syyrian ja Ukrainen konfliktit. Vaikka ihmisoikeudet eivät varmaan ole keskeisessä osassa tapaamisessa, Helsingissä kuitenkin tullaan marssimaan demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.

Mielenosoituksissa on monia asioita, joihin pyritään kiinnittämään huomiota. Yksi asia, jota vastustetaan, on Trumpin hallinnon ”nollatoleranssipolitiikkaa”. Se tarkoittaa Meksikon rajalta tulevien perheiden hajottamista.

Vanhemmat pidätetään laittomasta maahanmuutosta syytettyinä ja lapset erotetaan vanhemmistaan pois säilöön muun muassa vanhempien vankeuteen nojaten. Nollatoleranssipolitiikka onkin yksi esimerkki siitä, kuinka ihmisoikeuksilla ei ole ollut painoarvoa Trumpin politiikassa.

Yhdysvaltojen nollatoleranssipolitiikka on menettänyt uskottavuuttaan hallinnon takia. Parin viikon sisällä viranomaisten toimia on puolustettu vetoamalla Raamattuun, perheiden hajottaminen on kiistetty kokonaan ja leirioloja on verrattu kesäleireihin. Sen lisäksi Trump on vierittänyt syyn epäinhimillisen lain säätämisestä Obaman ja kongressin demokraattien niskoille sekä väittänyt kätensä olevien sidottuja.

Kyseessä on kuitenkin Trumpin itsensä ajamaa politiikkaa, sillä olemassa oleva laki ei vaadi lasten ottamista pois vanhemmilta – unohtamatta sitä, että perheitä erotettiin myös presidentti Obaman aikana. Trumpilla on kuitenkin valtaa muuttaa itse linjaamaansa politiikkaa. Kongressin republikaanienemmistön olisi ollut mahdollista säätää perheiden erottamisen kieltävä laki, mutta tahtotilaa lasten ja vanhempien yhdessäpitämiseen ei tuntunut olevan. Kongressin jäseniä ei kuitenkaan ole päästetty katsomaan leirejä, joissa lapset ovat.

Mistään lasten kesäleireistä ei todellakaan ole kyse. Yhdysvaltojen ”kesäleireillä” osaa lapsista pidetään häkeissä. Sen lisäksi jopa vastasyntyneitä vauvoja on otettu pois vanhemmiltaan leireille hyvin epäinhimillisin ja moraalisesti arveluttavin keinoin, kuten sillä verukkeella, että vauvat ”viedään suihkuun”- eikä vauvoista tämän jälkeen enää kuulukaan.

Osa lapsista on leirien sijasta sijoitettu perheisiin eri puolille maata. Sen lisäksi maahan yksin tulleet nuoret ovat joutuneet säilöönottokeskuksiin, joissa nuoret ovat kertoneet joutuneensa kidutetuiksi. Uhrien kertomukset kuitenkin maalaavat karun kuvan Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaisten toiminnasta; jopa 14-vuotiaita on jätetty alasti eristysselleihin, nuorten päihin on laitettu pusseja sekä nuoria on raudoitettu, sidottu ja hakattu. Perusteena viranomaisten epäilys nuorten kuulumisesta meksikolaiseen MR-13 -rikollisjengiin.

Trump antoi epäilemättä ulkoisen painostuksen vuoksi asetuksen, jolla perheiden erottelu ”lakkautettiin”. Siihen kuitenkin sisältyy lukuisia ongelmia; tällä hetkellä pidätetään kokonaisia perheitä sekä lapsia pidetään pidätettynä edelleen kauemmin kuin laki sallii.

Vielä ongelmallisempaa on se, että vanhempia on palautettu lähtömaihinsa ilman lapsiaan. Syynä tähän ovat Yhdysvaltojen viranomaiset, jotka eivät ole pitäneet kirjaa siitä, mihin kenenkin lapset on sijoitettu. Tuhansien lasten olinpaikka ei siis ole tällä hetkellä tiedossa ja osa lapsista on vahvistetusti joutunut ihmiskaupan uhriksi.

Sen lisäksi hallinnon julkaisemassa kuvamateriaalissa ei näy tyttöjä, mikä huolestuttaa tilannetta seuranneita vielä enemmän. Viranomaisten kerrotaan huonon kirjanpidon lisäksi tuhonneen oleellisia tietoja, joiden perusteella perheitä olisi voitu yhdistää. Onkin epätodennäköistä, että kaikki lapset saataisiin palautettua vanhemmilleen.

