Liian hyvä romaniksi?

Meitä rodullistettuja vaaditaan kantamaan kollektiivista vastuuta toisistamme, saman etnisen taustan omaavista henkilöistä. Kun kollektiiviselle vastuunkannolle haetaan oikeutusta, niin meille sanotaan, että menkää itseenne ja katsokaa peiliin…

Entä jos rodullistettu ei täytä niitä negatiivisia mielikuvia, joita meihin liitetään?

Syntyy tilanne, jossa rodullistettu ”edustaa liian hyvin”, eli toisin sanoen ei täytä hänestä olevia negatiivisia stereotypioita. Silloin monesti pyritään tekemään rodullistetusta vähemmän rodullistettu ja enemmin valkoinen.

Esimerkiksi:

Eräässä työharjoittelupaikassa harjoitteluaikani läheni loppuaan. Olin mielestäni päässyt hyvin työyhteisöön sisään ja hommat luisti hyvin. Harjoittelijana sain kehuja täsmällisyydestäni ja joustavuudesta. Eräänä iltapäivän rauhallisemmalla hetkellä aloimme keskustelemaan toisen työntekijän kanssa niitä näitä. Siinä keskustelun ohessa tuli esille, työmaailmassa olevat sukulaiseni.

Tämän esille tultua työkaverini sanoi hymyillen, että ”niin sähän oletkin vain puoliksi romani”.

Tämä kommentti sai minut hämilleni, totesin, että ”kyllä minun molemmat vanhempani ovat romaneita”. Odotin keskustelun jatkuvan. Se ei jatkunut.

Ainut asia mitä hän sai tuossa tilanteessa sanottua, oli ”aijaa”, samalla kun kasvoilla oli pöyristynyt ilme. Ilme jäi hänen kasvoilleen ja keskustelumme päättyi.

Monesti myös selitetään, että menestyvät romanit, joita ei tunnista romaneiksi vaatetuksen tai nimen perusteella, ovat valinneet menestyä ja siksi ”hylänneet” romanitaustansa. Puhutaan, ikään kuin meillä romaneilla olisi jonkinlainen sääntö, joka kieltää meiltä menestymisen. Vaihtoehtona ei nähdä sitä, että romanina Suomessa menestyminen voi olla haastavaa romaneihin kohdistuvan asenteellisuuden takia.

Kolmas ja yleisin valkoisen tapa selvitä siitä, jos romani onkin ”hyvä tyyppi”, on selittää, että hän on poikkeus verrattuna muihin romaneihin. Tätä ”sä oletkin erillainen” tai ”oot parempi ku ne muut” -perustelua kuulee moni romani.

”Hyvälle romanille” yritetään löytää joku selitys. Edellä mainituista esimerkeistä kuulee, että yleensä se selitys on se, että jos romani on ”hyvä romani”, niin hän ei ole ”niin paljon romani”. Pyritään vähättelemään henkilön romaniuutta.

Siinä missä ”hyvälle romanille” löytyy monta selitystä, niin huonosti käyttäytyvän romanin kohdalla tämä on yksinkertaisempaa.

Jos esimerkiksi päihteitä käyttävä romani käyttäytyy huonosti, niin tämä selitetään vain ja ainoastaan henkilön romanitaustalla. Päihteitä ei nähdä vaikuttavana asiana henkilön käytökseen.

Vaikka nämä esimerkit olivat romanin näkökulmasta, niin tämä sama kieroutunut ajatusmalli koskee muitakin rodullistettuja.

Meitä usein käsketään menemään peilin eteen ja olemaan rehellisiä ja katsomaan rehellisesti miksi meitä yleistetään.  Meitä rodullistettuja vaaditaan kantamaan vastuu toistemme tekemisistä. Meidät on laitettu asemaan, jossa meidän on edustettava koko vähemmistöämme, halusimme sitä tai emme. Me joudumme jankkaamaan itsestään selvää asiaa, että emmehän me voi olla vastuussa vieraasta ihmisestä vain sen takia, että hänellä on sama etninen tausta.

Minä olen ollut peilin edessä ja vaikka kuinka siinä seison, niin en näe aiheelliseksi kantaa vastuuta kenenkään muun teoista.

Nyt kysynkin sinulta, joka pidät oikeutettuna vaatia meiltä kollektiivista vastuunkantoa, milloin sinä olet viimeksi ollut peilin edessä?


Lue lisää #ihmisoikeuslupaus-kampanjasta.

Kommentti viimeaikaiseen rasismi yliopistoissa -keskusteluun

Fem-R:n hallituksen jäsen Brigita Krasniqi otti osaa tärkeään keskusteluun koskien rasismia yliopistomaailmassa. Artikkelissa Krasniqi toi esiin mm. jatkuvat toiseutetuksi tulemisen kokemukset, sekä valkoisuuden normina yliopistoissa. Krasniqin sanoihin kohdistunut vastalauseiden ja mitätöinnin aalto ei surullista kyllä yllätä ketään, joka on aiheesta aiemmin keskustellut. Jälleen todistimme tuttua tapahtumien kulkua: kun rodullistettu ihminen Suomessa nostaa keskusteluun rasismin olemassaolon, tässä tapauksessa yliopistoinstituutiossa, pyritään nämä puheet kiistämään mahdollisimman nopeasti, unohtamatta henkilöön kohdistuvaa suoranaista häirintää ja vihapuhetta. Tämä johtaa vaikenemisen kulttuuriin, jossa vähemmistöön kuuluvan kynnys ottaa kantaa sortaviin rakenteisiin nousee monille ylitsepääsemättömän korkeaksi.