Vanhemmille kuitenkin on tarjottu ”mahdollisuutta” nähdä lapsensa, mutta yhdellä ehdolla: maastalähtemissopimuksen allekirjoittamisella. Oikeusprosessi Yhdysvalloissa on pitkään ollut ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta kyseenalainen; jopa yksivuotiaat – siis puhekyvyttömät – lapset edustavat itseään karkotusoikeudenkäynneissä, koska heillä ei ole oikeutta valtion osoittamaan asianajajaan. Tällaista oikeudenkäynnin irvikuvaa en kuvitellut näkeväni kuin dystopianovelleissa.

Vaikka ulkoinen painostus sai Trumpin “lieventämään” nollatoleranssilinjaansa, YK ja muut keskeiset ihmisoikeusmekanismit ovat olleet melko kyvyttömiä puuttumaan Yhdysvaltojen ihmisoikeusloukkauksiin. Kuitenkin kansalaisyhteiskuntaan osallistumisella, kuten mielenosoituksilla, on mahdollista osoittaa, ettei hyväksy lasten ja perheiden epäinhimillistä kohtelua. Nähdään siis mielenosoituksessa niin sunnuntaina kuin maanantaina ja näytetään Trumpille, ettemme hyväksy Yhdysvaltojen nykymenoa.

Assi Uuskallio, Fem-R:n liittolaisjäsen

Tuodaan R-sana takaisin

Tuskan päälavan edustalla seisovaan väkijoukkoon levisi hetkeksi hämmentynyt hiljaisuus. Illan pääesiintyjä, Body count vokalisti Ice-T, oli juuri sanonut, ettei vihaa maailmassa mitään yhtä paljon kuin rasismia.

Lopulta yksittäiset kannustushuudot rikkoivat hiljaisuuden. Huojennuksen saattoi melkein aistia, kun rummut polkaisivat takaisin käyntiin ja No Lives Matter alkoi soida. Hevikansa edessäni alkoi nopeasti hyppiä ja heilua, kuin huokaisten helpotuksesta.

Rasismi sanan mainitseminen hätkähdyttää ihmisiä, koska emme ole tottuneet kuulemaan sitä. Sosiologi Anna Rastas toteaa artikkeliväitöskirjassaan, että ”ilmiöistä, jotka monissa muissa maissa on tulkittu rasismiksi, on Suomessa puhuttu usein syrjintänä, muukalaispelkona tai suvaitsemattomuutena”.

Rasistisesti motivoituneita rikoksia, kuten pahoinpitelyjä, saatetaan Suomessa käsitellä kahakoina tai kutsua “viharikoksiksi”. Viime keväänä rasismi sanan välttely ylsi koomisiin mittoihin, kun ihmiset huomauttivat, ettei edes Pakolaissavun ”olenko rasisti” –testi uskalla kutsua ketään rasistiksi.

Vastaamalla testiin mahdollisemman rasistisesti, testi alun perin jopa rohkaisi henkilöä sanomalla ”hienoa, tunnistit ennakkoluulosi. Kellepä meistä ei olisi ennakkoluuloja?” Saatuaan kritiikkiä testistä, Pakolaisapu muutti testiä. Testi kuitenkin edelleen välttää käyttämästä sanaa rasisti ja toteaakin nyt laimeasti, että ”ennakkoluulot ohjaavat toimintaasi”.

Kun R-sanaa uskalletaan käyttää, sitä liitetään harvoin kehenkään tai mihinkään konkreettiseen, ainakaan lähihistoriassa. Sen sijaan saatetaan yleisellä tasolla todeta, että huutelu ja päälle sylkeminen ovat esimerkkejä rodullistettujen ihmisten kohtaamasta rasistisesta kohtelusta.

Edes ihmiset, joiden käytös on kaikkien määritelmien mukaan rasistista, eivät halua identifioitua rasisteiksi. Surullisen kuuluisana esimerkkinä voimme tässäkin yhteydessä mainita Yhdysvaltojen istuvan presidentin, joka kielsi viime tammikuussa olevansa rasisti sen jälkeen, kun oli nimittänyt Haitia ja monia Afrikan maita nimikkeellä “shithole country”.

Rasismi sanan karttaminen onnistuu sekä hämärtämään rasismin eroja muuhun syrjintään ja yksilöiden kohtaamaan kiusaamiseen, että viemään rodullistettujen kohtaaman syrjinnän julkisen keskustelun marginaaleihin. Samoin rasisti nimityksen varaaminen pelkästään kadulla solvauksia huutaville junteille antaa kaikille lopuille näennäisen siunauksen puhua ja käyttäytyä kuten parhaaksi katsovat.

Toki näiden rasististen junttien lisäksi meihin suomalaisiin kuuluu myös joukko uus-nationalisteja, “ääri-persuja” ja iso joukko “maahanmuuttokriittisiä ihmisiä”, joiden mielipiteitä varotaan, mukamas sananvapauden nimissä, kutsumasta rasistisiksi. Uutisia lukiessa tuntuukin usein, että on tärkeämpää suojella näitä ihmisiä rasistiksi kutsumisen häpeältä, kuin suojella rodullistettuja itse rasismilta.

Elämme valtiossa, jossa harvoin kuulee tekoja tai puheita myönnettävän rasistisiksi, mutta joka EU:n perusoikeusviraston FRA:n mukaan on yksi Euroopan vähemmistöjä syrjivimmistä valtioista.

Rasismista on tärkeää puhua sen oikealla nimellä, jotta muistaisimme, että puhumme ilmiöstä, joka ulottuu yksittäistä tapausta, henkilöä, organisaatiota tai maantieteellistä aluetta laajemmalle.

Rasismista on tärkeä puhua sen oikealla nimellä myös Suomessa, koska rasismi on myös suomalainen ongelma. Rasistisia käytänteitä ja perinteitä on niin yliopistoissa, työpaikoilla kuin terveydenhuollossakin. Palkkataso, puolue tai koulutustaso ei suojele tai estä ketään käyttäytymästä tai ajattelemasta rasistisesti.

Me Suomessa olemme ylpeitä asemastamme yhtenä sukupuolten tasa-arvon edeltäkävijöistä. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) toteaa sivuillaan, että ”tätä perintöä halutaan vaalia.” On kummallista, että maa ja kansa, joka saa näin suurta mielihyvää tasa-arvoisuudestaan, ei aktiivisesti puutu rasismiin. Ei edes kunnolla sanoita sen olemassaoloa.

Rasismi nähdään aiemmin mainittujen junttien ja heitä kohtaavien rodullistettujen ongelmana. Vaikka STM kuvaa tasa-arvoa “sosiaaliseksi innovaatioksi, joka on tuonut yhteiskuntaan uudistumista ja vaurautta, kun sekä naisten että miesten panos on ollut käytettävissä”, unohdetaan tasa-arvon innovatiivisuus nopeasti, kun puhutaan rasismista.

Keskusteluihin on jo valmiiksi sisäänrakennettuna oletus siitä, etteivät rodullistetut ole yhteiskunnan voimavara tai yksi vaurauden lähde. Kuten sukupuolten välinen epätasa-arvo, myöskään rasismi, sen käytänteet, retoriikka ja ajattelutapa eivät häviä, ellei sitä vastaan tehdä aktiivisesti töitä.

Eikä tuo työ ikinä pääse kunnolla alkuunsa, ellemme ensin uskalla kutsua rasismia sen oikealla nimellä ja myöntää, ettei se ole vain vähemmistön ongelma. Päätös olla puuttumatta rasismiin on arvovalinta, josta kaikki ovat vastuussa. Se on arvovalinta, joka tulee Suomelle kalliiksi.

Jasmiini, Fem-R:n varsinainen jäsen

Ruskeat lhbtiq-ihmiset eivät kaipaa valkoista pelastajaa

Helsinki Pride on jälleen täällä ja Helsingin katukuvassa liehuu vuosi toisensa jälkeen yhä useampi sateenkaarilippu, mikä rohkaisee, voimaannuttaa ja antaa tilaa kaikille niille ihmisille, jotka ovat joutuneet piilottelemaan ja häpeämään omaa elämäänsä. Silti, huolimatta kaikista sateenkaarilipuista Helsingin kaduilla, osa meistä jää edelleen näkymättömäksi aivan kuin meitä ei olisi olemassa.