On myös huomionarvoista, että Krasniqin esiintuomat ilmiöt mitätöitiin henkilön omana “herkkyytenä”, “liiotteluna” tai “negatiivisuutena” ja juttuun haastatellun tutkijan kommentit ohitettiin täysin. Lisäksi ihmeteltiin, miksi Krasniqi edes nostaa esille yliopiston valkoisuuden – yliopistot ovat valkoisia, koska maahanmuuttajat ovat uusi ilmiö Suomessa. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että meidän sukupolvestamme, Suomessa syntyneistä rodullistetuista suomalaisista, edelleen pienempi osa päätyy yliopistoon kuin ns. valtaväestöstä. Lisäksi on muistettava, että esimerkiksi Suomen romanit ovat olleet täällä jo vuosisatoja.

Ilmiötä selittää yhteiskuntaluokan vahva periytyvyys, mutta tämän lisäksi on katsottava nykypäivän rakenteita. Esimerkiksi rodullistettujen nuorten ohjaaminen hoitajakouluun lääkiksen sijaan, arvosanoista huolimatta, on yksi esimerkki tällaisista rakenteista. Valkoisuudesta käsitteenä voi lukea enemmän esim. täältä. Muita rasistisen maailmankuvan jäänteitä yliopistoissa ovat mm. opetusmateriaalien eurosentrisyys, sekä henkilökunnan homogeenisyys.

Krasniqin artikkelissa esiintuomat mikroaggressiot, kuten jatkuva utelu henkilön ”alkuperästä” ja oletus siitä, että kuulumalla johonkin rodullistettuun vähemmistöryhmään, olet tietopankki koskien kyseisen ryhmän asioita, ylläpitävät asetelmaa, jossa rodullistettu opiskelija nähdään toisena, poikkeuksena normista. Ne sisältävät ajatuksen: sinä et kuulu tänne, joten mitä teet täällä; selittämisen taakan ollessa rodullistetulla opiskelijalla.

Kuten Krasniqi itse myöhemmissä kommenteissaan on korostanut: ei ole väliä sillä, tarkoittiko henkilö hyvää vai ei. Kyse ei ole yksittäisten ihmisten pahantahtoisuudesta, vaan institutionaalisesta asenteesta, joka välittyy yksilöiden kautta. Jos näitä asenteita voi kritisoida vain silloin, kun ihminen tarkoittaa pahaa, ei yhteiskunnalliseen, rakenteelliseen syrjintään voida koskaan puuttua.

Fem-r:n hallituksen jäsenistä monilla on kokemusta yliopistossa opiskelusta. Tunnustamme Krasniqin esiintuomat ongelmat ja haluamme täten jakaa ajatuksiamme koskien rasismia yliopistoissa. Lisäksi muistuttaisimme, että tällaisten puheenvuorojen tärkein tehtävä on parantaa kyseisten instituutioiden, sekä niissä annettavan opetuksen, laatua.

 

  • Syksyllä 2019 ihotautien opetuksessa opettaja puhui mustista n-sanalla. Huoneessa oli lähes sata opiskelijaa, joista lisäkseni vai yksi oli rodullistettu. Olin ainut joka puuttui asiaan. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
  • Päivystysopetuksessa ohjaava lääkäri käski käydä kysymässä potilaalta haluaako reseptin vai ei. Oletus oli, ettei potilaalla ole varaa. Syy oli “eihän nämä mamut tee mitään töitä”.
  • Suomessa kasvaneena ja tällä kouluni käyneenä koin jo peruskoulu- ja lukioaikana vahvaa kokemusta toiseutetuksi tulemisesta. Odotuksen yliopistoa kohtaan olivatkin sitten korkealla. Pettymys olikin suuri, kun sama kokemus jatkui yliopistossaki. Ajattelen, että valtaväestöön kuuluvan henkilön voi olla hyvin vaikea ymmärtää, miten edellä mainittu kokemus voi syntyä, kun kyse on jatkuvasti toistuvista yksittäisistä tapauksista, kuten siitä miten muihin kuin valkoisiin ihmisiin ja kansoihin suhtaudutaan tutkimuskohteina, tai siitä miten vaikka luennolla on hyvin vaikea nostaa keskusteluun valtaväestön positioon liittyvää kritiikkiä.
  • Olen kokenut jatkuvaa epäilyä ja stressiä omia kykyjäni kohtaan. Tuntuu, että mikään muu kuin erinomainen suoritus ei riitä, jotta pystyn oikeuttamaan paikkani yliopistossa.
  • Olen monesti miettinyt, että mitä keinoja minulla on purkaa/viedä eteenpäin esimerkiksi tilanteita, joissa olen kokenut rodullistamista. Pystynkö oikeasti luottamaan siihen, että todennäköisesti valtaväestöön kuuluva henkilökunnan jäsen ottaa todesta sanomani. Riski vähätellyksi tulemiseen tai siihen, että ongelma kiistetään täysin on sen verran suuri, että valinta kallistuu vaikenemisen puolelle.
  • Ajattelen, että meidän täytyy kyetä asettamaan rasismin, kuten muidenkin sortojärjestelmien, historiallinen rooli myös yliopiston kaltaisissa ”sivistyksen kehdoissa” kriittiseen tarkasteluun, tai on vaarana, että ne jäävät vaikuttamaan siellä opiskelevien ja työskentelevien ihmisten asenteisiin, sekä rodullistettujen ihmisten kokemukseen ja kykyyn toimia näissä instituutioissa.

Lue lisää täältä: https://www.ruskeattytot.fi/rtmedia/valtaontietoa?rq=Yliopisto