Transsukupuoliset ruskeat seksityöntekijät, kuten Marsha P. Johnson, olivat keskeisessä roolissa Stonewallin mellakoissa, joissa vaadittiin lhbtiq-oikeuksien turvaamista ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan poliisiväkivallan lopettamista.

Juuri näiden mellakoiden vuoksi meillä on marsseja ympäri maailmaa, jotka tunnetaan Pridenä, mutta harva muistaa ruskeiden, mustien, sukupuolivähemmistöjen ja/tai seksityöntekijöiden merkitystä lhbtiq-oikeuksien edistämisessä. Meidät pyyhitään pois tarinoista ja huomio siirretään valkoisiin ihmisiin kirjoittamalla historia uudelleen.

Vuosien saatossa valkoiset ovat onnistuneet rakentamaan narratiivin, jossa he ovat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vankkumattomia puolustajia, kun taas ruskeat ihmiset nähdään jopa vaaraksi sateenkaariväestön turvallisuudelle ja hyvinvoinnille.

Uudessa tarinassa valkoisen miehen taakka on todellinen kuorma, jota on kannettava. Länsimaat joutuvat jatkuvasti läksyttämään afrikkalaisia ja aasialaisia maita, koska vain niissä maissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohdellaan epäinhimillisesti ja heidän ihmisoikeudet ovat vaarassa. Valkoinen narratiivi mahdollistaa sen, että jotkut voivat jopa käyttää lhbtiq-oikeuksia rasismin keppihevosena.

Narratiivissa muistutetaan usein, kuinka 72 maassa homoseksuaalisuus on edelleen rikos ja valkoisten on tehtävä asialle jotakin, koska kukaan muu ei aio tehdä asian eteen mitään. Mutta kuten Pride-historian kanssa, meidät on taas kumitettu pois ja tarinaa on kirjoitettu uudelleen. Koska miksipä valkoiset ihmiset eivät haluaisikaan unohtaa sitä, että homoseksuaalisuus on tänä päivänä rikos niin monessa maassa juuri heidän takiaan?

Siirtomaavaltojen yksi suurimpia vientituotteita Afrikkaan ja Aasiaan oli homo- ja transfobia. Homoseksuaalisuuden kriminalisointi suurimmassa osassa maailman maista on kolonialismin perintö, sillä eurooppalaiset toivat mukanaan oman lainsäädännön, jossa homoseksuaalisuus oli rikos.

Ennen heidän tuloaan monissa eri Afrikan ja Aasian kulttuureissa seksuaalisuutta käsiteltiin avoimesti ja sukupuolen moninaisuus oli luontainen osa elämää. Tätä harvoin kuitenkaan muistetaan, kun valkoisen miehen taakkaa kantava kertoo olevansa huolestunut seksuaali- ja seksuaalivähemmistöjen asemasta Nigeriassa.

Pakistanin parlamentti hyväksyi keväällä uuden translain, joka on yksi maailman edistyksellisimpiä ja ihmisoikeusperustaisimpia translakeja. Laki perustuu itsemääräämisoikeuteen eli ihminen voi itse päättää sukupuolensa ja korjata sukupuolen virallisissa henkilöpapereissa. Lisäksi Pakistanin laki mahdollistaa kolmannen vaihtoehdon juridiseksi sukupuoleksi ja suojaa transihmisiä syrjinnältä.

Suomessa taas juridisen sukupuolen vahvistaminen vaatii edelleen lisääntymiskyvyttömyyttä ja nöyryyttäviä lääketieteellisiä diagnooseja, jossa ihmisen pitää todistaa ”kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen” ja ”elävänsä tämän mukaisessa sukupuoliroolissa.”

Suomi on saanut useita suosituksia YK:lta translain uusimiseksi ja monet tahot ovat kritisoineet lakia, mutta silti Suomi on kieltäytynyt uudistamasta translakia. Suomessa transsukupuoliset pakkosterilisoidaan, mutta tästä huolimatta Suomi kokee oikeudekseen edistää ulkomailla ”jokaisen oikeutta määritellä itse oma sukupuolensa ja seksuaalisuutensa”. Suomi kantaa valkoisen miehen taakka ja haluaa pelastaa transsukupuoliset muualla maailmalla samalla, kun se itse loukkaa transihmisten oikeuksia.

Valkoisuus ei ole tae siitä, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet toteutuvat. Samalla tavalla ruskeus ei johda automaattisesti homo- tai transfobiaan. Meitä ruskeita homoja ja lesboja ja transsukupuolisia ja panseksuaaleja on olemassa, eikä meidän tarvitse kiittää olemassaolostamme tai oikeuksistamme valkoisia. Me olemme ja tulemme aina taistelemaan omien oikeuksiemme puolesta.

Tämän takia valkoisuuden normin ja rasististen rakenteiden purkaminen pitää olla yksi suomalaisten kuin muiden länsimaalaisten lhbtiq-aktivistien ja -liikkeiden tavoitteita. Sateenkaarijärjestöjen pitää haastaa valkoista narratiivia, joka mitätöi meidän saavutuksiamme ja esittää valkoisuuden ainoana vaihtoehtona lhbtiq-ihmisille.

Ilman kriittistä anti-rasistista otetta sateenkaariaktivismi ainoastaan pönkittää rasistisia valtarakenteita, jolloin valkoinen saa kuvitella olevansa sankari ja pelastaa ruskean homon. Sitä me emme kaipaa.

Nitin Sood
Fem-R:n puheenjohtaja
nitin@fem-r.fi

An Open Letter to Plan International regarding Plan Finland’s ”Maternity wear for a 12-year old”-campaign

AN OPEN LETTER TO PLAN INTERNATIONAL
By, Fem-R

Dear Plan International,

We are writing this letter because one of our aim as an organisation is to influence and encourage other organisations and institutions working in multicultural, in this case development, field to implement feminist and anti-racist principles in their work. We feel that, as the following shows, there is still a lot of work to be done when it comes to seeing these principles truly be represented in the organisations in question.

Last fall Plan International Finland released a campaign that aimed at raising awareness of childhood pregnancies. The campaign portrayed a pregnant 12-year-old black Zambian girl named Fridah in maternity clothes. The clothes were designed by a Finnish fashion designer Paola Suhonen and the campaign photographs were taken by Meeri Koutaniemi. Both Suhonen and Koutaniemi are renowned and celebrated in their respective fields (of design and photography). According to Plan International Finland the idea of the campaign was to create a maternity collection that shouldn’t exist. In the campaign making of video (now deleted by Plan Finland) Paola Suhonen describes that the design of the clothes was to portray a “Hampton’s feel”. Also in the video the black girl, Fridah, whose tragedy is supposed to bring light to the whole issue in question, is paradoxically on a “supporting role” only to highlight the presence and work of the two white celebrity women.

The most vocal critic of the campaign has been dr. Faith Mkwesha, a researcher in gender studies at Åbo Academi University and Executive director of the non-profit organisation Sahwira Africa. In her article “Why were we not outraged? #ProtectBlackGirlsToo” published on the online media Ruskeat tytöt, dr. Mkwesha writes that:

“The failure to see African black girls as children who deserve protection is evident and seems to become a habit. This can be seen as dehumanizing the traumatized girl. It is racist because it perpetuates prejudices and negative stereotypes of black girls and women as hypersexualized and promiscuous.”

We at Fem-R agree with dr. Mkwesha that the campaign represents a narrative which is colonialist and racist. Adding to that, it raises the question does Plan International Finland understand all aspects of their obligation to

“Prevent harm and keep children and young people safe and protected” (Plan International’s website)

We feel that Plan International Finland has failed to truly understand and implement necessary actions according to the critique raised by dr. Mkwesha and others about the campaign. Also we are concerned whether Plan International Finland is able to see the consequences of their work on racialised and brown people both in Finland and the Global South.

So we ask:

Is Plan International aware of the content of the campaign in question and does it consider the campaign to represent the values of the organisation?

If so, is Plan International aware of the criticism Plan International Finland has received considering the campaign and given that it is aware, is Plan International satisfied with Plan International Finland’s utterly insufficient response to the critique?

Plan International Finland defended portraying Fridah in the campaign by saying that they had asked the permission from Fridah herself and also from her parents. Is this really a sufficient argument for Plan International? How does Plan International morally justify using people in their advertising campaigns that are dependent of financial and other aid provided by Plan International to their communities?

It is time that the actors working in the field of development aid take true responsibility of the imagery and narratives of racialised people that they portray in their campaigns. We no longer are willing to accept to see brown and racialised people presented as passive beings filled with problems. The world faces grave issues and there are people all over the world that live under circumstances that demand attention. The moral accountability that the “aid giver” faces must be held on a very high standard.

It is absolutely crucial that Plan International and other organisations like it go through the critique they receive very carefully and take necessary actions and make necessary changes according to that critique. Especially, taking in consideration the historical context, when it comes from brown and racialised people.

Tasa-arvo on meidän kaikkien asia – kannanotto oikeusministeri Antti Häkkäsen lausuntoon Etnofoorumissa

Fem-R arvostelee oikeusministeri Antti Häkkäsen päätöstä korostaa 22.5.2018 Etnisten suhteiden foorumissa, että uskonto tai kulttuuri eivät oikeuta perusoikeuksien loukkaamiseen. Oikeusministeriön tiedotteen mukaan monimuotoisuus ei tarkoita, että Suomi sallisi rinnakkaisyhteisöjä, joissa esimerkiksi uskonnollisesta tai kulttuurisesta toiminnasta johtuen naisten ja tyttöjen oikeudet eivät täysin toteutuisi.

Tällaiset lausunnot vahvistavat ennakkoluuloja, joiden mukaan tietyt uskonnot, kuten islam, ja ihmisryhmät ovat uhka. Suomalainen kulttuuri näyttäytyy tasa-arvoisena kulttuurina, jossa naisten ja tyttöjen oikeudet ovat täysin toteutuneet. Toisissa kulttuureissa taas harjoitetaan pakkoavioliittoja ja naisten sukuelinten silpomista, mitä Häkkänen ei missään nimessä sallisi Suomessa. Näin rakennetaan mielikuvaa rodullistetuista, jotka eivät hyväksy naisten oikeuksia tai halua kätellä naisia.

Fem-R:n puheenjohtaja Nitin Sood korostaa: “On valitettavaa, kuinka oikeusministeri Häkkänen luennoi pääosin rodullistetuista koostuvalle yleisölle naisten oikeuksista ja korostaa juuri nimenomaan meille, ettei naisten ja tyttöjen oikeuksien loukkaamista sallittaisi. Häkkäsen puheen teemana oli Vaikuttajana Suomessa. Olisiko oikeusministeri kertonut naisten oikeuksista valkoiselle yleisölle saman teeman parissa?”

Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille, mutta naisten ja tyttöjen oikeuksista keskustellaan usein ainoastaan maahanmuuttokeskustelun yhteydessä. Tällöin heidän ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia käytetään keppihevosena rasismille ja syrjinnän oikeuttamiseen. Tällaisella puheella luodaan ajatus siitä, että Suomen tasa-arvo-ongelmat johtuisivat nimenomaan rodullistetuista ihmisistä”, jatkaa Nitin Sood.

Fem-R näkee oikeusministerin kommentit sellaisina, jotka luovat vastakkainasettelua eri väestöryhmien ja vähemmistöjen välille. Fem-R:n puheenjohtaja Brigita Krasniqi toteaa: “Sen sijaan, että viestitään, että Suomen tasa-arvo-ongelmat johtuvat etnisistä ja uskonnollisista vähemmistöistä, olisi parempi käyttää solidaarista retoriikkaa. Sellaista kieltä, joka ei alleviivaa toiseutta; jossa ei ole “meitä” ja “heitä” vaan ihmisiä, jotka jakavat samat huolet ja tekevät töitä yhdessä paremman Suomen eteen.”

Fem-R ei hyväksy pakkoavioliittoja ja naisten sukuelinten silpomista. Samalla Fem-R tuomitsee retoriikan, jossa rodullistetut esitetään uhkana tasa-arvolle. Brigita Krasniqi lisää: “Kaikissa kulttuureissa esiintyy tasa-arvoon liittyviä ongelmia. Meidän on yhdessä pyrittävä purkaa syrjiviä ja sortavia rakenteita, eikä vain osoittaa syyttävällä sormella muita ja luoda uhkakuvia. Tasa-arvo on meidän kaikkien asia.”